tiistai 18. marraskuuta 2014

Ei kovin hyviä uutisia

Jaahas. Siitä onkin taas vierähtänyt pitkä tovi kun olen viimeksi kirjoittanut. Asiat eivät ole tässä kuukauden aikana muuttuneet mitenkään paremmiksi. Vatsakrampit ovat nyt melkein kokonaan poissa, välillä tulee jotain pientä iltaisin, mutta sekin lähtisi pois jos liikkuisin enemmän. Mutta muutoin samoilla eväillä mennään kuin vielä lokakuussa.

Hiukset tuli värjättyä pinkiksi Halloweenia varten :D En rakastunut väriin erityisemmin tuli lähinnä sellainen "Mutton dressed as a lamb" fiilis (eli vanha yrittää leikkiä nuorta). Tunnen oloni jotenkin niin vanhaksi ja jo rupsahtaneeksi, että tuntuu, että ihmiset vain tuijottaa jos edes yritän näyttää jotenkin "nuorekkaammalta" tms. Liekö sitten ulkonäöstä vaiko sisäisestä vanhuuden tunteesta enemmän moinen kiinni.

Joka tapauksessa avanteen kanssa menee siis edelleen paskasti. Jos nyt yrittäisin keksiä jotain mikä menisi paremmin kuin j-pussin kanssa, niin enpä paljoa moisia keksi. Kohdallani tämä "ei ainakaan pahemmaksi voi mennä" ei pitänyt paikkaansa. Edelleen herään tunnin välein yöllä, joskin en enää itse vaan herätyskellon avulla, koska pussia on pakko tyhjentää. Ja ne kuuluista hienot filtterit, jotka suodattaa ilman ulos pussista ilman hajuja, ovat vain suurta urbaania legendaa. Ihan yhtä lailla tulee ilmat pussiin oli filtteriä tai ei. Ainoa ero filtterin kanssa on se, että haiset koko ajan paskalle. Viehättävää. Siksipä yritän tukkia filtterit aina mukana tulevilla tarroilla, mutta se ei aina auta, hajut tulevat filtteristä läpi (etenkin öisin). Tosin kukapa meistä ei öisin paskalle aina ajoittain haisisi :D
En myöskään voi käydä missään ellen ole syömättä. Avanteen kanssa kun joutuu käymään aikalailla yhtä paljon veskissä kuin j-pussinkin, ellei sitten halua näyttää täyteen ahdeltulta ilmapallolta. Sen kanssa ei myöskään jää kauheasti aikaa etsiä sitä veskiä, sillä pussi täyttyy n. 5 minuutissa siitä kun ensimmäiset tavarat on pussissa. Syön edelleen myös Panacodia, jotta saisin edes jonkinlaista rauhaa avanteen toimimiselta. Etenkin ennen vaihtoa pitää aina herätä tuntia etukäteen, ottaa Panacod ja toivoa, että se auttaa. Sen jälkeen alkaakin avanteen vaihto rumba missä menee 30-120min. koskaan ei voi tietää kuinka kauan tulee kestämään, joten pakko herätä vaihtamaan laattaa aina kaksi tuntia ennen kuin tarvitsisi normaalisti herätä.

Yksi mikä ärsyttää suuresti on se kun ystävät ja sukulaiset ovat ihan innoissaan siitä, että "nyt voit sitten tulla kylään ja tehdä sitä ja tätä ja tuota" Eeh... No en... En edelleenkään voi tehdä mitään sellaista mitä en j-pussinkin kanssa olisi voinut tehdä. Lisäksi en voi käydä uimassa, harrastaa mitään liikuntaa tai edes kävellä reippaasti tai normaalisti, ellen koko ajan pidä avannepussukkaa paikoillaan. Ihan siitä syystä, että käveleminen on kivuliasta ja sitä reippaampi liikkuminen, kivuliaisuuden lisäksi, irrottaa avannelaatan aika kätevästi siitä suolen vierestä kokonaan ja siitä alkaa mukava kirvely ja kutina kun ulosteet pääsee iholle. Eli ojasta allikkoon. Edelleen yritän kovasti toivoa, että tämä on vain sellaista alkukankeutta... Mutta en silti usko, että hommat tästä kauheasti paranee. Tuo liikkuminen etenkin häiritsee hirveästi. En ole mikään kovin liikunnallinen ihminen, mutta tykkään käyttää kroppaani jokapäivä. Aikaisemmin saatoin pistää tanssiksi koska vain kotona jos siltä tuntui, istuilin mitä omituisimmissa asennoissa ja hypin ja pompin koiran kanssa erikoisissa asennoissa jne. Nyt istun melko tönkkönä tasan yhdessä asennossa. Kumartumista en voi harrastella (ellen pidä pussista koko ajan kovaa kiinni, ettei se irtoa ihosta), voin nukkua vain joko oikealla kyljelläni tasan tietyssä asennossa tai vasemmalla kyljellä, myös tasan yhdessä asennossa. En koskaan tajunnut miten paljon käytän kroppaani ennenkuin menetin kyvyn käyttää sitä... Mutta niinhän siinä usein käy, ettei tajua miten hyvin asiat ovat ennenkuin ne huononevat.

Mutta kaiken kaikkiaan, edelleen jos voisin, ottaisin j-pussini takaisin. Katsotaan taas kuukauden kuluttua olenko samaa mieltä. Toivon todella, että jossain vaiheessa voin sanoa, että nyt en ottaisi enää j-pussiani takaisin jos olisi mahdollista :) Ehkä minulle tapahtuu vaikka jokin jouluinen ihme! Ai niin ja aloitin sen blogin englannin kielellä :P

tiistai 21. lokakuuta 2014

Ei mitään fiksua sanottavaa :D

Olen jo pitkään miettinyt, että haluaisin aloittaa englanninkielisen blogin etenkin näiden avanneasioiden tiimoilta. Olen miettinyt sitäkin, että tuosta blogista tekisin ns. julkisen sillä tavalla, että laittaisin sinne ihan omia kuvia naaman kera jos siltä tuntuisi. Mutta miksi ihmeessä se blogin aloittaminen on niin hankalaa? Kyse ei ole kielestä, eikä siitäkään etteikö olisi mitään sanottavaa. En vain tunnu saavan moista aikaiseksi. Ja miksi englanninkielinen? Koska sillä olisi huomattavasti enemmän lukijoita ja monet ystävät joita olen löytänyt ulkomaalaisten avannesivustojen kautta voisivat lukea kuulumisiani ja mietteitäni asioista. Myös siis muistakin kuin vain avanteesta, eihän pelkkää avannahöpinää kukaan jaksa kuunnella :D Ja toki minua kiehtoo se, että blogissani olisi enemmän keskustelua kommenttien muodossa, joskaan se ei toki ole se ainoa syy miksi yleensäkään blogia kirjoitan.

Tällä hetkellä harmittaa kirjamessut! Olisin NIIN mielelläni lähtenyt kirjamessuille ja oli hilkulla, etten lähtenytkin mutta päädyin tällä kertaa kuitenkin jäämään vielä kotiin. En usko, että kuntoni kestäisi moista ravaamista enkä oikein kirjojakaan saa vielä kantaa. Lisäksi, kaikista inhottavin asia, en lue kirjoja... Ennen luin kirjoja vessassa, minulla saattoi mennä jopa 3 kirjaa viikossa ja nautin lukemisesta todella paljon. Mutta nyt kun en istu veskissä puolia päivästäni niin en ole löytänyt sopivaa paikkaa/aikaa missä lukea. Toki tällä hetkellä ei oikein ole lukemiseen oikein energiaakaan, ehkä se aika/paikka löytyy sitten kun tulee hetki kun haluaa taas alkaa lukea. Mutta kipujen, ahdistuksen, vihan, katkeruuden ja vittuuntuneisuuden keskellä ei ole oikein enää energiaa rakkaimpaan harrastukseen. Toivottavasti tämä tila ei ole kuitenkaan pysyvä!

Elokuviin lupauduin lähtemään viikon lopulla... Harvoin pääsen kauhuelokuvia katsomaan ja nyt kun tuli tilaisuus kaverin kanssa mennä niin tartuin siihen saman tien :D En uskalla katsoa kauhuelokuvia yksin ja monet kauhuleffat ovat sellaisia, että kavereita ei kertakaikkiaan kiinnosta. Mutta nyt löytyi sellainen kuin Annabelle jonka pitäisi olla pelottava, muttei kuitenkaan veristä splätteriä. Sinne siis seuraavaksi käypi tieni. Avannetta ensimmäistä kertaa ihan kunnolla ulkoiluttamassa. Toivottavasti pystyn istumaan sen 1.5-2h avanteen kanssa... Se kun täytyy niin pitää aikalailla samantien käydä tyhjentämässä ettei pussi räjähdä, joten sinänsä se ei helpota elokuvian katsomista kovin kummoisesti j-pussiin verrattuna. Mutta kun olen syömättä ja juomatta niin enköhän pärjää :)

Haluaisin myös värjätä hiukseni vaaleanpunaiseksi... Mutten tiedä kehtaanko... Jos se on liian lapsellista? Tai jos se ei sovi minulle ollenkaan. Ja toisaalta, miksi edes yrittää kaunistautua tms. Kun en kuitenkaan tule tässä seuraavan puolenvuoden aikana paljoa missään käymään. Vaatteitakin tekisi mieli vähän ostaa, jotain nättiä ja avanteelliselle sopivaa (ei, en voi käyttää vanhoja vaatteitani avanteen kanssa koska se näkyy aivan päivänselvästi kaikkien paitojen ja mekkojen läpi, että se siitä "ei tarvitse uusia vaatteita ostaa avanteen kanssa = kyllä menee vaatteet uusiksi alushousuja myöten). Mutta enpä niitä paljoa missään voisi kuitenkaan ulkoiluttaa... Marraskuussa olisin menossa siskoni kanssa katsomaan Mamma Mia esityksen Svenska Teatern:issa. Sinne olisi kyllä kiva hankkia jotain nättiä, jos on rahaa :D Mutta miten pukeutua nätisti avanteen kanssa? Siinäpä pulma. Minulle kun sellaiset jätti tunikat ja roikkuvat vaatteet ei sovi sitten millään muotoa. Joten varmaan senkään takia ei kauheasti tuo vaatetuspuoli kiinnosta kun karmivalta sitä näyttää joka tapauksessa. Huoh. Noh, on kait niitä pahempiakin pulmia kuin, että miten pukeutua kivasti avanteen kanssa.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Tässä elämä on

Nyt on pikkasen alkanut kivut helpottaa vihdoin. Maha kramppaa edelleen, etenkin iltaisin mutta ne ovat kestettäviä. Avanne on myös kipeä, mutta pystyn liikkumaan sen kanssa (sen mitä nyt uskallan, ettei laatta lähde irti ja tule paskat housuun). Tänään kävin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa ulkona syömässä avokin kanssa... Pakko sanoa, etten miettinyt mitään muuta kuin sitä näkyykö avanne, tuijottavatko ihmiset, tuleeko ääniä, alkaako se haista. En tiedä tottuuko tähän paska pussiin koskaan, nyt ainakin sitä miettii koko ajan. En muista, että silloin teininä olisi ollut näin hemmetin vaikeaa ja niin tietoinen avanteesta KOKO AJAN! Taisin tuolloin käydä jopa parissa LARPissa avanteen kanssa vaikka se olikin tosi hankala ja ahdistava. Nyt ei tulisi mieleenkään moinen. Ehkä ajan kanssa helpottaa, ehkä ei. Takuita ei kait ole mistään.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että siinä se elämä nyt oli. Tästä alkaa se kuoleman hidastakin hitaampi odottaminen ja kaikki mitä olen tähän asti saanut aikaiseksi oli se mitä tuleen koskaan saavuttamaan. Paskaahan moinen on, mutta minkäs teet. Onneksi jotenkin aina tiesin jo lukiossa ollessani (jotenkin alitajuntaisesti), että pitää nauttia elämästä niin kauan kun vain voi koska minulla ei ole moiseen paljoa aikaa. Opiskellessakin mietin joka ikinen päivä, että nauti nyt kun voit! Joten tuli ainakin sekin aika käytettyä niin hyväksi kuin vain pystyi. Elämässä on koko ajan seurannut ajatus siitä, että kauaa ei kunnian kukko laula mikä on ollut ihan hyvä juttu. Nyt se on lakannut laulamasta.

Itsesääliä? Ehkä, itse sanoisin enemmänkin elämän realiteetiksi.

Tässä elämä on

On mulla asiat joskus osuneet kohdalleen.
Se saattoi vahinko olla,
eikä tapahdu uudelleen.
Suru joskus käy, ja ikävää riittää;
kantaa laineet laivatkin.
Mistä mun pitäis ketäkin kiittää?
- Jossain on kai vastauskin.

Siskosta tuli jo äiti asuntolainoineen.
Ostin kadun mieheltä pyörän,
joudun nyt oikeuteen.
Joku toinen aina edellä
ottaa irti kaiken minkä saa.
Mulla kun ei oo mitä oottaa,
ei se paljon haittaakaan.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Luulin ennen, että jossain
mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.

Miks kysyt, miten käytän
päivät jotka vielä saan.
Tiedätkö, mitä sieltä jostain sitten edes tilataan?
Enkä opi sanomaan, et kaipaan,
vaikka pyydätkin.

Joka tapauksessa kaikenlaista annetaan.

-PMMP-

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Elämäni emämoka?


Taas tässä vähän ollut hiljaiseloa. Lähinnä siksi, että yritän totutella tähän uuteen elämään ja tilanteeseen. Olen ollut nyt kotona siis jo kaksi viikkoa, mutta ei kuulu mitään hyvää mihinkään suuntaan. Ja siitäkin syystä en ole paljoa jaksanut kirjoitella, että olen vain niin raivoissani itselleni siitä, etten vain kuunnellut omaa sisintäni ja tehnyt päätöksiä sen mukaan. Jos saisin nimittäin j-pussini takaisin niin ottaisin sen heti paikalla ja lähtisin vaikka vähän shoppailemaan. Tällä hetkellä en pysty nimittäin tekemään mitään... Hyvä jos edes koiran kanssa pääsen pienelle lenkille ja sekin on niin tuskaisaa, että yritän vältellä moista mahdollisimman pitkälle.

Avanteen vaihtohommelit on menneet tosi hyvin tässä jo pidemmän aikaa, mutta nyt siihenkin tullut stoppi ja vietän vessassa lattialla maaten tunnin tai vähän enemmänkin kun alkaa pyörryttää, ällöttää, ahdistaa ja kaikkea mahdollista. Niin ja se ei tietysti auta, että mahassa olevasta reiästä tulee koko ajan paskaa. Tämä avanne on jotain niin hirveää, etten toivoisi tällaista edes sille pahimmalle vihamiehelleni. Henkistä ja fyysistä kidutusta päivästä toiseen. Katsotaan miten pitkään tätä jaksaa, ennenkuin romahtaa täysin. Pahinta on se, että en enää usko, että tilanne tästä kovin paljoa paranee. Avanteen haavat ei sulkeudu ennenkuin se saadan tiiviiksi ja niin kauan kuin siinä on haavoja, sitä ei saada tiiviiksi...

Nyt olisi taas muutamia sanoja sanottavana henkilöille, jotka ovat blogiinikin kirjoitelleen siitä, miten naurettava ja tyhmä olen ollut avanne pelkojeni kanssa. Kun kyllä LAPSIKIN osaa avanteen kanssa elää ja olla onnellinen... Niinpä. Harmi vain, että me kaikki kun ei olla samanlaisia. Nyt voin siis saada jotain pientä nautintoa siitä, että voin sanoa sekä lääkäreille, kirurgille ja muille, että "Minähän sanoin!" Mutta aika pieni nautinto kaikesta tästä tuskasta. Kuten sanoin, nyt ainakin tuntuu, että olen tehnyt elämäni emämokauksen suostuessani avanteeseen. Ja katsotaan nyt mitä käy sitten kuntoutustukien sun muiden kanssa kun minähän olen täysin "terve", joten ei kait ole mitään syytä maksaa minulle tukiakaan... Että näin taas tällä kertaa.

perjantai 26. syyskuuta 2014

sairaala elämää vol. 2

No niin, en enää edes muista mihin viimeksi jäin mutta kerronpa nyt viimeisimmät kuulumiset. Eilen jouduin uuteen leikkaukseen. Epäiltiin, että vatsan sisältä olisi tikit auenneet. Eivät kuitenkaan olleet vaan leikkauksesta oli jäänyt reikä toiselle puolelle vatsaa josta vatsa kalvon nesteet pääsi läpi tihkumaan leikkaushaavasta. Tuosta haavasta vuoti siis nesteitä niin, että sitä valui korona lattialle ja sänky lainehti, eli ihan älyttömästi. Mutta sekä on nyt hioidettu ja olo on ihan hyvä.

Pahinta tässä taitaa olla se, että voin muutoin hyvin, mutta avanne ei toimi... Siitä ei tule mitään päivän aikana ja yöllä alkaa järkyttävät vatsakrampit jotka ovat niin kivuliaita, että jos minulla olisi puukko tai ase niin tappaisin itseni saman tien, siis oikeasti kestämättömän hirveitä kipuja. Hoitajan mielestä on ihan normaalia, että masussa on vähän sellainen kurjan tuntuinen kipu... Eeh anteeksi, jos olisin väkivaltainen, niin olisin oikeasti kuristanut hoitajat. Olen kärsinyt kipuja melkein 20- vuotta elämästäni, ja jos MINÄ sanon, että kipu on sietämätön, niin se on silloin jotain todella hirveää. Lääkkeeksi saan litalginian ja jotain opiaattia, mutta eipä noista paljoa ole apua. Olen jo miettinyt, että kun ne krampit iskee niin otan taksin ensiapuun tai vaihtoehtoisesti alan vain huutaa ihan hemmetin kovaa ja korkealta. Nyt kun olen yrittänyt olla huutamatta kivusta muiden potilaiden vuoksi. Ei kannata! Odotan jo kauhulla ensi yötä, että millaiseen helvettiin joudun... Se jää nähtäväksi.

Avanne itsessään on tosiaan edelleen todella matala ja rupuska. Pistää vihaksi koko homma tällä hetkellä kun niin lääkärit ja kirurgit lupasi maat ja taivaat ja avanne hoitajakin esitteli hienoja huomaamattomia sidoksia... Ei onnistu minun kohdallani varmaan koskaan. Joudun käyttämään kuperaa, paksua ja näkyvää mallia todennäköisesti loppuelämäni. Sitä myös hoettiin, että uusia vaatteita ei tarvitse ostaa vaan voi käyttää ihan samoja kuin ennenkin. Noh, tykkään käyttää tiukkoja mekkoja ja sellaisia normaaleja vartlonmyötäisiä paitoja. Niistä joudun luopumaan, koska avanne paistaa läpi. Eli tunikoita ja legginssejä. Pitäisi olla joku tuki mitä voi avannepotilaana saada, jotta olisi rahaa ostaa uudet vaatteet. Ai niin, mutta kun avnne ei vaikuta pukeutumiseen. No eihän se sinänsä, jos ei haittaa että se näkyy. Ehkä jossain vaiheessa pääsen sellaiseen olotilaan, ettei avanteen näkyminen haittaa, ken tietää. Saa nähdä miten housut istuvat, avanteeni kun ei ole siinä paikassa mihin se oli suunniteltu laittaa.

Huomatte varman pientä katkeruutta kirjoituksessani. Olen vain niin helvetin vihainen siitä, että tämä minun avanteeni sitten jäi tällaiseksi. Vihdoin vuosien kuluttua siihen suostuin kun sitä niin hehkutettiin.... Ja todellakin avanteen kanssa voi elää niin, ettei sitä kukaan edes huomaa ja käyttää vaatteita millaisia haluaa, mutta olisi ehkä kiva jos kerrottaisiin ihan rohkeasti potilaalle, että myös pysyvä avanne voi mennä perseelleen. Olen vihainen lääkäreille, eläke yhtiölle, hiton kirurgille ja koko avanteelle! Eikö nyt kerrankin olisi voinut onnistaa!!!! Niin ja lisäksi.... Huomaan, että avanteeni haisee. Oli mikä vain sidos tai pussi, niin se haisee. Tosin olen extra herkkänenäinen, joten voi olla, että muut eivät haista muta itse haistan.

Noh, olen väsynyt, kivuissa ja turhautunut ja kadun koko leikkausta (toisaalta, ei tainnut olla paljoa vaihtoehtoja). Odotan järkyttäviä kramppikipuja alkavaksi muutaman tunnin kuluttua, joten olo ei ole mitä parhain. Ehkä huominen on parempi...

maanantai 22. syyskuuta 2014

sairaala elämää vol 1.

Tässä ollaan sairaalassa ja hommat on sujuneet muuten ihan hyvin mutta painajaisen pahin painajainen on toteutunut. Eli olen jo tottunut ajatukseen avanteesta, eikä se tunnu enää niin pahalta. Olin jo suut innoissaikin aloittamassa uuden elämän kunnes... Näin avanteeni eilen. Se on lättänä kuin pannukakku ja lisäksi vielä suuaukko on ihan kiinni ihossa mikä tietenkään ole hyvä juttu. Eli minulla on täysin samanlainen avanne kuin tuolloin teininä jolloin sen avanteen kanssa oli aikamoista tuskaa. Hoitaja yritti lohduttaa, että nykyään avane tarpeet ovat niin erilaisia ,ettei pidä moisesta huolestua... Oikeasti, ei ne nyt niin erilaisia ole... Nyt sitten en tiedä,että miten tämän touhun kanssa käy. Voi olla' että olenihan yhtä sidottuna kotiin kukin ennenkin, mutta avanteen kanssa. Enkä tajua miksi HELVETISSÄ kirurgit ovat päätyneet olemattomaan avanteeseen joka on vielä muoto puoli? Joku kosto siitä, etten ole sitä aikaisemmin ottanut?

No onneksi täällä sairaalassa saa sentään toipua rauhassa leikkauksesta... NOT! Olen salissa jossa on lisäkseni n. 15 potilasvuodetta joskaan juuri nyt kaikki ei ole käytettyinä. Lisäksi ulkona tehdään suurta remontti, joten melu alkaa klo 7 aamulla ja loppuu joskus 17 maissa. Ruokaa en vielä saa syödä, että liemillä mennään mutta tykkään sosekeittojen kanssa annettavasta vellistä, joten syön suurimmaksi osaksi siis velliä :D ja suklaata! Sairaala ruoka ei ole pahaa, mutta vihaan sosekeittoja koska ne ovat niin... Sairaalamaisia. Toivottavasti tänään saan alkaa syödä taas normiruokaa... Tekee mieli pullaa!!!

Sitten ällöttvyyksiin, jos olet herkkä älä lue eteenpäin!
Minulle on jätetty peppureikä! Hienoa eikö! Kukaan ei siis koskaan arvaisi, että takamus on ommeltu umpeen vaikka olisi kuinka lähikontaktissa :D En ole kuullut moisesta, yleensä siis mielestäni peppureikä ommellaan umpeen kokonaan... Lisäksi minulla ei ole ollut melkein yhtään kipuja alaosissa... Pystyn istumaan ihan normaalisti eikä se tuota mitään kipua. Olen ollut siinä luulossa, että näiden leikkausten jälkeen tulee jopa istumkielto muutamalle viikolle, mutta ei ainakaan minulle. Sain istua hetijo leikkausta seuraavana päivänä. Jos nyt edes laihtuisi vähän täällä ollessa...

Antakee kirotusvireet anteeksi sillä kirjoitan tabletillani jossa on inha autocorrect eikä näppäimistö aina toimi ihan yhtä nopeasti kuin sormet.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Avannehoitaja hoitaa homman

Avannehoitajalla meni ihan hyvin. Vähän tuli sellainen olo, että nyt avanteen kanssa minustahan tulee kuuluisa rocktähti ja vaikka mitä kun avanteen kanssa kaikki on mahdollista. Mutta se nyt oli vähän odotettavissakin. Pelkäsin todella paljon sitä, mitä avokki sanoo kun nämä avannehommat heitetään päin kasvoja kuvien sun muiden kera. Mutta hän oli itseasiassa sitä mieltä, että tuo avannehan kuulosti ihan hyvältä vaihtoehdolta ainakin verrattuna nykyiseen. Varmasti kuulostikin, kun avannehoitaja aika positiivisesti sen möi, mutta parempi toki niin, että avokille ei ainakaan jäänyt traumoja tai, että hän olisi kokenut avanteen jotenkin iljettäväksi asiaksi tms. Eli kaikenkaikkiaan kaikki meni ihan hyvin. Jokatapauksessa hoitaja vaikutti tosi mukavalta ja ammattitaitoiselta, että uskon meidän kyllä tulevan toimeen vaikka nähdäänkin asiat vähän eri kantilta. Ainakin sain sellaisen käsityksen, että apua on saatavilla aina kun tarvitsee samoin kuin uusia tarpeellisia avannevälineitä jne. Mutta se nyt jää nähtäväksi pitääkö tuo paikkansa.

Itselläni on jotenkin tunteeton olo, tai sellainen turtunut. En jaksa enää edes välittää kun olen stressannut varmasti asiaa tarpeeksi jo yhdelle elämälle. Jos homma kusee niin sitten kusee ja sen kanssa pitää vain elää. Jos taas alkaa uusi parempi elämä, niin sehän on vain erinomaista. Alkaa energia loppua kokonaan ja tuntuu siltä kuin kulkisin pumpulissa tms.

Viikonloppuna mennään avokin kanssa vähän ostoksille. Joku kiva viltti sairaalaan (siellä kun on yleensä aina kylmä ja lisätäkkien saaminen on aina hankalaa) ja pari alustoppia. Minusta on tosi ahdistavaa kulkea sairaalavaatteissa ilman mitään alusvaatteita tissit heiluen, joten haluan sinne jonkun simppelin topin joka ei paina mistään, mutta antaa edes vähän tukea. Mukaan tulee myös värityskirjoja, tussit, Aku Ankka pokkareita jos muistan ostaa, kirjeenkirjoitus tavaroita ja tabletti. Kirjojakin ottaisin mukaan, mutta nyt ei ole yhtään lukematonta kirjaa enää jäljellä. Ehkä äitee tuopi sairaalaan luettavaa :D Tosin äiti on hieman hämillään siitä, millaisia kirjoja luen mutta onneksi en ole turhan nirso ja ne romanttiset höpsisromaanit menee kyllä kun joutuu vain makaamaan :) Ensimmäistä kertaa minulla on ihan oma "televisio" eli tuo tabletti josta voi sitten katsoa Netflixiä. Tämähän on melkein kuin suunittelisi, että mitä ottaa mukaan lomamatkalle XD