Huh nyt on kyllä taas tullut tuskailtua jo monta päivää. Kävin ensimmäistä kertaa vuosikausiin salilla keskiviikkona. Nyt on lauantai ja lihakset ovat edelleen niin kipeinä, ettei melkein kävelemään pääse. En ole koskaan ollut mikään venyttelyn ystävä, sitä olen harrastellut aika vähän ja yleensä vain juoksulenkkien jälkeen. En ole koskaan kokenut moista erityisen tarpeelliseksi. Jos lihaskipuja on tullut ne ovat lähteneet pois sen parin päivän sisällä treenistä. Nyt tuli kuitenkin tehtyä ilmeisesti sen verran rankka treeni (40min ilman yhtäkään taukoa), että paikat meni todella juntturaan. Ja tietenkään en venytellyt ennen tai jälkeen. Nyt on sitten pakko sekin opetella.
En tajua miten tämä liikunta hommeli on niin hankalaa. Ensinnäkin se EI ole kivaa. En ole vielä löytänyt uimisen lisäksi liikuntaharrastusta josta tykkäisin. Mutta jotakin on pakko tehdä, ellei halua roikkuvaa ihoa ja surkastuneita lihaksia, joten sitä sitten liikutaan hampaat irvessä. Okei, salilla käynti ei ollut niin periiksestä kun olin ajatellut. Saatan ehkä jopa alkaa tykkäämään siitä jos käyn siellä vielä muutamia kertoja omassa rauhassa. Olen siis löytänyt kuntosalin jossa voin käydä ilmaiseksi treenaamassa 4 päivänä viikossa, tosin taidan tyytyä 1-2 treenipäivään ainakin toistaiseksi. Mutta ei siis riitä, että käy salilla vaan pitää opetella myös venyttelemään... Toivon niin, että olisi jokin liikuntamuoto jota voisi vain tehdä ja se riittäisi. Mutta valitettavastihan asia ei ihan mene niin.
Noin normistihan se kyllä riittää, että käy vaikka kunnon kävelyllä sen 5 krt viikossa tai harrastaa vaikkapa runsaasti hyötyliikuntaa. Mutta laihduttajalle, etenkin sellaiselle joka laihduttaa vähän enemmän niitä kiloja, monipuolinen liikunta on melkein pakko ellei halua roikkuvaa ihoa ja löröä takamusta (tosin on niitäkin onnellisia jotka voivat laihduttaa ilman, että paikat rupsahtaa. Itse en valitettavasti kuulu näiden onnekkaiden joukkoon). En vain ymmärrä, että mistä löytäisin sen ilon ja edes jonkinlaisen tyydytyksen tunteen siihen liikuntaan mukaan. Joka kerta kun aloitan jotain uutta, ajattelen, että tästä se nyt lähtee ja tämä on varmaan se minun liikuntalajini! Salikäyntejä kohtaan kyllä oli suuret ennakkoluulot, jotka ilokseni karistin jokseenkin pois. Onko siis niin, että avoin mieli onkin se minun kiroukseni ja kaikkeen pitäisi lähteä jo valmiiksi hampaat irvessä :P No joo, uiminen on ihan mukavaa... Juokseminen on ok ja salilla käyminen vaikuttaa ihan ok:lta myös. Mutta sen kummoisempaa nautintoa niistä ei kyllä saa. Missä on se minun euforinen olo liikunnan jälkeen? Puhumattakaan siitä, että oikein odottaisi, että pääsee juoksemaan/salille tms. Okei, kaikki ollaan yksilöitä, minua ei kait vain ole luotu urheilulliseksi ihmiseksi.
Mutta yritän nyt kuitenkin tsempata siinä, että liikunta ei menisi ihan överiksi. Että osaisi lopettaa silloin kun joku oikeasti tökkii eikä vain toimi. Että saisi ajateltua sen liikunnan osana elämää, eikä jonain suurena rangaistuksena ja kidutuskeinona. Tämä lenkki on nyt vain pakko tehdä ja that's it, turha sitä on sen enempää alkaa analysoimaan tai miettimään. Enkä myöskään haluaisi ajatella liikuntaa niin pakkomielteisesti, mutten haluaisi olla täysin välinpitämätönkään sen suhteen. Joku kultainen keskitie olisi hyvä juttu.
Toinen mitä on pakko alkaa myös miettimään enemmän on ruokavalio. Syön vähän kaloreita, mutta se mitä syön ei ole kovin terveellistä. Pitäisi saada herkkuja vähennettyä radikaalisti ja niiden tilalle syötyä jotain fiksua. Tässä yksi este on kyllä rahakin. Tulee halvemmaksi ostaa suklaalevy, jolla voi korvata yli puolet päivän kaloritarpeesta kuin ostaa kaksi eri ateriaa päivälle. Uskon, että tässä vaiheessa tuohon painon pudotukseen vaikuttaa myös se mitä syön, etenkin kun paino ei nyt ole taas tippunut yli kuukauteen ollenkaan. Mitään tappo kuuria en edelleenkään ajatellut alkaa seuraamaan, tai jättämään kaikkia herkkuja kokonaan pois, siihen en kyllä pysty. Mutta vähentäminen olisi fiksua, samoin liiallisten ja turhien hiilarien karsiminen pois. En siis tarkoita karppaamista, mutta jollain tasolla hiilihydraattitietoista ruokavaliota. Eli nyt vain niskasta taas vielä tiukemmin kiinni ja ruoka-asiat kuntoon (tai paremmalle tolalle).
Toisaalta tässä on jo aika tiukka ote omasta niskasta ollut jo pidemmän aikaa...
Ja helvetti kun tuli lehdestäkin luettua jostain eukosta joka oli onnistunut laihduttamaan 73 kiloa hieman yli vuodessa... Jep, meitsi jää aika pahasti moisesta jälkeen. Tuollaiset uutiset saa aina aikaan sen, että alkaa miettiä miten sitä saisi itsekin moisia summia tahkottua niitä kiloja pois. Kun ei se liikunta ja älyttömän pienet kaloritkaan ole moisia tuloksia tuonut. Toisaalta, kuka haluaa oikeasti laihtua noin nopeasti kun ajattelee miten iho alkaa varmuudella roikkua ja hyllyä joka puolella. Loppupeleissä tällainen maltillinen laihdutushan on fiksumpaa ja terveellisempää. Mutta silti sitä haluaisi niitä tuloksia enemmän, nopeammin ja helpommin :D Siinäpä sitä haastetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti