Reipas viikonloppu.

Täällä taas. Eilen tuli käytyä lemmikkieläinmessuilla sekä niiden ohessa olevassa Modelexpossa, eli pienoismallimessuilla. Lemmikkimessut oli vähän floppi meidän kannalta kun saatiin molemmat allergiaoireita ja meikäläisellä alkoi olla jo vaikea hengittää. Sentään saatiin Minkalle muutamia juttua, pari lelua ja herkkuja. Se olikin se tärkein.

Modelexpossa tavattiin Star Warsin porukkaa. kovasti olisin halunnut yhteideen kuvaan Boba Fettin kanssa mutten kehdannut kysyä :( Nyt jäi vähän harmittamaan. Kotona vielä vedettiin yli tunnin reipas kävelylenkki koiruuden kanssa heti kun se oli vähän rauhoittunut tuliaisten retostelusta :)

 

Tänään olikin sitten vuorossa Lord of The Dance esitys joka on siis irlantilaista rivitanssia. Aluksi luultiin, että päätanssijana olisi ollut Flatley itse, mutta kävinpä stalkkaamassa produktion kotisivuja ja FLatley ei siis itse tanssi enää. Mutta eipä se nyt niin kauhiaa ollut,  aivan mahtava show silti ja olen todella onnekas, että sinne pääsin.

Olemme ystäväni kanssa olleet jo LOTD faneja pikkutytöistä asti. Silloinen show VHS tuli kulutettua melkein puhki kun kahdestaan sitä tuijotettiin innoissamme. Ihanaa siis päästä (joskin melkein 20 vuotta myöhemmin) katsomaan ihan livenä moinen show. En ole mikään suuri tanssiesitysten ystävä, eli balettia, modernia tanssia jne. Minua ei saisi katsomaan, mutta Flatley ja nahkahousut, niissä on vain sitä jotain :D Kuvia ei tullut otettua, vaikka siellä moni muu katsoja tuntui niitä ottavan. Eipä niistä olisi kovin kummoisia tullutkaan kun istuimme parvella eturivissä.

Läskit karisee mutta paino ei, syytän LIHAKSIA!

Nytpäs tuleekin postausta postauksen perään :D
Kävin tänään siis fysioterapeutin puheilla jälleen. Koko 45 min menikin sitten keskustellessa laihdutuksesta ja liikunnasta ja hyvä niin. Olenkin jo hehkuttanut miten mahtava fyssari minulla onkaan.

En edelleenkään ymmärrä miksi minulle kasvaa pieni raivotar sisääni siinä vaiheessa kun ihmiset sanovat, että hyvinhän sinä olet laihtunut sopivan maltillisesti. Ainakin se paino pysyy poissa. Itse kun en näe tässä mitään maltillista! Siis paino tippuu  maltillisesti, mutta yritys ei ole maltillinen. Jotenkin ajattelen, että minun pitäisi saada paino tippumaan todella nopeasti jotta ihmiset voisivat kauhistella kuinka nopeasti painoni onkaan tippunut... En tiedä mistä moinen kumpuaa.

Mutta anyway. Fysioterapeutti totesi, että ihme kun olen laihtunut (tai siis pudottanut niitä kiloja) senkin verran kun olen laihtunut tällä liikuntamäärällä. Nimittäin kun lihakset on kipeinä, se tarkoittaa, että ne myös kasvavat koko ajan. Ja kun lihas kasvaa se kerää nestettä ja on myös turpeana maitohapoista. Näinollen laihtuminen ei tapahdu nopeassa  tahdissa eikä tasaisesti. Ja tietysti mitä enemmän lihasta kasvaa sitä enemmän tulee myös painoa. Eli se mitä puntari sanoo ei ole todellinen laihtumisen määrä. Muutenkin kun kroppa on kovassa liikuntastressissä eikä ole moiseen tottunut, se ei päästä rasvoistaan irti. Toinen mistä fyssari muistutti oli se, että kilojen ja BMI:n tuijottaminen on ihan turhaa. Ne eivät kerro sitä mitä niiden pitäisi. Voi olla "ylipainoinen" vaikkei olisikaan tippaakaan lihava ja samoin ihminen voi olla normaalipainoinen, mutta silti omata liikaa rasvaa. Hän ehdottikin, että en punnitsisi painoani enää ollenkaan, koska se tuntuu olevan se suurin ahdistuksen aihe. Tai toinen vaihtoehto, että punnitsen vain kolmenviikon tai kuukauden välein.

Vaikka tuntuukin hullulta, niin uskon, että minulle on helpompaa nähdä vaikka 1.5kg pudotus aina kolmen viikon välein kuin viikossa hikiset 200g (periaatteessa laihtumisnopeuteni on suunilleen 2.5kg kolmessa viikossa). Eli paino putoaa ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta numerot ovat suurempia (parempia) kun en ole niitä koko aikaa vahtaamassa.

Toinen asia mikä vaikuttaa laihtumiseen, että jos stressaa koko ajan niin kroppa pistää itsensä ns. Kiinni. Hän myös ehdotti, että joko lopetan myös senttien mittaamisen TAI alan ottamaan mittoja myös muualta kuin vain lantiolta, rinnoista ja vyötäröstä sillä hän uskoo, että niitä senttejä kyllä lähtee varmasti, muttei sieltä mistä minun mielestäni pitäisi. Etenkin vyötärön alue reagoi herkästi stressiin niin, ettei se päästä läskistä irti.

Kolmas asia mikä tuli esille on hormonaalinen sairauteni, elikkä PCO. Se nimittäin vaikeuttaa laihtumista ja etenkin vyörätölihavuus on usein tuosta johtuvaa. Itselläni ei vyötärölihavuutta ole, mutta tuon takia minulla on silti normaalia ihmistä vaikeampaa päästä vyötärö ja vatsaläskeistä eroon. Enpä olisi tuotakaan itse tajunnut.

Kaiken kaikkiaan tulimme siis siihen tulokseen, että yritän pitää liikuntatunnit siinä 7-8h viikossa sillä vaikka kroppa kestäisi enemmänkin, niin pää ja syömishäiriäpakkomiellehulluus ei kestä. Samoin aion nyt tästä eteenpäin punnita itseni vain 3 viikon välein, joskin mitat otan edelleen kerran viikossa. Katsotaan nyt josko tämä saisi vähän sitä ahdistusta vähenemään. Niin ja syömisiä ei saa ainakaan missään nimessä mennä vähentämään.

ellä präntillä, että pieni ilkeilijä minussa huutaa kovaan ääneen, että kaikki tuo ylläoleva on vain lihavan tekosyitä sille, ettei tee tarpeeksi duunia laihtuakseen!!! Yritän saada tuon pienen äänen pidettyä vakan alla, mutta silti se sieltä aina huutelee inhottavuuksiaan kun en osaa sitä odottaa...

Perjantaipuntari ja rutinaa

Perjantaipuntarin tulos on jälleen masentava. Painoa lähtenyt -400g ja senttejä ei ollenkaan. Luulisi, että liikunnalla niitä senttejä saisi edes pois. Voin siis nyt 3kk liikunnallisen (runsaan sellaisen) kokeilun jälkeen todeta, että tosiaan liikunnalla ei ole mitään osaa eikä arpaa sen kanssa laihtuuko vaiko ei. Voi olla, että jopa hidastaa sitä laihtumista.

Olen aikaisemmin pudottanut painoa (tosin sairauteni takia, en siis ole itse tehnyt työtä sen eteen) 3kk 25 kg. Eli tuon pitäisi minulle olla mahdollista. Nyt olen kituuttanut sen melkein 6kk 20kg takia. Eikä siinä mitään, ihan kiva tulos ja terveellisesti saavutettu mutta haluan tiputtaa enemmän. Minulle on ihan sama onko se terveellistä vai ei, mielummin kuolen laihduttaessa kuin olen laihtumatta. En vain ymmärrä miksi se paino ei tipu tämän kummoisemmin vaikka yritystä kyllä löytyy. Ehkä syynä on suklaa. Usein syön illalla suklaata, jotta saan lisää kaloreita ja päivän rasvat kuntoon. Vaikka nykyään lisäänkin melkein kaikkeen mitä syön, rasvaa. Aikaisemmin jätin rasvat minimiin. Lisäys ei ole ainakaan negatiivisesti vaikuttanut tuohon painonpudotukseen.

Alkaa kuulkaa tämä laihduttaminen tökkiä pahemman kerran. Syön 1400-1600 kcl keskimääräisesti päivittäin ja liikun viikossa 7-10h. Miksi se paino ei tipu tämän enempää? Jossain on vika, pitääkö liikuntaa vähentää vai kenties kaloreita? Vai pitäisikö kaloreita nostaa? Rasvoja pitäisi tulla ihan hyvin, tässäpä esimerkki kahdelta päivältä syömisistäni (huom vaikka merkkaan aamiainen, niin en syö yleensä mitään ennen klo 13.00)

Ensimmäinen päivä

lounas:

Patonkiviipale ja salaattia 231 kcl

Päivällinen:

Pizzaa ja jäliruoka ravintolassa 900 kcl

Iltapala:

Pala patonkia ja tomaattia

proteiinijuoma 420 kcl

Yhteensä: 1551 kcl

Toinen päivä:

Aamiainen:

salaattia ja pala patonkia 175 kcl

Lounas:

Perunaa ja kananmunia (höystettynä oivariinilla) 331kcl

Päivällinen:

Muffinssi

Proteiini pannukakkuja 478 kcl

Iltapala:

Salaatti ja patonki

oivariinia

tomaattia 334 kcl

Yhteensä 1318 kcl

Nyt olen syömisen kanssa päässyt sellaiseen hyvään paikkaan, ettei se pahemmin kiinnosta ellei kyseessä ole jokin erityisen herkullinen. Jos laitan ruokaa en kiinitä enää sen makuun erityisemmin huomiota kunhan kalorit ja rasvat on kohdillaan. En siis mitenkään vihaa syömistä tms. Mutta en enää välitä siitä sen kummemmin. Tästä johtuen ei myöskään ole mitään suurempaa tarvetta syödä ennenkuin iskee pahempikin nälkä.

Mutta älkää käsittäkö väärin, nautin edelleen ravintolassa käymisestä ja ruoasta, mutta sillä ei enää ole niin hirveästi väliä, kaiken ei tarvitse olla täydellistä ja näläntunteesta on tullut ihan normaali asia (olen siis sellainen läski joka kyllä on  nälässä ollut pitkiäkin aikoja, joten se ei koskaan ole ollut minulle mikään erikoinen tai uusijuttu).

Nyt pakkomielteeni on siirtynyt tuohon liikuntaan ja niihin herkkuihin joita entiseen verrattuna harvemmin syön. Suklaa on aina mielessä, samoin se, että kuinka paljon pitää juosta tai kävellä, jotta sen suklaan saa kulutettua. Ah jos voisi vain olla kokonaan syömättä ja liikkua tasan silloin kun siltä tuntuu. Ainoa hyvä mitä liikunnasta on tällä hetkellä minulle tullut on parempi kunto. Muutoin siihen on vain kehittynyt jonkinlainen pakkomielle, eikä se tosiaan ole laihtumista ainakaan edistänyt. Huoh, miksei tästäkin kerrota jo heti kun alkaa laihduttamaan.

Kansallinen koirienpäivä 24.04.2013

Olet tuonut niin paljon iloa ja rakkautta elämääni ja opettanut minulle asioita joita en koskaan osannut edes kuvitella. Olet syy siihen, miksi olen vielä täällä ja asut sydämessäni ikuisesti. Kiitos siitä, että olet olemassa <3

Mamman pieni karvatassu,         
hassu pörröinen pömppömassu.
Topsitikku pallero,
höpsönassu pullero

Hyvää hauvain päivää omalle tuhnupaukulle!
Rakkaudella Mamma ♥

 

 

 

 

 

Kevätpörinät

Oltiin Mirkun ja Minkan kanssa kävelyllä tuolla keväisissä maisemissa ja jotain kuviakin tarttui mukaan. Enjoy, kevät Helsingissä :D

 Tulva-alue :D

 Minä ja Mins Mins.

 Mirkku ja Mins Mins

Turhaa höpötystä.

Vihdoin saatiin tuon turjakkeen (eli avokin) kanssa päätettyä mitä tehdään 5-vuotispäivänämme. Varattiin nyt sitten kuitenkin se risteily ja Silja Lineltä tällä kertaa. Yleensä käytän Viking Linea sillä heillä on paremmat hytit, parempi ruoka, huomattavasti parempi asiakaspalvelu ja halvemmat hinnat. Mutta koska Viking Lineltä ei löydy 20-24h risteilyä (sellaista jossa ei tarvitse herätä klo 6 aamulla ja vaihtaa laivaa) niin oli tällä kertaa pakko valita tuo Silja. Siellä sitten ryövätään illallisbuffetti ja lounasbuffetti (laihduttajan pahin mahdollinen painajainen). Ehkä otetaan parit rinksutkin iltasella :P Ainoa ongelma mikä meillä avokin kanssa on risteilyillä on se, että hän tykkää istua, kuunnella musiikkia jossain pikku pubissa ja maistella oluita. Minusta taas se on äärimmäisen tylsää koska itseäni vetää puoleensa tanssilava. Joten katsotaan nyt miten saisi molempien halut kohtaamaan sopivassa määrin.

Tänään vetäisin kunnon kaloripäivän ja söin 1980kcl. Olo on ihan hirveä ja oksettaa, maha pömpöttää ja tekisi mieli vain kieriä ikkunasta pihalle. Veskissäkin tulee juostua koko ajan mikä on raivostuttavaa kun siitä on pikkaisen päässyt eroon kun syö niin vähän. Mutta viime viikolla kun ei paino tippunut, niin kokeilen taas tätä shokkihoitoa, mikä yleensä sitten tehoaa :P

Mitään kovin kummoista tässä ei ole tullut touhuttua. Opiskeluista haaveilen vähän taas aktiivisemmin mutta sekin homma pitäisi ottaa hoitaakseen tämän vuoden puolella, ettei turhaan moisesta haaveile jos se ei sitten eläkeyhtiön puolesta onnistukaan. Niistä kun ei aina tiedä.

Tuntuu siltä tällä hetkellä, että liikunta ja nukkevaatteiden ompelu vie suurimman osan ajasta aina päivittäin. Toisaalta, en tee mitään tähdellistä, joten aika jonka käytän tuohon touhuamiseen on pois vain siitä sohvalla makaamisesta, mutta silti välillä ahdistaa kun täytyy koko ajan olla menossa ja tekemässä. Mitähän tekisin jos yrittäisin tähän vielä opiskeluakin tunkea. Toisaalta, se voi olla että pienimuotoinen aivojumppa piristäisi sekä kehoa, että mieltä. Edelliselläkin kerralla kun lähdin opiskelemaan sitä edelsi parin vuoden masennuskausi. Kun opiskelut alkoi, masennus väistyi hetkeksi odottavaan tilaan kun sai muutakin ajateltavaa.

Mutta, mitään kovin tähdellistä infoa tässä ei nyt ollut, joten taidanpa mennä kiltisti vain nukkumaan :)

Perjantaipuntari

Perjantaipuntaria taas. En olekaan edellisen jälkeen paljoa mitään tänne postaillut.

Eli paino tippunut -200g, lantio leventynyt pari senttiä ja rinnat pienentyneet sentillä. Tuo vyötärö minua ketuttaa, että miksi se ei pienen samaa tahtia kuin lantio... Alunperin eroa lantion ja vyötärön välissä oli 31cm mutta nyt se onkin kuroutunut 22cm :( Not nice!
RY: 107 (-1cm)
VY: 88 (+-0)
LY 120 (+2cm)

Tällä viikolla liikuntaa harrastettu sellaiset 7.5h ja paikat on aika paskana. Koko ajan ollut sellaista pientä lihasten kipeyttä, mutta nyt alkaa jo kipua olla vähän syvemmälläkin kuin vain lihaksissa. Selkä, niska ja jalat on ihan juntturassa koko ajan. Liikunta jota harrastan sisältää; uintia, kävelyä, juoksemista, venyttelyä ja lihasharjoitteita. Ja aina välillä pistän myös tanssiksi ihan täällä kotona :D
Mutta niinhän se menee, että liikunta ei laihduta vaikka sitä kuinka harrastaisi. Enkä ole kyllä huomannut mitään kiinteytymistä tai muutakaan vaikka olen tässä viimeisen 5kk aikana liikkunut selkeästi enemmän kuin koskaan elämässäni. Ja viimeisen kuukauden tainnut olla todella runsasta tuo liikkuminen eli vähintään sen 6h viikossa. Harmittaa sekin, että vatsa on alkanut löystyä... Teen vatsalihaksia joka päivä ja toki kaiken liikunnan pitäisi siihenkin vaikuttaa. Vatsani ei koskaan ole ollut mitään iso, joten mitään roikkupussia ei tällä kertaa tule jäämään, mutta eipä tuo kovin timmiltäkään vaikuta, pehmeä lörttönen lähinnä. Miten sitä saisi vähän kiinteytettyä? Faktahan on, että koskaan siitä ei mitään pyykkilautavatsaa tule arpien ja leikkausten takia, mutta jos nyt ei kuitenkaan ihan roikkumaan alkaisi.

Se on ollut jännä huomata, että vaikka rinnat pienenee, niin niiden muoto ei muutu, eli eivät ole alkaneet roikkua sen enempää kuin aikaisemminkaan. Mutta tuo maha sitten ei timmiinny millään :D Olisi luullut, että menee toisin päin. Takamus on se paikka minulla joka muovautuu varmaan kaikkein eniten. Myös olen huomannut, että mitä hoikemmaksi tulen, sitä enemmän koko kropan muoto muuttuu päärynästä enemmän sinne tiimalasiin päin. Tämän perhekin oli huomannut kun viimeksi heitä viime viikonloppuna tapasin, että lantion ja yläkropan välinen ero pienenee koko ajan enkä näytä niin epäsopusuhtaiselta enää. Ihan kiva juttu, mutta tuo vyötärö voisi nyt alkaa sulamaan myös XD

Mutta tällaisiin mietteisiin tällä kertaa. Tiedän, että blogi keskittyy nyt aika paljon tähän laihduttamiseen ja liikuntaan jne, mutta siitä sitä kait kirjoittaa mistä itse on eniten kiinnostunut kullakin hetkellä :P Jossain vaiheessa pitäisi niitä -20kg kuviakin ottaa... En vain tiedä uskallanko, jos olen sittenkin ihan yhtä lihavan näköinen kuin ennenkin ja pyörryn kauhusta? Huoh... Miksi MINÄ en voi olla sellainen kaunis lihava nainen joita minulla on lähipiirissä ja joita näkee melkein joka päivä tuolla kaduillakin...

Mallin mitoissa?

Jotta ei menisi ihan hulluksi tämä ulkonäön ja kropan miettiminen, niin näpytinpä mittani googlee ja tällainen neitokainen sieltä pläjähti tasan samoilla mitoilla kuin mitä itselläni tuumina on myöskin :P Tosin tämä nainen on minua 10cm pidempi...

                                                   Kuva Googlesta ja tältä sivulta otettu

Denise Bidot

Denise Bidot 2

Perjantaipuntari ja random ulkonäköhölinää...

Purrrjantaipentari!

Elikkäs, nyt oli painoa tippunut huimat 1.2kg viikossa. Ei paha, ei paha. Kaloreita menee se palttiarallaa 1500kcl per päivä ja liikuntaa on tässä nyt parin viikon sisään ollut n. 7h per viikko. Tällä hetkellä kiloklubi herjaa, että liikaa voimakasta liikuntaa, kun taas joku terveyssivu väitti, että minun pitäisi enemmän sykettä nostattavaa liikuntaa... Että mieti siinä nyt sitten, mitä näistä kuuntelemaan.

Paino -1.2kg
VY: 89 (+2cm)
LY: 118 (+1cm)
RY: 108 (-2cm)

Että senttejä tulee... Tosin eilen tein 15 minuutin juoksulenkin, 15min venyttelyä ja 30min lihaskuntoharjoitteita joten nekin voivat olla vähän syynä noihin senttien lisääntymisiin... Rinnanympäryksen tosin ei tarvitsisi pienentyä :D Mutta minkäs teet, mielummin hoikempi roikkutissi kuin lihava jolla on kiinteämmät rinnat. Tissit kun voi aina piilottaa muiden katseilta ja käyttää liivejä niin, että tyhmemmätkin luulee niitä kauniiksi :D

Jännästi kaikista mahdollisista vartalon kohdista olen alkanut tuijottaa eniten reisiäni... Minulla on aina ollut vartalo johon kuuluu paksut reidet, iso pylly, leveä lantio, kaponen vyötärö ja suht pieni yläosa verrattuna alaosaan. Olen jotakuinkin päärynän ja tiimalasin välimaasto, elikkäs hienoilla termeillä sanottua pehmeä kahdeksikko :D Koskaan ei ole oikeastaan nuo reidet häirinneet, eikä kukaan ole niitä koskaan kommentoinutkaan, vaikka isosta takamuksestani olen kyllä saannut kuulla (sekään ei muuten ole koskaan häirinnyt, pikemminkin toisin päin). Mutta nyt jostain kumman syystä oma huomio kiinittyy koko ajan noihin reisiin ja yritän saada niitä pienemmäksi... Onkohan päässä kuva tikkulaihoista jaloista jollaisia en kyllä valitettavasti tule koskaan saamaan, laihduin vaikka kuinka paljon. Sinänsä olen ihan tyytyväinen omaan vartalonmalliini (jep hyi hitto kun olen itserakas paskiainen kun kehtaan tällaista sanoa), kunhan näitä kiloja vielä saisi sellaiset 15kg pois. Mutta mistä ihmeestä tämä reisien vahtaaminen on nyt oikein tullut.... Ovatko ne ehkä se näkyvin paikka itselle mistä sitä painoa voi tarkkailla tms.

Muutenkin harmittaa, kun en osaa jotenkin nauttia tästä painon putoamisesta niinkuin pitäisi. Kun katson vaikka peiliin, niin suurimmaksi osaksi sieltä katsoo se sama läski rumilus kuin aina ennenkin. Ei auta, vaikka vaatteet roikkuu... Ruma se on silti eikä se painonpudotus näy minulle missään (tosin olin hyvin iloinen kun psyko kommentoi ensimmäistä kertaa painoani kun eilen kävelin vastaanotolle hän naurahti, että "sinähän se kutistut ihan silmissä". Tuli ihan hyvä mieli).

Ja tähän loppuun vielä! Äitini ei siis ole koskaan sanonut minua kauniiksi (ei kukaan perheestäni koskaan) voi toki johtua siitä, että muuhun perheeseen verrattuna en ole kovin kaunis, mutta silti vanhempien pitäisi rumaakin lasta kehua kauniiksi. Mutta eilen kun juttelin puhelimessa hän yllätti minut täysin. Äiti kommentoi kuinka kaunis kuva hänellä on minusta ja siskontytöstäni. Ensiksi alkoi lavea siskontytön kehuminen, no ei siinä mitään suloinen lapsi toki onkin, mutta sitten kuulin ne maagiset sanat joita olen aina halunnut äidiltä kuulla, tässä siis keskutelumme

Äiti: ja sinäkin olet niin kauniina tuossa kuvassa, että pitää ihan tuijotella sitä kun on niin kaunis.
Minä: Kauhea läski kuitenkin!
Äiti: No eihän se lihavuus tarkoita, ettei voisi olla kaunis. Toiset on isompia kuin toiset, mutta kyllä silti kaunis voi olla.
Minä: o_O

Koko ikäni minulle on toitotettu, että jos on lihava ei voi olla kaunis, ei voi menestyä elämässä ja elämä on vain kaikin puolin hankalampaa eikä lihava voi kumppaniakaan saada itselleen. Voitte siis kuvitella, mitä päässäni liikkuin moisen keskustelun jälkeen... Ei niin yhtään mitään!!! Eikö äitini olisi voinut kertoa minulle tämän silloin kun olin lapsi? Ehkä pariinkin kertaan? Nyt se ei paljoa auta, vaikka toki kiva kuulla, että äiti joskus minuakin nättinä pitää...

Turhautumisia...

Olen menossa tänään psykolle kohtapuoliin ja jo valmiiksi ketuttaa koko tyyppi. Ihan mitä vain sanon, niin se on kaikki aina normaalia ja sellaista mitä jokainen ihminen tekee... Eli onko siis oikeasti normaalia, että ihminen makaa sohvalla n. 10 tuntia päivässä, nukkuu 12 tuntia yössä (tai enemmän), Ei jaksa käydä suihkussa kuin hikiseen kerran kolmessa päivässä, ellei ole ihan pakko. Ei jaksa pestä hampaita, ei jaksa useimmiten tehdä edes sellaisia asioita joista nauttii, ellei melkein itkukurkussa itseään niihin pakota (uiminen, kaupassakäynti, lenkkeily, sosiaalisoiminen). Toki sitten kun on saanut itsensä sieltä sohvalta ylös, niin on ihan hyvä fiilis mutta se, että saa itsensä lähtemään on se kaikista vaikein. No psykon mielestä ihan normaalia, kun kyllä meitä kaikkia joskus väsyttää WTF?!?! Aina välillä jään kyseisen tyypin juttuja kuuntelemaan suu auki ja mietin, että onkohan hän sellainen kuuluisa valepsykologi. Joku kotiäiti vain, joka on päättänyt mennä vähän "auttamaan" hulluja ihmisiä. En saisi mm sanoa olevani mielenterveysongelmainen tai mielenterveyspotilas, koska se kuulostaa niin pahalta?!?! Eikös tässä pitäisi juuri yrittää tuoda esiin sitä, että noiden sanojen ei pitäisi kuulostaa pahalta? Vaan samalta, kuin sanoisi, että minulla on suolistosairaus?! En ymmärrä en...

Kävin äsken taas juoksulenkillä (kulkee muuten yllättävän hyvin vaikka on ollut melkein 7kk siitä kun viimeksi kävin lenkillä) ja mietin, pitäisikö mennä psykolle hikisenä ja naamapunaisena. Voisi sitten sanoa, etten vaan ole jaksanut käydä suihkussa ja naamaankin on pesinyt joku punaisuutta aiheuttava ihottama, muttei vaan jaksa kiinnostaa. Toisaalta "sehän on ihan normaalia, kaikki ihmiset on joskus väsyneitä" Huoh, ymmärrätte varmaan turhautumiseni...

Croodit 3D

Croodit elokuva oli oikein hauska, soveltuu sekä aikuisille, että lapsille. Animaatio kertoo 

perheestä joka elää kivikaudella, ovat siis luolamiehiä. Maailma alkaa tuhoutua ja perheen pitäisi pystyä pääsemään eroon peloistaa, jotta voivat pelastua. Onneksi heille saapuu nykyihmistä edustava auttaja, joka luovii luolaperheen turvaan maailmanlopulta. Lopussa vielä mukaan otetaan muutamat lemmikitkin.

Katsoin leffasta suomeksi dubatun version, ja pakko sanoa, että kyllä suomalaiset osaavat nämä animaatioiden dubbaamiset, äänet sopivat oikein hyvin, ja etenkin perheen mummo (animaatio mummot <3) oli jälleen aivan mahtava suoritus :D Englanniksi olisi varmaan ollut ihan yhtä hyvä, mutta sen voin todeta sitten kun tämän kyseisen elokuvan ostan omiin kokoelmiini ;)

Oikein herttainen ja suloinen elokuva. Itkin muuten melkein leffan alusta loppuun vaikka kyseessä olikin hyväntuulen elokuva. Parissa kohtaa taisin naurahtaakin ihan ääneen. Huomasin myös, että elokuvan päähenkilöt, eli luolatyttö Eep ja nykyihmispoika Kundi olivat kuin ilmetty minä ja avokkini :D Sen enempää ei tarvitsekaan sanoa, näette kyllä mistä on kyse jos leffan joskus katsotte :D

En kyllä ymmärrä, miksi nämä lastenleffat tehdään nykyään niin usein 3D:nä kun siitä ei ole mitään iloa muille kuin leffateattereille, jotka voivat repiä lapsiperheiltä naurettavia summia siitä hyvästä, että jälkikasvu pääsee kirkumaan leffateatteriin.

Pisteet:

4/5

Kilpikonnani Ruusa ja Retsi.

Laitan paljon aina kuvia blogille koirastani Minkasta, mutta harvemmin toisesta kaveristani Retsistä. Retsihän asustaa akvaariossaan, joten sen kanssa ei tule oltua niin tiiviisti yhteyksissä kuin koiruuden kanssa. Minulla on ollut myös toinen kilpikonna Ruusa, joka kuoli vuonna 2007. Mutta nyt voin kertoa hieman Retsistä ja Ruusasta teille :)Molemmat ovat siis punakorvakilpikonnia. Retsi täyttää kanssani marraskuussa 20 vuotta :)



Ruusa oli alunperin veljeni kilpikonna. Minä sain kaksi kultakalaa ja veljeni sai kilpikonnan (todella epäreilua). Kun muutimme uuteen asuntoon ja veljeni siirtyi ylä-asteelle hän "kyllästyi"  Ruusaan ja lahjoitti sen minulle. Se sopikin oikein hyvin, sillä Ruusa oli aina ollut minulle hyvin rakas. Sain Retsin 12-vuotis syntymäpäivälahjaksi ystäviltäni. Tarina menee niin, että halusin kovasti toista kilpikonnaa Ruusan lisäksi ja koska vanhemmat eivät suostuneet, suostuttelin ystäväni ostamaan minulle eläinkaupasta pienen konnavauvan. Muistan vieläkin millaisessa hirveässä likalöllössä noita pieniä kolikon kokoisia vauvoja pidettiin. Myyjä pisti haavin astiaan ja kaikki kilpikonnat nousivat veden mukana ylös ja alas. Konnavauvat eivät reagoineet mitenkään paitsi yksi, joka poukkoili hulluna sinne tänne. Pyysin myyjältä tuota nimenomaista poukkoilijaa, ja näin saapui Retsi meille.

Molemmat konnat olivat minulle äärimmäisen tärkeitä sinä aikana kun vietin vuoden sairaana neljän seinän sisällä. Ilman kilpikonniani en olisi pärjännyt, vaan olisin varmasti tehnyt itselleni jotain. Mutta konnat olivat parhaat ystäväni ja ne tarvitsivat minua, joten en voinut päättää elämääni heidän takiaan.

Konnien kokonimet ovat: Ruusa Rosamunda Roselina Henrietta ja Retsiina Rilessa Kardita Georgina. Molemmat ovat naaraita :)

Ruusan kuolema oli kova kolaus minulle. Kesti kaksi vuotta, ennenkuin pystyin edes suremaan Ruusan kuolemaa. Retsillä oli myös selkeästi suruaika, sillä se ei vuoteen tehnyt yhtään mitään muuta kuin makasi sohvan alla pienessä yksiössäni. Pikkuhiljaa alkoi Retsi elpyä ja kun muutin avokin kanssa yhteen toin Retsin tottakai mukanani. Nykyään neiti voi hyvin ja asustelee eteisessämme omassa yksiössään :) Ruusa on taas jossain tuollapuolen, varmasti onnellisena ja rauhassa. Ehkä tapaamme Ruusan kanssa vielä uudelleen. Ruusa oli äärimmäisen älykäs ja hienostunut kilpikonna. Se oli rauhallinen ja rakastavainen eikä koskaan purrut tai ollut agressiivinen, paitsi vanhoilla päivillään se yritti syödä Retsiä. Aikaisemmin konnat olivat nukkuneet yhdessä naamat vastatusten ja Retsi seurasi Ruusaa minne tahansa tämä meni (yleensä molempien lempi paikkaan, eli saunan lauteiden alle lattialämmityksen luokse). Kun Ruusa alkoi purra Retsiä, oli Retsi ihan ihmeissään. Aina se meni Ruusan luokse, mutta joutui juoksemaan henkensä kaupalla pian karkuun. Enää niitä ei voinut pitää yhdessä. Ruusa tuli sen verran vihaiseksi, että se alkoi jahdata äitiä joka kerta kun tämän näki. Tästä tajusimme, ettei Ruusalla ollut kaikki kohdillaan ja vanhempani tekivät päätöksen Ruusan lopettamisesta. Minulle kerrottiin vasta, kun hommat oli jo hoidettu.

Retsi on taas aina ollut koheltaja, selkeästi agressiivisempi kuin Ruusa, vaikkei Retsikään pahalla sitä tee. Retsi on myös vähän simppelimpää laatua, eikä ihan tajua asioita samalla tavalla kuin Ruusa. Neiti on myös selkeästi pienempi kuin mitä Ruusa oli. Teininä konnat nukkuivat aina vieressäni, mutta eivät enää. Nyt Retsi saa olla rauhassa akvaariossa suurimman osan ajasta. Tosin en tiedä, onko se onnellisempi näin, vai kaipaako se aikoja jolloin vietin sen kanssa enemmän aikaa... Tiedä häntä. Suuria persoonallisuuksia kuitenkin molemmat konnani, Ruusa sekä Retsi <3

(kirkkaammissa kuvissa esiintyy Retsi, ja sumuisemmat kuvat on otettu Ruustasta joskus vuonna 2007 hieman ennen Ruusan poismenoa)

Ruusalle:

Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko,
joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä - kuollut en."  

Kirjottaja tuntematon

Missä minä olen?

Miksi en osaa olla onnellinen?

Miksi juuri minun aivoni eivät osaa iloita kaikesta siitä mistä pitäisi?

Nuori tyttö kertoi, että hän näkee asian niin, että hänen aivonsa eivät vain toimi niinkuin pitäisi. Kun jotain menee pieleen, itkettää, masentaa, ahdistaa, hän ei ajattele olevansa huonompi ihminen vaan ajattelee, että hänen aivonsa ovat pahalla tuulella. Ja näinhän se menee. Masennus kun ei ole asia minkä voi valita, tai sairaus jonka voi vain haluamalla taikoa pois (vaikka moni niin luuleekin). Se on aivokemiallinen ongelma ja kun siitä tarpeeksi kauan kärsii, aivot muuttuvat niin etteivät aivot toimi enää koskaan samalla tavalla kuin terveen aivot. Pitkään masentunut joutuu siis syömään lopunelämäänsä lääkkeitä jos haluaa olla edes osittain "terve". Surullista mutta totta. Masennukseen ei siis auta tämä iänikuinen viisaus, jota meitä "fiksummat" jakelevat, että lakkaa ajattelemasta niinkuin masentunut ihminen ja ota itseäsi niskasta kiinni.

Vuosikausia olen yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni. Joissain tilanteissa se on jopa toiminut hetkellisesti. Mutta pitkään sitä ei pysty ylläpitämään vaan aivot alkavat taas niskuroida vastaan. Masennuksesta tulee elämäntapa ja osa persoonaa. Osaisinko enää elää ilman masennusta? Olisinko enää sama ihminen? No sitä en tule koskaan tietämään, sillä masennukseni ei tule koskaan lähtemään pois, aivoni eivät siis koskaan tule olemaan normaalit. Masennuslääkkeiden avulla voi päästä lähemmäs normaalia mutta silläkin on hintansa, ja aivan rahallinen sellainen.

Kerran sairas, aina sairas.

Haluaisin niin päästä eteenpäin tilanteesta jossa nyt olen. Odotan, että jotain tapahtuisi, mitä vain! Olisi se hyvää taikka pahaa, kunhan jotain tapahtuisi. Mutta ei. Aina kun keksin jotain, tajuan sen mahdottomaksi. Haaveilen vain. Ehkä ensi vuonna olen paremmassa kunnossa? Paitsi, etten ole, en ainakaan fyysisesti. Kuinka kauan minun pitää odottaa elämää?

Kuten Ann Heberleinkin sen jo sanoi: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää.

Tunnustus!

Sain tällaisen tunnustuksen Tsompilta. Ideana on siis kirjoittaa eläimestä joka kaipaa/tarvitsee suojelua.

Noh, itselle tärkeimpiä kohteita ovat kilpikonnat, manaatit, turkistarhaus, pentutehtailu ja suomen sudet.

Kilpikonnien elämät tuhoutuvat huimaa vautia ympäristökatastrofien ja ihmisten välinpitämättömyyden takia. Monia konnat eivät kiinnosta kun ne eivät ole pörröisiä ja pehmoisia. Mutta itsellä on akvaariossa lilluskeleva Retsi-konna kotona, joka on ihan yhtä persoonallinen tyyppi kuin meidän koirammekin, vaikkei karvainen olekaan. Haaveilen siitä, että minulla olisi rahaa laittaa kilpikonnien suojeluun ja matkustaa vaikka paikanpäälle vapaaehtoisena pelastustyöntekijänä.

Manaatit ovat äärimmäisen kilttejä, rauhallisia ja suloisia eläimiä. Niiden ongelma on salametsästys (niitä on helppo metsästää kun ei niillä ole luonnossa muita vihollisia kuin ihminen, joten eivät raukat osaa olla varuillaan), ilmaston- ja vesistöjen saasteet.

Turkistarhaus on täysin turhaa. Nykyihminen ei tarvitse turkiksia yhtään mihinkään ja jos tarvitsee, voi mennä metsään ja ampua siellä elävän eläimen, joka on ainakin saanut elää onnellisena ja vapaana, eikä koko elämäänsä ole kitunut liian pienessä häkissä mielenvikaisena.

Pentutehtailu (siis sellainen missä koirat ja pennut kärsivät koko elämänsä ja heti synnyttyään kohtuuttomasti. Usein ei ajatella, että ihan kennelienkin pitäjät kyllä tehtailevat pentuja, mutta tämä pentutehtailu mistä julkisuudessakin puhutaan on ihan eri juttu, kuin vastuullinen pentujen tehtailu)... On vain niin väärin niin väärin. Ja nykyään tuntuu olevan vihan kohteena enemmän ostajat kuin myyjät. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki ihmiset eivät ole niin valveutuneita koiria hankkiessa, että tajuaisivat kyseenalaistaa ihan kaiken. Ja kyllä, rahalla on sormensa pelissä sillä joskus vähempivarainenkin voi haluta koiran. Ja suomen hinnoilla siihen on harvemmin rahaa, joten helposti tulee ostettua halvemmalla jos sellaisen saa. Tietysti aina pitäisi ottaa selvää kaikesta eläimeen liittyvästä, mutta kaikki eivät sitä tee. Eikä se nyt tee heistä pahoja ihmisiä. Myyjät voikin sitten tuomita minun puolestani alimpaan helvettiin. Heille ei riitä ymmärrystä taikka sympatiaa.

Suomessa tuntuu olevan jokin kohtuuton ja täysin turha susikauhu. Jopa nautakarja tappaa enemmän ihmisiä vuosittain onnettomuuksissa kuin sudet, joten miksi niitä pelätään niin julmetusti? Onko ihminen todella näin eriytynyt luonnosta ja eläimistä, ettei järkikään enää kulje? Ei voi käsittää...

Näistähän nyt  vois turista loputtomiin ja analysoida maailman tappiin asti, mutta tässä nyt vähän jotain minua koskettavia aiheita. Ja tämän tunnustuksen pistän eteenpäin:
http://tuulenkuiske.blogspot.fi/
http://leegolaskikummitus.blogspot.fi/

The Host (Vieras)

Eilen kävin katsomassa sellaisen elokuvan kuin The Host (suom. Vieras). Elokuva on tehty samannimisestä kirjasta jonka on kirjoittanut Stephanie Myer, eli sama tyyppi joka on vastuussa Twilightista. Elokuvaa oli haukuttu todella huonoksi, mutta pakko sanoa, että uskon osan haukkumista tulevan ihan vain niiltä, jotka eivät pitäneet Twilightista (koska tietysti kaikki elokuvat joka on suunnattu naisille tai nuorille tytöille on automaattisesti täyttä paskaa ja aivotonta sontaa tässä miehisessä maailmassa). Elokuva ei nyt oli sitä maailman parasta antia mutta yllätyin kyllä itse totaalisesti. Kyseessä on siis psykologinen scifi "trilleri" jota on höystetty runsaalla romantiikalla. En nyt tiedä kutsuisinko itse elokuvaa trilleriksi, tai edes kovin psykologiseksi, mutta kyllä se viihdytti ja kyyneleet valuivat valtoimenaan melkein koko leffan ajan. Oli se vain jotekin suloinen ja söpö leffa. Ja vaikka nykyään huonon elokuvan merkki tuntuu olevan onnellinen loppu, niin itse olen aina onnellisten loppujen kannalla, niistä jää koko loppupäivälle hyvä mieli.

Ideana on, että alien rotu on tullut maahan ja kansoittanut ihmisten kropat omilla "sieluillaan". Sieluiksi näitä alieneita myös kutsutaan. Muutamia ihmisiä on vielä "elossa" ja he taistelevat näitä alieneita vastaan. Päähenkilö Melanie joutuu "sielujen" kaappaamaksi ja hänen sisälleen asutetaan Vaeltaja-niminen sielu. Melanie on kuitenkin sen verran vahva henkisesti, että onnistuu saamaan Vaeltajan kommunikoimaan kanssaan ja käytyään läpi kaikki Melanien muistot tämä Vaeltaja alkaa tuntea sääliä tyttöä ja tämän perhettä kohtaan (sääli muuttuu pian myös rakkaudeksi).

Tästä alkaakin sitten pienimuoitoinen takaa-ajo kun Valetaja päättää karata ja etsiä Melanien kanssa tämän perheen ja rakastetun. Enempää ei sitten tarvitsekaan paljastaa :)

Eli jos tykkäät romantiikasta höystettynä pienimuotoisella actionilla/jännityksellä (ja tietysti scifistä) niin suosittelen kyllä. Kovin vakavan naaman omaavien ei kannata tätä leffaa mennä katsomaan, mutta ne jotka osaa nauttia vähän hömpästäkin tykkäävät varmasti :)

Pisteet:

4.5/5

Puntariperjantai!

Painoa tippunut viikon aikana -500g. Ei paha, mutta saisi olla enemmän.
VY: 88 (+-0cm)
Muita mittoja en kerinnytkään ottaa kun tuli kiirus fysioterapeutille, sieltä elokuviin ja sieltä sitten uimaan. 

Tällä viikolla (viikko aloitettu siis maanantaista, ei perjantaista) onkin tullut liikuntaa harrastettua jo 6 ja puoli tuntia o_O Tuohon on siis laskettu koiran ulkoilutukset ja pieni siivoamishetki tuossa viikolla, mutta aika hyvin silti :D eikä viikko ole vielä edes loppunut! Huomenna olisi aikomuksena mennä hieman lenkkeilemään. Huomaa, että selkä on jo paremmassa kunnossa ;) Ei siis kunnossa, mutta paremmassa kuin nyt tässä viimeisen 4 vkon ajan. Yllätyn aina melkein joka viikko siitä, miten paljon loppujen lopuksi liikun vaikka oma käsitykseni on, että makaan vain kotona kuin laiska mato. Mutta tuo Kiloklubi.fi kertookin sitten ihan toista tarinaa. Voisiko sitä ehkä olla jopa hiukkasen ylpeä itsestään? Mutta, huolimatta liikuntamäärästä, ja päivittäisestä n. 1600kcl ruokavaliosta, tosiaan se paino ei silti tipu kuin korkeimmillaan sen 1kg viikossa. Eli ei se laihduttaminen ole kovin helppoa tai nopeaa, vaikka monet laihdutusohjelmat niin antaakin ymmärtää. Nyt on yhteensä sitten tippunut painoa 18.5 kg. Edelleen sitä tasan -20kg odotellessa.

Tänään kävin tosiaan myös siellä fysioterapeutilla taas ja tehtiin jonkinlaisia lihasliikkeitä. Kuulemma onnistuin lihaksiani pullistelemaan paremmin kuin keskivertokansalainen selkä kipeänäkin :D Fyssari oli kuulemma oikein positiivisesti yllättynyt, että oli niin hyvä lihaskunto. No mikäs siinä, ei haittaa minua yhtään. Nyt vain lisää lihaksia liikuttamaan, niin tulee vielä parempi kunto :P Fyssarini on oikein mukava pikkuinen nainen. vähän ehkä ollaan joistain asioista eri mieltä, mutta mitään riitaa ei ole vielä tullut. Sain myös muitakin vinkkejä mm. siihen mitä liikkeitä kannattaa tehdä jos haluaa vyötäröä pienentää entisestään ja samalle juteltiin muutenkin siitä millaista ja miten harrastan liikuntaa. Kuulostaa kuulemma erinomaiselta tämä liikunnallinen saldoni, enemmän kuin mitä olisi välttämätön. Sekös mukava kuulla, kun en ole koskaan ollut mikään kovin liikkuvainen ihminen (tai niin olen ainakin aina luullut) mutta fyssarin mukaan kuulemma olen kovinkin aktiivinen liikkuja :D Johan tässä alkaa itsekehu haista. Mutta oli nyt pakko laittaa ihan tähän kirjallisesti tämäkin, ettei tulisi enää sitä itsensä morkkaamista laiskaksi paskaksi, kun "en liiku tarpeeksi".

Nyt sitten odotellessaa seuraavaa kramppaavaa kohtaa, olisikohan jo aika nilkan vaikka taas nyrjähtää kun tuo selkä alkaa olla kunnossa? :P

Pääsiäisen pohdintoja

Olen tylsä, enkä tee mitään pääsiäispostausta kun en kerinnyt ottaa kuvia edes suklaamunista, ennenkuin ne jo menikin parempiin suihin :D

Naamaa kuivaa, kirvelee ja kutittaa ja iho on kuin norsulla... En tiedä mikä tässä naamassa nyt on, mutta kaikenmaailman rasvat on nyt kokeiltu. Kortisonilla olen saanut vähän rauhoittumaan, mutta edelleen on ihan kuiva ja rusina koko naama. Ketuttaa vietävästi, kun on koko kroppa täysin ruhjottu niin olisi kiva, että olisi edes tämä naamavärkki jonkinmoisessa kunnossa vaikkei kovin kaunis olisikaan. Toivottavasti ei nyt olisi kyse koira-allergiasta, mutta voiko se iskeä näin yhtäkkiä? Toisaalta, esim veljeni koirasta saan aina oireita, nenä alkaa vuotaa ja naama vähän punoittaa. Himppu jos on allergia! Koirasta ei toki olla luopumassa vaikka allergia olisikin, sitten ei auta muu kuin etsiä itselle sopiva allergialääke ja jättää toisen koiran hankkiminen sitten täysin jäihin.

Tänään ketuttaa taas ihmisikunnan pahuus ja välinpitämättömyys. Minusta on osittain omituista, että ihmiskunta kuvittelee olevansa jotenkin kovinkin sivistynyttä, mutta sitä sivistystä ei kyllä paljoa missään näy. Edelleen tapetaan, pahoipidellään, raiskataan, soditaan, syödään toisiamme ja vaikka mitä kauheuksia maailmassa tapahtuukin, vaikka "sivistyneitä" ollaankin. Ja jos ei muuta, niin vihataan toisia ihmisiä vain siksi, että uskaltavat olla erilaisia kuin minä itse täällä koneen toisella puolen, tai elävät elämäänsä erilailla kuin joku toinen. Onko se oikeasti oikeutus vihata toista? Tai onko se oikeasti oikeutus luoda pahaa mieltä ympärilleen, vain siksi, että luulee olevansa jotenkin muita ihmisiä parempi? Miksi me ihmiset edes luullaan olevamme aina parempia kuin kaikki muut? Eroaako vaikkapa vaimonsa pahoinpitelijä niin paljoa pedofiilistä, että voi katsoa muita rikollisia alaspäin koska ei itse sentään ole yhtä paha kuin he? Joo tällaista perus pohdintaa johon voi ottaa kantaa tai olla ottamatta :D Meneehän tämä pääsiäinen näinkin :D

Tässä! Rapsuttakaa hauvaa niin tulee parempi mieli meille kaikille!