perjantai 26. syyskuuta 2014

sairaala elämää vol. 2

No niin, en enää edes muista mihin viimeksi jäin mutta kerronpa nyt viimeisimmät kuulumiset. Eilen jouduin uuteen leikkaukseen. Epäiltiin, että vatsan sisältä olisi tikit auenneet. Eivät kuitenkaan olleet vaan leikkauksesta oli jäänyt reikä toiselle puolelle vatsaa josta vatsa kalvon nesteet pääsi läpi tihkumaan leikkaushaavasta. Tuosta haavasta vuoti siis nesteitä niin, että sitä valui korona lattialle ja sänky lainehti, eli ihan älyttömästi. Mutta sekä on nyt hioidettu ja olo on ihan hyvä.

Pahinta tässä taitaa olla se, että voin muutoin hyvin, mutta avanne ei toimi... Siitä ei tule mitään päivän aikana ja yöllä alkaa järkyttävät vatsakrampit jotka ovat niin kivuliaita, että jos minulla olisi puukko tai ase niin tappaisin itseni saman tien, siis oikeasti kestämättömän hirveitä kipuja. Hoitajan mielestä on ihan normaalia, että masussa on vähän sellainen kurjan tuntuinen kipu... Eeh anteeksi, jos olisin väkivaltainen, niin olisin oikeasti kuristanut hoitajat. Olen kärsinyt kipuja melkein 20- vuotta elämästäni, ja jos MINÄ sanon, että kipu on sietämätön, niin se on silloin jotain todella hirveää. Lääkkeeksi saan litalginian ja jotain opiaattia, mutta eipä noista paljoa ole apua. Olen jo miettinyt, että kun ne krampit iskee niin otan taksin ensiapuun tai vaihtoehtoisesti alan vain huutaa ihan hemmetin kovaa ja korkealta. Nyt kun olen yrittänyt olla huutamatta kivusta muiden potilaiden vuoksi. Ei kannata! Odotan jo kauhulla ensi yötä, että millaiseen helvettiin joudun... Se jää nähtäväksi.

Avanne itsessään on tosiaan edelleen todella matala ja rupuska. Pistää vihaksi koko homma tällä hetkellä kun niin lääkärit ja kirurgit lupasi maat ja taivaat ja avanne hoitajakin esitteli hienoja huomaamattomia sidoksia... Ei onnistu minun kohdallani varmaan koskaan. Joudun käyttämään kuperaa, paksua ja näkyvää mallia todennäköisesti loppuelämäni. Sitä myös hoettiin, että uusia vaatteita ei tarvitse ostaa vaan voi käyttää ihan samoja kuin ennenkin. Noh, tykkään käyttää tiukkoja mekkoja ja sellaisia normaaleja vartlonmyötäisiä paitoja. Niistä joudun luopumaan, koska avanne paistaa läpi. Eli tunikoita ja legginssejä. Pitäisi olla joku tuki mitä voi avannepotilaana saada, jotta olisi rahaa ostaa uudet vaatteet. Ai niin, mutta kun avnne ei vaikuta pukeutumiseen. No eihän se sinänsä, jos ei haittaa että se näkyy. Ehkä jossain vaiheessa pääsen sellaiseen olotilaan, ettei avanteen näkyminen haittaa, ken tietää. Saa nähdä miten housut istuvat, avanteeni kun ei ole siinä paikassa mihin se oli suunniteltu laittaa.

Huomatte varman pientä katkeruutta kirjoituksessani. Olen vain niin helvetin vihainen siitä, että tämä minun avanteeni sitten jäi tällaiseksi. Vihdoin vuosien kuluttua siihen suostuin kun sitä niin hehkutettiin.... Ja todellakin avanteen kanssa voi elää niin, ettei sitä kukaan edes huomaa ja käyttää vaatteita millaisia haluaa, mutta olisi ehkä kiva jos kerrottaisiin ihan rohkeasti potilaalle, että myös pysyvä avanne voi mennä perseelleen. Olen vihainen lääkäreille, eläke yhtiölle, hiton kirurgille ja koko avanteelle! Eikö nyt kerrankin olisi voinut onnistaa!!!! Niin ja lisäksi.... Huomaan, että avanteeni haisee. Oli mikä vain sidos tai pussi, niin se haisee. Tosin olen extra herkkänenäinen, joten voi olla, että muut eivät haista muta itse haistan.

Noh, olen väsynyt, kivuissa ja turhautunut ja kadun koko leikkausta (toisaalta, ei tainnut olla paljoa vaihtoehtoja). Odotan järkyttäviä kramppikipuja alkavaksi muutaman tunnin kuluttua, joten olo ei ole mitä parhain. Ehkä huominen on parempi...

maanantai 22. syyskuuta 2014

sairaala elämää vol 1.

Tässä ollaan sairaalassa ja hommat on sujuneet muuten ihan hyvin mutta painajaisen pahin painajainen on toteutunut. Eli olen jo tottunut ajatukseen avanteesta, eikä se tunnu enää niin pahalta. Olin jo suut innoissaikin aloittamassa uuden elämän kunnes... Näin avanteeni eilen. Se on lättänä kuin pannukakku ja lisäksi vielä suuaukko on ihan kiinni ihossa mikä tietenkään ole hyvä juttu. Eli minulla on täysin samanlainen avanne kuin tuolloin teininä jolloin sen avanteen kanssa oli aikamoista tuskaa. Hoitaja yritti lohduttaa, että nykyään avane tarpeet ovat niin erilaisia ,ettei pidä moisesta huolestua... Oikeasti, ei ne nyt niin erilaisia ole... Nyt sitten en tiedä,että miten tämän touhun kanssa käy. Voi olla' että olenihan yhtä sidottuna kotiin kukin ennenkin, mutta avanteen kanssa. Enkä tajua miksi HELVETISSÄ kirurgit ovat päätyneet olemattomaan avanteeseen joka on vielä muoto puoli? Joku kosto siitä, etten ole sitä aikaisemmin ottanut?

No onneksi täällä sairaalassa saa sentään toipua rauhassa leikkauksesta... NOT! Olen salissa jossa on lisäkseni n. 15 potilasvuodetta joskaan juuri nyt kaikki ei ole käytettyinä. Lisäksi ulkona tehdään suurta remontti, joten melu alkaa klo 7 aamulla ja loppuu joskus 17 maissa. Ruokaa en vielä saa syödä, että liemillä mennään mutta tykkään sosekeittojen kanssa annettavasta vellistä, joten syön suurimmaksi osaksi siis velliä :D ja suklaata! Sairaala ruoka ei ole pahaa, mutta vihaan sosekeittoja koska ne ovat niin... Sairaalamaisia. Toivottavasti tänään saan alkaa syödä taas normiruokaa... Tekee mieli pullaa!!!

Sitten ällöttvyyksiin, jos olet herkkä älä lue eteenpäin!
Minulle on jätetty peppureikä! Hienoa eikö! Kukaan ei siis koskaan arvaisi, että takamus on ommeltu umpeen vaikka olisi kuinka lähikontaktissa :D En ole kuullut moisesta, yleensä siis mielestäni peppureikä ommellaan umpeen kokonaan... Lisäksi minulla ei ole ollut melkein yhtään kipuja alaosissa... Pystyn istumaan ihan normaalisti eikä se tuota mitään kipua. Olen ollut siinä luulossa, että näiden leikkausten jälkeen tulee jopa istumkielto muutamalle viikolle, mutta ei ainakaan minulle. Sain istua hetijo leikkausta seuraavana päivänä. Jos nyt edes laihtuisi vähän täällä ollessa...

Antakee kirotusvireet anteeksi sillä kirjoitan tabletillani jossa on inha autocorrect eikä näppäimistö aina toimi ihan yhtä nopeasti kuin sormet.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Avannehoitaja hoitaa homman

Avannehoitajalla meni ihan hyvin. Vähän tuli sellainen olo, että nyt avanteen kanssa minustahan tulee kuuluisa rocktähti ja vaikka mitä kun avanteen kanssa kaikki on mahdollista. Mutta se nyt oli vähän odotettavissakin. Pelkäsin todella paljon sitä, mitä avokki sanoo kun nämä avannehommat heitetään päin kasvoja kuvien sun muiden kera. Mutta hän oli itseasiassa sitä mieltä, että tuo avannehan kuulosti ihan hyvältä vaihtoehdolta ainakin verrattuna nykyiseen. Varmasti kuulostikin, kun avannehoitaja aika positiivisesti sen möi, mutta parempi toki niin, että avokille ei ainakaan jäänyt traumoja tai, että hän olisi kokenut avanteen jotenkin iljettäväksi asiaksi tms. Eli kaikenkaikkiaan kaikki meni ihan hyvin. Jokatapauksessa hoitaja vaikutti tosi mukavalta ja ammattitaitoiselta, että uskon meidän kyllä tulevan toimeen vaikka nähdäänkin asiat vähän eri kantilta. Ainakin sain sellaisen käsityksen, että apua on saatavilla aina kun tarvitsee samoin kuin uusia tarpeellisia avannevälineitä jne. Mutta se nyt jää nähtäväksi pitääkö tuo paikkansa.

Itselläni on jotenkin tunteeton olo, tai sellainen turtunut. En jaksa enää edes välittää kun olen stressannut varmasti asiaa tarpeeksi jo yhdelle elämälle. Jos homma kusee niin sitten kusee ja sen kanssa pitää vain elää. Jos taas alkaa uusi parempi elämä, niin sehän on vain erinomaista. Alkaa energia loppua kokonaan ja tuntuu siltä kuin kulkisin pumpulissa tms.

Viikonloppuna mennään avokin kanssa vähän ostoksille. Joku kiva viltti sairaalaan (siellä kun on yleensä aina kylmä ja lisätäkkien saaminen on aina hankalaa) ja pari alustoppia. Minusta on tosi ahdistavaa kulkea sairaalavaatteissa ilman mitään alusvaatteita tissit heiluen, joten haluan sinne jonkun simppelin topin joka ei paina mistään, mutta antaa edes vähän tukea. Mukaan tulee myös värityskirjoja, tussit, Aku Ankka pokkareita jos muistan ostaa, kirjeenkirjoitus tavaroita ja tabletti. Kirjojakin ottaisin mukaan, mutta nyt ei ole yhtään lukematonta kirjaa enää jäljellä. Ehkä äitee tuopi sairaalaan luettavaa :D Tosin äiti on hieman hämillään siitä, millaisia kirjoja luen mutta onneksi en ole turhan nirso ja ne romanttiset höpsisromaanit menee kyllä kun joutuu vain makaamaan :) Ensimmäistä kertaa minulla on ihan oma "televisio" eli tuo tabletti josta voi sitten katsoa Netflixiä. Tämähän on melkein kuin suunittelisi, että mitä ottaa mukaan lomamatkalle XD