torstai 11. joulukuuta 2014

Jos jotain mukavaa välillä?

Jotain mukavaakin täällä on tapahtunut, ei tosin avanteen tms. Tiimoilta. Pääsin taas laulamaan pari biisiä joulukonsertissa tuossa pari päivää sitten ja kyllä moinen aina hetkellisesti vähän piristää. Olen tosin aivan puhkipoikki ja kuollut koko rykäisyn jäljiltä, vähän liian aikaisin taisin lähteä juttuun mukaan. Mutta ei kaduta. Lääkkeiden avulla meni ihan hyvin ja avannelaattakin pysyi kiltisti paikallaan vaikka aloittikin hirveän kirvelyn jo aamusta vaihdon jälkeen. Kait sitäkin jänskätti :) Pääsin laulamaan muutamalle kappaleelle taustoja ja sitten vedettiin kaverin kanssa duona kaksi joululaulua: Winter Wonderland ja Walking in the Air (kyllä, se korkea versio). Hyvin meni esitys ja koko päivä oli aivan huikea. Tätä lisää :)

Nyt mietityttää tuo joulu. Minähän rakastan joulua yli kaiken. Joululahjat on jo hankittuna ja kuusi vain odotuttaa, että koska tulevat myyntiin niin haetaan saman tien :D MUTTA olen todella uupunut henkisesti ja fyysisesti. Pienikin stressi niin on kaikki voimat lopussa (kyllä, myös tuo konsertti vaikutti asiaan sillä tavoin, että käytin kaikki viimeiset energian rippeeni siihen ja nyt sitä energiaa ei tunnu enää saavan takaisin mistään) ja akka makaa jalat kattoa kohti sohvalla (tai oikeammin kyljellään kun ei voi  maata selällään). Olenkin miettinyt, että tänä jouluna jättäisin suuren perhejuhlan väliin ihan oman henkisen ja fyysisen terveyden vuoksi. Yksi myös mikä mietityttää on se, että perheessä on pieniä lapsia ja en vielä tällä hetkellä kestä yhtäkään "miksi sun mahasta kuuluu pieru ääniä?" "Miksi sun massu pömpöttää tolleen?" "Äiti, miksi täällä veskissä haisee näin kauheelle tädin jäljiltä?" Jne. Olen todella herkässä olotilassa ja meinaan alkaa itkeä jo siitä, että joku vilkaisee maha-aluettani kun kävelen kadulla. Lisäksi haistan koko ajan ulosteen hajun ympärilläni, mikä häiritsee todella paljon. Tiedän, että tämä kaikki varmasti tulee helpottamaan ajan kanssa, kun avanteeseen tottuu ja siitä tulee ihan normia arkea niin ei lastenkaan kysymykset tai kommentit paljoa haittaa. Mutta juuri nyt tässä hetkessä, ne ovat minulle liikaa. Harmittaa vain sinänsä, että rakasta kyllä perhejoulujamme sillä juhlimme ihan koko perheen voimin ja tunnelma on sen mukainen. Mutta aina (eli nyt) ei vain jaksa. En haluaisi loukata perhettäni, joten en tiedä miten oikein selittäisin heille, etten välttämättä ole tulossa heidän joulupöytäänsä tänä vuonna.

Joka tapauksessa odotan kyllä joulua innolla, se on lempi aikani vuodesta. Lahjat olen jo
paketoinutkin, vielä muutama on postissa odottelemassa noutoa ja pari tulossa kun kerkiää. Muutoin on ne hommat hanskassa :) Jouluruokia en ole koskaan itse tehnyt vaan käynyt tosiaan äidin laatikoilla ja sitten avokin kanssa syöty valmistuotteita. Samoilla tänäkin jouluna olisi tarkoitus mennä. Tosin yritän olla stressaamatta yhtään mitään ruokiin ja syömiseen liittyvää. Kunhan on kinkku, laatikot ja mustaherukanlehti-juomaa (kuplivaa) niin olen tyytyväinen... Niin ja paljon lahjoja :P Mites teidän muiden joulut?

torstai 4. joulukuuta 2014

Plääh

Taas olen ravannut avannehoitajalla pariin otteeseen ja eipä siellä nyt kukaan mitään uutta apua tähän tilanteeseen keksi.  Olen tullut allergiseksi nyt sille ainoalle laatalle jota voin käyttää, joten siihen avuksi kokeillaan nyt jotain ylimääräistä laattaa joka laitetaan ihon ja sen Pelicanin väliin... Ihan jees, etenkin kun nyt tuo systeemi pysyy paremmin kiinni tuossa navan kohdalla. Lisää sähläämistä tietysti niihin sidoksen vaihtoihin, mutta mitäs se muutama minuutti lisää kahteen tuntiin, ei tunnu missään ;)

Ja nyt niille, jota kiven kovaan väittää, että kyllä kyllä niitä laattoja on vaikka minkälaisia ja jokaiselle jotain löytyy niin sanon vain, että ei löydy. Voin käyttää vain ja ainoastaan Convexia koska avanteeni on sen verran matala, ettei normilaatta pysy siinä, vaikka sen nauloilla siihen vasaroisi. Ja koska laatta valikoima Convexeilla on jo alkujaankin aika rajoitettua, niin se, että voin haavojen takia käyttä vain pehmeää convexia. Suomeen tuodaan tasan yhtä oikeasti pehmeää convexia (ei, Dansacin "Pehmeä" convex ei ole oikeasti mikään pehmeä) eakinin Pelican. Saltsilla olisi pehmeitä convexeja peräti kolmea eri laatua, mutta niitä ei tuoda suomeen. Joka tapauksessa, tällä hetkellä on siis mahdollista käyttää vain ja ainoastaan tuota yhtä laattaa jolle olen tullut allergiseksi. Nyt pitää siis valita joko kutina ja ihottuma avanteen ympärillä, tai sitten hirveät invalidisoivat kivut ja vuotavat haavat. No valinta on aika helppo. Kärsin kutinat ja ihottumat, siihen kuitenkin toistaiseksi auttaa kortisoni voide, mutta saa nähdä kuinka pitkään.

Jos nämä haavat tästä koskaan pois lähtevät, niin voin kokeilla muitakin convexeja. Ongelmana on vain se, että avanteen yläreunassa oleva haava ei tule lähtemään pois ilman korjausleikkausta, jota kirurgin mielestä ei voida tehdä, koska siinä kohtaa avanne on ihon alla, eli iho kaistale on koko ajan kosketuksissa ulosteeseen (kirvelee ja sattuu muuten ihan kivasti). Joku jossain sivulla kommentoi, että kun leikkausturvotus lähtee niin voi olla, että avanne tulee esille paremmin. Ei tule. Se on niin syvällä ihon sisällä, että se pieni turvotus mitä siinä kohtaa vielä voi olla, ei vaikuta siihen niin paljoa, että sillä olisi loppupeleissä vaikutusta. Avannehoitaja sanoi, että laihduttaminen voisi auttaa, mutta siitäkään ei ole takuita, avanne kun on pesiytynyt sinne ihon alle, niin voi olla, että se pysyy siellä piilossa vaikka läskit lähtisi. Ja se laihduttaminenkaan ei ole mikään helppo juttu. Sitä on tässä nyt aktiivisesti jo kolmisen vuotta yritetty.

Tämä laatta itsessään häiritsee minua myös koko ajan ihan hirveästi. No siihen varmaan tottuu (ihminen kun tottuu mitä erikoisempiin asioihin) mutta se ajatus ei nyt tässä hetkessä auta. Tämä tuntuu siis siltä, kuin joku olisi laittanut paksun muovipalan pikaliimalla kiinni ihoon, jossa on haavoja. Joka kerta kun liikahtaa niin haavat repeilevät ja laatta tuntuu hyvin selvästi tässä vatsalla. Muutoin tämä pussittelu ei erityisemmin haittaa... Jos vain saisi toimivamman laatan, joka ei olisi mielessä joka hiton sekunti ja pääsisi näistä haavoista eroon ja vähän avannetta ylemmäs... Ei olisi niin paha. Aina kun lähtee kävelemään niin tämä avanteen yläosassa oleva haava tuntuu repeävän kun avanne laatan paino alkaa liikuttaa haavaa hieman alaspäin. Se ei ole kovin kiva tunne.

Ei tässä muuta, tilanne ei ole muuttunut muutoin, kuin että avanteen vieressä oleva haava on suurentunut ja alkanut kipuilla vielä enemmän kuin aikaisemmin. Että näin.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Ei kovin hyviä uutisia

Jaahas. Siitä onkin taas vierähtänyt pitkä tovi kun olen viimeksi kirjoittanut. Asiat eivät ole tässä kuukauden aikana muuttuneet mitenkään paremmiksi. Vatsakrampit ovat nyt melkein kokonaan poissa, välillä tulee jotain pientä iltaisin, mutta sekin lähtisi pois jos liikkuisin enemmän. Mutta muutoin samoilla eväillä mennään kuin vielä lokakuussa.

Hiukset tuli värjättyä pinkiksi Halloweenia varten :D En rakastunut väriin erityisemmin tuli lähinnä sellainen "Mutton dressed as a lamb" fiilis (eli vanha yrittää leikkiä nuorta). Tunnen oloni jotenkin niin vanhaksi ja jo rupsahtaneeksi, että tuntuu, että ihmiset vain tuijottaa jos edes yritän näyttää jotenkin "nuorekkaammalta" tms. Liekö sitten ulkonäöstä vaiko sisäisestä vanhuuden tunteesta enemmän moinen kiinni.

Joka tapauksessa avanteen kanssa menee siis edelleen paskasti. Jos nyt yrittäisin keksiä jotain mikä menisi paremmin kuin j-pussin kanssa, niin enpä paljoa moisia keksi. Kohdallani tämä "ei ainakaan pahemmaksi voi mennä" ei pitänyt paikkaansa. Edelleen herään tunnin välein yöllä, joskin en enää itse vaan herätyskellon avulla, koska pussia on pakko tyhjentää. Ja ne kuuluista hienot filtterit, jotka suodattaa ilman ulos pussista ilman hajuja, ovat vain suurta urbaania legendaa. Ihan yhtä lailla tulee ilmat pussiin oli filtteriä tai ei. Ainoa ero filtterin kanssa on se, että haiset koko ajan paskalle. Viehättävää. Siksipä yritän tukkia filtterit aina mukana tulevilla tarroilla, mutta se ei aina auta, hajut tulevat filtteristä läpi (etenkin öisin). Tosin kukapa meistä ei öisin paskalle aina ajoittain haisisi :D
En myöskään voi käydä missään ellen ole syömättä. Avanteen kanssa kun joutuu käymään aikalailla yhtä paljon veskissä kuin j-pussinkin, ellei sitten halua näyttää täyteen ahdeltulta ilmapallolta. Sen kanssa ei myöskään jää kauheasti aikaa etsiä sitä veskiä, sillä pussi täyttyy n. 5 minuutissa siitä kun ensimmäiset tavarat on pussissa. Syön edelleen myös Panacodia, jotta saisin edes jonkinlaista rauhaa avanteen toimimiselta. Etenkin ennen vaihtoa pitää aina herätä tuntia etukäteen, ottaa Panacod ja toivoa, että se auttaa. Sen jälkeen alkaakin avanteen vaihto rumba missä menee 30-120min. koskaan ei voi tietää kuinka kauan tulee kestämään, joten pakko herätä vaihtamaan laattaa aina kaksi tuntia ennen kuin tarvitsisi normaalisti herätä.

Yksi mikä ärsyttää suuresti on se kun ystävät ja sukulaiset ovat ihan innoissaan siitä, että "nyt voit sitten tulla kylään ja tehdä sitä ja tätä ja tuota" Eeh... No en... En edelleenkään voi tehdä mitään sellaista mitä en j-pussinkin kanssa olisi voinut tehdä. Lisäksi en voi käydä uimassa, harrastaa mitään liikuntaa tai edes kävellä reippaasti tai normaalisti, ellen koko ajan pidä avannepussukkaa paikoillaan. Ihan siitä syystä, että käveleminen on kivuliasta ja sitä reippaampi liikkuminen, kivuliaisuuden lisäksi, irrottaa avannelaatan aika kätevästi siitä suolen vierestä kokonaan ja siitä alkaa mukava kirvely ja kutina kun ulosteet pääsee iholle. Eli ojasta allikkoon. Edelleen yritän kovasti toivoa, että tämä on vain sellaista alkukankeutta... Mutta en silti usko, että hommat tästä kauheasti paranee. Tuo liikkuminen etenkin häiritsee hirveästi. En ole mikään kovin liikunnallinen ihminen, mutta tykkään käyttää kroppaani jokapäivä. Aikaisemmin saatoin pistää tanssiksi koska vain kotona jos siltä tuntui, istuilin mitä omituisimmissa asennoissa ja hypin ja pompin koiran kanssa erikoisissa asennoissa jne. Nyt istun melko tönkkönä tasan yhdessä asennossa. Kumartumista en voi harrastella (ellen pidä pussista koko ajan kovaa kiinni, ettei se irtoa ihosta), voin nukkua vain joko oikealla kyljelläni tasan tietyssä asennossa tai vasemmalla kyljellä, myös tasan yhdessä asennossa. En koskaan tajunnut miten paljon käytän kroppaani ennenkuin menetin kyvyn käyttää sitä... Mutta niinhän siinä usein käy, ettei tajua miten hyvin asiat ovat ennenkuin ne huononevat.

Mutta kaiken kaikkiaan, edelleen jos voisin, ottaisin j-pussini takaisin. Katsotaan taas kuukauden kuluttua olenko samaa mieltä. Toivon todella, että jossain vaiheessa voin sanoa, että nyt en ottaisi enää j-pussiani takaisin jos olisi mahdollista :) Ehkä minulle tapahtuu vaikka jokin jouluinen ihme! Ai niin ja aloitin sen blogin englannin kielellä :P

tiistai 21. lokakuuta 2014

Ei mitään fiksua sanottavaa :D

Olen jo pitkään miettinyt, että haluaisin aloittaa englanninkielisen blogin etenkin näiden avanneasioiden tiimoilta. Olen miettinyt sitäkin, että tuosta blogista tekisin ns. julkisen sillä tavalla, että laittaisin sinne ihan omia kuvia naaman kera jos siltä tuntuisi. Mutta miksi ihmeessä se blogin aloittaminen on niin hankalaa? Kyse ei ole kielestä, eikä siitäkään etteikö olisi mitään sanottavaa. En vain tunnu saavan moista aikaiseksi. Ja miksi englanninkielinen? Koska sillä olisi huomattavasti enemmän lukijoita ja monet ystävät joita olen löytänyt ulkomaalaisten avannesivustojen kautta voisivat lukea kuulumisiani ja mietteitäni asioista. Myös siis muistakin kuin vain avanteesta, eihän pelkkää avannahöpinää kukaan jaksa kuunnella :D Ja toki minua kiehtoo se, että blogissani olisi enemmän keskustelua kommenttien muodossa, joskaan se ei toki ole se ainoa syy miksi yleensäkään blogia kirjoitan.

Tällä hetkellä harmittaa kirjamessut! Olisin NIIN mielelläni lähtenyt kirjamessuille ja oli hilkulla, etten lähtenytkin mutta päädyin tällä kertaa kuitenkin jäämään vielä kotiin. En usko, että kuntoni kestäisi moista ravaamista enkä oikein kirjojakaan saa vielä kantaa. Lisäksi, kaikista inhottavin asia, en lue kirjoja... Ennen luin kirjoja vessassa, minulla saattoi mennä jopa 3 kirjaa viikossa ja nautin lukemisesta todella paljon. Mutta nyt kun en istu veskissä puolia päivästäni niin en ole löytänyt sopivaa paikkaa/aikaa missä lukea. Toki tällä hetkellä ei oikein ole lukemiseen oikein energiaakaan, ehkä se aika/paikka löytyy sitten kun tulee hetki kun haluaa taas alkaa lukea. Mutta kipujen, ahdistuksen, vihan, katkeruuden ja vittuuntuneisuuden keskellä ei ole oikein enää energiaa rakkaimpaan harrastukseen. Toivottavasti tämä tila ei ole kuitenkaan pysyvä!

Elokuviin lupauduin lähtemään viikon lopulla... Harvoin pääsen kauhuelokuvia katsomaan ja nyt kun tuli tilaisuus kaverin kanssa mennä niin tartuin siihen saman tien :D En uskalla katsoa kauhuelokuvia yksin ja monet kauhuleffat ovat sellaisia, että kavereita ei kertakaikkiaan kiinnosta. Mutta nyt löytyi sellainen kuin Annabelle jonka pitäisi olla pelottava, muttei kuitenkaan veristä splätteriä. Sinne siis seuraavaksi käypi tieni. Avannetta ensimmäistä kertaa ihan kunnolla ulkoiluttamassa. Toivottavasti pystyn istumaan sen 1.5-2h avanteen kanssa... Se kun täytyy niin pitää aikalailla samantien käydä tyhjentämässä ettei pussi räjähdä, joten sinänsä se ei helpota elokuvian katsomista kovin kummoisesti j-pussiin verrattuna. Mutta kun olen syömättä ja juomatta niin enköhän pärjää :)

Haluaisin myös värjätä hiukseni vaaleanpunaiseksi... Mutten tiedä kehtaanko... Jos se on liian lapsellista? Tai jos se ei sovi minulle ollenkaan. Ja toisaalta, miksi edes yrittää kaunistautua tms. Kun en kuitenkaan tule tässä seuraavan puolenvuoden aikana paljoa missään käymään. Vaatteitakin tekisi mieli vähän ostaa, jotain nättiä ja avanteelliselle sopivaa (ei, en voi käyttää vanhoja vaatteitani avanteen kanssa koska se näkyy aivan päivänselvästi kaikkien paitojen ja mekkojen läpi, että se siitä "ei tarvitse uusia vaatteita ostaa avanteen kanssa = kyllä menee vaatteet uusiksi alushousuja myöten). Mutta enpä niitä paljoa missään voisi kuitenkaan ulkoiluttaa... Marraskuussa olisin menossa siskoni kanssa katsomaan Mamma Mia esityksen Svenska Teatern:issa. Sinne olisi kyllä kiva hankkia jotain nättiä, jos on rahaa :D Mutta miten pukeutua nätisti avanteen kanssa? Siinäpä pulma. Minulle kun sellaiset jätti tunikat ja roikkuvat vaatteet ei sovi sitten millään muotoa. Joten varmaan senkään takia ei kauheasti tuo vaatetuspuoli kiinnosta kun karmivalta sitä näyttää joka tapauksessa. Huoh. Noh, on kait niitä pahempiakin pulmia kuin, että miten pukeutua kivasti avanteen kanssa.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Tässä elämä on

Nyt on pikkasen alkanut kivut helpottaa vihdoin. Maha kramppaa edelleen, etenkin iltaisin mutta ne ovat kestettäviä. Avanne on myös kipeä, mutta pystyn liikkumaan sen kanssa (sen mitä nyt uskallan, ettei laatta lähde irti ja tule paskat housuun). Tänään kävin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa ulkona syömässä avokin kanssa... Pakko sanoa, etten miettinyt mitään muuta kuin sitä näkyykö avanne, tuijottavatko ihmiset, tuleeko ääniä, alkaako se haista. En tiedä tottuuko tähän paska pussiin koskaan, nyt ainakin sitä miettii koko ajan. En muista, että silloin teininä olisi ollut näin hemmetin vaikeaa ja niin tietoinen avanteesta KOKO AJAN! Taisin tuolloin käydä jopa parissa LARPissa avanteen kanssa vaikka se olikin tosi hankala ja ahdistava. Nyt ei tulisi mieleenkään moinen. Ehkä ajan kanssa helpottaa, ehkä ei. Takuita ei kait ole mistään.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että siinä se elämä nyt oli. Tästä alkaa se kuoleman hidastakin hitaampi odottaminen ja kaikki mitä olen tähän asti saanut aikaiseksi oli se mitä tuleen koskaan saavuttamaan. Paskaahan moinen on, mutta minkäs teet. Onneksi jotenkin aina tiesin jo lukiossa ollessani (jotenkin alitajuntaisesti), että pitää nauttia elämästä niin kauan kun vain voi koska minulla ei ole moiseen paljoa aikaa. Opiskellessakin mietin joka ikinen päivä, että nauti nyt kun voit! Joten tuli ainakin sekin aika käytettyä niin hyväksi kuin vain pystyi. Elämässä on koko ajan seurannut ajatus siitä, että kauaa ei kunnian kukko laula mikä on ollut ihan hyvä juttu. Nyt se on lakannut laulamasta.

Itsesääliä? Ehkä, itse sanoisin enemmänkin elämän realiteetiksi.

Tässä elämä on

On mulla asiat joskus osuneet kohdalleen.
Se saattoi vahinko olla,
eikä tapahdu uudelleen.
Suru joskus käy, ja ikävää riittää;
kantaa laineet laivatkin.
Mistä mun pitäis ketäkin kiittää?
- Jossain on kai vastauskin.

Siskosta tuli jo äiti asuntolainoineen.
Ostin kadun mieheltä pyörän,
joudun nyt oikeuteen.
Joku toinen aina edellä
ottaa irti kaiken minkä saa.
Mulla kun ei oo mitä oottaa,
ei se paljon haittaakaan.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Luulin ennen, että jossain
mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.

Miks kysyt, miten käytän
päivät jotka vielä saan.
Tiedätkö, mitä sieltä jostain sitten edes tilataan?
Enkä opi sanomaan, et kaipaan,
vaikka pyydätkin.

Joka tapauksessa kaikenlaista annetaan.

-PMMP-

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Elämäni emämoka?


Taas tässä vähän ollut hiljaiseloa. Lähinnä siksi, että yritän totutella tähän uuteen elämään ja tilanteeseen. Olen ollut nyt kotona siis jo kaksi viikkoa, mutta ei kuulu mitään hyvää mihinkään suuntaan. Ja siitäkin syystä en ole paljoa jaksanut kirjoitella, että olen vain niin raivoissani itselleni siitä, etten vain kuunnellut omaa sisintäni ja tehnyt päätöksiä sen mukaan. Jos saisin nimittäin j-pussini takaisin niin ottaisin sen heti paikalla ja lähtisin vaikka vähän shoppailemaan. Tällä hetkellä en pysty nimittäin tekemään mitään... Hyvä jos edes koiran kanssa pääsen pienelle lenkille ja sekin on niin tuskaisaa, että yritän vältellä moista mahdollisimman pitkälle.

Avanteen vaihtohommelit on menneet tosi hyvin tässä jo pidemmän aikaa, mutta nyt siihenkin tullut stoppi ja vietän vessassa lattialla maaten tunnin tai vähän enemmänkin kun alkaa pyörryttää, ällöttää, ahdistaa ja kaikkea mahdollista. Niin ja se ei tietysti auta, että mahassa olevasta reiästä tulee koko ajan paskaa. Tämä avanne on jotain niin hirveää, etten toivoisi tällaista edes sille pahimmalle vihamiehelleni. Henkistä ja fyysistä kidutusta päivästä toiseen. Katsotaan miten pitkään tätä jaksaa, ennenkuin romahtaa täysin. Pahinta on se, että en enää usko, että tilanne tästä kovin paljoa paranee. Avanteen haavat ei sulkeudu ennenkuin se saadan tiiviiksi ja niin kauan kuin siinä on haavoja, sitä ei saada tiiviiksi...

Nyt olisi taas muutamia sanoja sanottavana henkilöille, jotka ovat blogiinikin kirjoitelleen siitä, miten naurettava ja tyhmä olen ollut avanne pelkojeni kanssa. Kun kyllä LAPSIKIN osaa avanteen kanssa elää ja olla onnellinen... Niinpä. Harmi vain, että me kaikki kun ei olla samanlaisia. Nyt voin siis saada jotain pientä nautintoa siitä, että voin sanoa sekä lääkäreille, kirurgille ja muille, että "Minähän sanoin!" Mutta aika pieni nautinto kaikesta tästä tuskasta. Kuten sanoin, nyt ainakin tuntuu, että olen tehnyt elämäni emämokauksen suostuessani avanteeseen. Ja katsotaan nyt mitä käy sitten kuntoutustukien sun muiden kanssa kun minähän olen täysin "terve", joten ei kait ole mitään syytä maksaa minulle tukiakaan... Että näin taas tällä kertaa.

perjantai 26. syyskuuta 2014

sairaala elämää vol. 2

No niin, en enää edes muista mihin viimeksi jäin mutta kerronpa nyt viimeisimmät kuulumiset. Eilen jouduin uuteen leikkaukseen. Epäiltiin, että vatsan sisältä olisi tikit auenneet. Eivät kuitenkaan olleet vaan leikkauksesta oli jäänyt reikä toiselle puolelle vatsaa josta vatsa kalvon nesteet pääsi läpi tihkumaan leikkaushaavasta. Tuosta haavasta vuoti siis nesteitä niin, että sitä valui korona lattialle ja sänky lainehti, eli ihan älyttömästi. Mutta sekä on nyt hioidettu ja olo on ihan hyvä.

Pahinta tässä taitaa olla se, että voin muutoin hyvin, mutta avanne ei toimi... Siitä ei tule mitään päivän aikana ja yöllä alkaa järkyttävät vatsakrampit jotka ovat niin kivuliaita, että jos minulla olisi puukko tai ase niin tappaisin itseni saman tien, siis oikeasti kestämättömän hirveitä kipuja. Hoitajan mielestä on ihan normaalia, että masussa on vähän sellainen kurjan tuntuinen kipu... Eeh anteeksi, jos olisin väkivaltainen, niin olisin oikeasti kuristanut hoitajat. Olen kärsinyt kipuja melkein 20- vuotta elämästäni, ja jos MINÄ sanon, että kipu on sietämätön, niin se on silloin jotain todella hirveää. Lääkkeeksi saan litalginian ja jotain opiaattia, mutta eipä noista paljoa ole apua. Olen jo miettinyt, että kun ne krampit iskee niin otan taksin ensiapuun tai vaihtoehtoisesti alan vain huutaa ihan hemmetin kovaa ja korkealta. Nyt kun olen yrittänyt olla huutamatta kivusta muiden potilaiden vuoksi. Ei kannata! Odotan jo kauhulla ensi yötä, että millaiseen helvettiin joudun... Se jää nähtäväksi.

Avanne itsessään on tosiaan edelleen todella matala ja rupuska. Pistää vihaksi koko homma tällä hetkellä kun niin lääkärit ja kirurgit lupasi maat ja taivaat ja avanne hoitajakin esitteli hienoja huomaamattomia sidoksia... Ei onnistu minun kohdallani varmaan koskaan. Joudun käyttämään kuperaa, paksua ja näkyvää mallia todennäköisesti loppuelämäni. Sitä myös hoettiin, että uusia vaatteita ei tarvitse ostaa vaan voi käyttää ihan samoja kuin ennenkin. Noh, tykkään käyttää tiukkoja mekkoja ja sellaisia normaaleja vartlonmyötäisiä paitoja. Niistä joudun luopumaan, koska avanne paistaa läpi. Eli tunikoita ja legginssejä. Pitäisi olla joku tuki mitä voi avannepotilaana saada, jotta olisi rahaa ostaa uudet vaatteet. Ai niin, mutta kun avnne ei vaikuta pukeutumiseen. No eihän se sinänsä, jos ei haittaa että se näkyy. Ehkä jossain vaiheessa pääsen sellaiseen olotilaan, ettei avanteen näkyminen haittaa, ken tietää. Saa nähdä miten housut istuvat, avanteeni kun ei ole siinä paikassa mihin se oli suunniteltu laittaa.

Huomatte varman pientä katkeruutta kirjoituksessani. Olen vain niin helvetin vihainen siitä, että tämä minun avanteeni sitten jäi tällaiseksi. Vihdoin vuosien kuluttua siihen suostuin kun sitä niin hehkutettiin.... Ja todellakin avanteen kanssa voi elää niin, ettei sitä kukaan edes huomaa ja käyttää vaatteita millaisia haluaa, mutta olisi ehkä kiva jos kerrottaisiin ihan rohkeasti potilaalle, että myös pysyvä avanne voi mennä perseelleen. Olen vihainen lääkäreille, eläke yhtiölle, hiton kirurgille ja koko avanteelle! Eikö nyt kerrankin olisi voinut onnistaa!!!! Niin ja lisäksi.... Huomaan, että avanteeni haisee. Oli mikä vain sidos tai pussi, niin se haisee. Tosin olen extra herkkänenäinen, joten voi olla, että muut eivät haista muta itse haistan.

Noh, olen väsynyt, kivuissa ja turhautunut ja kadun koko leikkausta (toisaalta, ei tainnut olla paljoa vaihtoehtoja). Odotan järkyttäviä kramppikipuja alkavaksi muutaman tunnin kuluttua, joten olo ei ole mitä parhain. Ehkä huominen on parempi...