Arjen vaikeuksia ja voittoja

Ai että! Tänään tulikin juostua jo 50min ja laskin matkan joka oli jo 4.6km :) Ainoa ikävä puoli tässä oli se, että kesken juoksun iski aivan järkyttävä vatsakramppi joka kestikin sitten varmaan viimeisen 1.5km matkan. Siitä varmaan johtuu, että matka hieman hidastui loppua kohden, mutta vedin silti loppuun asti kunnialla ja kotona sitten äkkiä vessaan. Nyt ei taida tänään enää kauheasti tulla liikuttua vaan menen sänkyyn potemaan mahaani. En tiedä mistä nyt moinen oikein iski. Toisaalta, ei kait se ole ihme, jos vatsassa oleva tulehdus alkaa tuntua kun juoksee pitkään. Älykästä? No ei varmasti.

Jostain syystä ruokakaan ei ole pahemmin tässä maistunut, en tiedä johtuuko se siitä, että kroppa alkaa pistää kampoihin, vai onko syy masennuksessa vaiko missä. Mutta olisi aika tärkeää saada sitä ruokaakin tämän liikunnan vastapainoksi. Mutta mikä ihme siinä on kun se syömättömyys vaan saa aikaan paljon paremman fiiliksen kuin se, että syö?!!? Vatsakin kun kramppaa niin pitää aina kuulostella onko kyse nälästä vaiko vatsakivuista. Jos kyseessä on nälkä, niin tulee sellainen hivenen eufoorinen ja hyvä fiilis, kuin olisi saavuttanut jotain erittäin hienoa. Minulle on myös tullut ihan vastustamaton himo alkaa pienentää annoksia joita syön niin, että näen kuinka ison määrän olen syönyt ja millaisen määrän jätän lautaselle. Toistaiseksi olen syönyt kiltisti kaiken mitä lautaselleni olen ottanut. Herkkuja himoitsen edelleen.

Viime yö oli jälleen mielenkiintoinen seikkailu. Heräsin pariin otteeseen käymään veskissä kuten normaalisti. Kun olin jo saanut nukuttua huikaisevat 30 min ilman vessatuksia heräsin siihen, että nyt on kiire TODELLA kiire. Noh. Homma päättyi siihen, että sain pestä sitten keskellä yötä nyrkkipyykkiä ja lattian. Voitte siis arvata mitä tapahtui. Lopun yötä heräilinkin 15 min välein heti kun tuli vähänkin sellainen olo, että pitäisi nyt veskiin päästä. Aina kun vahinko tapahtuu, niin sitä nukkuu kevyempää unta kuin koiran uni aina loppuyön. Mutta jännästi silti jaksoin tuon juoksulenkin mitä vähän epäilin (tuota vatsakipua lukuunottamatta).

Mietin jossain vaiheessa, että olisi hauskaa päästä siihen Iholla ohjelmaan, jossa naiset kuvaavat itseään ja elämäänsä :D Voisin aina kuvailla yöllisiä vessaretkiäni ja päivän vatsakramppeja, vessapaperin ostamista, syömisten kanssa tappelua ja itkeä masennustani. Sen voisi sitten lähettää samalla tuonne Varman suuntaan. Tulisi ainakin aitoa ihmisen kohtaamista heillekin :D Tai no aitoa ja aitoa, mutta eikös televisiossa aina päähenkilöiden vastoinkäymiset itketä enemmän kuin ne oikeiden ihmisten vastoinkäymiset joista uutisissa kuulee?

Ja lopuksi vielä kuvia Minka Hauvelssonista jonka kanssa käytiin Helsingin metsissä seikkailemassa. Ja teille jotka ette ole Helsingissä käyneet niin ei, kaupunki (etenkään meillä suomessa) ei tarkoita betoniviidakkoa vai mitä sanotte tästä?