sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Suru uutisia


Pitkäaikainen elämänkumppanini Retsi kilpikonna menehtyi pari päivää sitten ottaessaan aurinkoa parvekkeella. Olin edellisenä iltana ottanut neitokaisen lämpöhoitoon kun tajusin, että hän taitaa olla pipi. Pidin sylissä ja kävin yötä myöten vaihtamassa lämpöpulloja, että konnan olisi hyvä olla kunnes pääsemme lekurille (eläinlääkärimme kun ei ole auki viikonloppuisin). Aamulla konnuus vaikuttikin selkeästi pirteämmältä ja raahusteli pitkin parveketta auringosta nauttien. Koiramme oli konnan seurana koko ajan, kunnes vähän ajan kuluttua tuli parvekkeelta pois. Menin hetken kuluttua katsomaan ja tajusin, että Retsi oli kuollut nukkuessaan :(


Suru on suuri, olimme yhdessä yli 20-vuotta ja sain Retsin tämän ollessa euron kolikon kokoinen, eli aivan vauvana.  Konnuus oli tukenani kun lapsena sairastuin ja olin sidottuna neljänseinän sisälle melkein vuoden. En tiedä, olisinko selvinnyt moisesta ilman kilpikonniani Ruusaa ja Retsiä. Ruusa kuoli jo vuonna 2007 ja nyt menetin myös Retsin. Neiti olisi voinut elää hyvin vielä toisetkin 20-vuotta, mutta toisin kävi.



Prinsessalle
Keinutan, kuuntelen
sut suojaan peittelen.
Keinutan, myöhä on
jo kuulen aallokon.

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.

Yötä vasten vaikka lähdet
jatka vain vaikka on
se suuri suunnaton.
Kohti valkeata rantaa
laivaan mun laulujen
sä kuljet tietäen.

Ettet pelkää enempää
siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Nuku vain jos väsyttää
vielä valvon vierellä.

Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle
että siellä on kaikki sulle.

-Johanna Kurkela-



maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ne positiiviset puolet laihtumisessa

Noniin nyt niitä laihtumisen hyviä puolia :) Vaikka edellisessä postauksessa ruodin, kuinka ah niin kamalaa se laihtuminen on, niin on sillä toki myös hyviä puolia! Tässä siis positiiviset jutut.

Pienemmät vaatteet: Onhan se nyt ihan mahti fiilis kun voi ostaa sen M koon paidan XXL paidan sijaan! Sillä hetkellä joskus meinaa tulla kyyneleet silmiin. Tai saa ostaa koon 40/42 paidan sen sijaan, että ostaisi kokoa 46/48 tai vielä suuremman. Ja se hetki kun oikeasti se paita mahtuu päälle vaikka onkin noin pientä kokoa! Isompana en suostunut ostamaan kokoa 46/48 suurempia yläosia, koska en vain halunnut olla niin iso. Osa vaatteista mahtui päälleni tuon kokoisina, mutta monesti jouduin jättämään ostamatta kun napit ei menneet kiinni tai käsivarret ei menneet läpi. Oi sitä onnen tunnetta kun kokeilin H&M kaupassa ensin koon 44 takkia, sitten menin kokoon 42 ja kaveri sanoi, että "ei kyllä sun täytyy ottaa vielä kokoa pienempi" Ja nyt minulla on siis koon 40 takki :D Pienempi kokoisena vaatteet myös sopii hieman paremmin, joskin sopivien vaatteiden löytäminen on edelleen hyvin vaikeaa.

Ihmisten kohteliaisuus/ huomio: Olen huomannut, että autoilijat pysähtyvät helpommin. Ennen sain jäädä odottelemaan, nyt autoilijat pysähtyvät ja päästävät minut menemään ystävällisellä käden heilautuksella! Minusta tämä on jotenkin naurettavaa, että jos on lihava niin autotkaan ei pysähdy... Mutta pakko sanoa, että kun ne pysähtyvät, niin se tuntuu hyvältä. Lisäksi miehet hymyilevät minulle... Katsovat silmiin ja hymyilevät! Ei siis toki kaikki, mutta aina välillä joku. 37kg aikaisemmin kukaan ei katsonutkaan minuun, tunsin olevani aikalailla näkymötän. Joskin jollain tasolla kait tykkäsin siitä.

Itsetunto: Välillä se itsetunto pukkaa esiin pikkuisen. Siinä vaiheessa kun huomaa, että se koon M mekko menee päälle ja näyttää oikeasti kivalta (ainakin siellä pukukopissa). Tai kun on laittanut hiukset ja vähän meikannut, niin voi katsoa peiliin ja ihastella kun kasvot näkyvät, eikä huomio kiinnity ensimmäisenä siihen kaksoisleukaan. En voi edelleenkään sanoa, että minulla olisi hyvä itsetunto, tai että tykkään siitä mitä näen peilissä. Mutta voisin kuvitella, että ehkä jossain vaiheessa voisin tykätä, vaikka nyt sieltä tuijottaakin vähän vieras nainen.

Kohteliaisuudet: Tökeröitä "kohteliaisuuksia" kuulee kyllä usein, mutta nyt tulee vastaan ihaniakin kommentteja! Olen jo kolmesti saanut kuulla näyttäväni keijukaiselta kasvoista :D Joskin kuulemma oudon kauniilta, mutta kaunista se on outouskin!!!! :D Sitäpaitsi olen tottunut näyttämään oudolta, ei siinä mitään. Kiva, että joku näkee siinä kauneuttakin :) Ja aina hivelee kun kaveri sanoo, että "hitto tuo näyttää hyvältä/seksikkäältä päälläsi". Harmittavan usein vain tulee vastattua jotain "höpö höpö" tai " no eikä näytä, hyi!". Pitäisi oppia ottamaan kohteliaisuudet vastaan ilman, että alkaa dissaamaan itseään. Joskin miksikään itsetunto hirviöksi en myöskään halua tulla (joskin siitä tuskin on vaaraa).

Tuolit, penkit, junat, tramit jne.: Kyllä, mahdun istumaan paremmin. Etenkin kun minulla iso osa läskistä on juurikin perse/lantio/reisi osastolla. Mahdun istumaan niihin pieniinkin paikkoihin, enkä enää muserra vieressä istuvaa lyttyyn :D En myöskään pelkää, että istuessani rikon jotain tai romahdan jonkun päälle tms. Linnanmäelläkään ei tarvitse pelätä olevansa liian isokokoinen tai painava laitteisiin! Voi mennä ja touhuta rauhassa.

Naisellisuus: Minulla on naisellisempi olo. Piste. Se voi olla huono tai hyvä asia, mutta laitan se myös tänne positiivisiin juttuihin, koska nainenhan minä olen :D

Sirous: Olen aina ollut siro, mutta sirous on jäänyt sinne jonnekin lihavuuden alle. Nyt se alkaa taas näkyä. Minulla on pienet kädet, kapeat ranteet, pieni naama ja suht pienet piirteet muutenkin. Mitä pienemmäksi tulen, sitä sirommaksi muutun ja se ei minusta ole paha asia ollenkaan :) Toki kroppani on vähän sellainen vaihtelevainen, tömäkkä alapää ja siro yläpää :D Mutta minkäs sitä mallilleen voi ;)  Ja tämä sirous on varmaan edesauttanut myös tuota naisellisuuden tunnetta esiin tulevaksi. Tunnen olevani sitä naisellisempi mitä sirompi ja pienempi olen (joskaan en halua liian pieneksi, muotoja pitää löytyä). Joillakin voi mennä tasan toisin päin tämäkin homma.



torstai 29. toukokuuta 2014

Miksi laihtuminen oikeasti voi olla kamalaa

Höh innostuin jo TÄSTÄ blogi kirjoituksenta "Miksi laihtuminen on kamalaa", sillä ajattelin, että VIHDOIN joku uskaltaa kertoa myös niistä laihtumisen huonoista puolista. No joo, kiroitus on kirjoitettu sarkastisesti siitä, miten kauheaa onkaan kun kaikki vaatteet suurenee ja tekee mieli katsoa koko ajan peiliin. Mutta laihtumisessa on oikeasti myös huonoja puolia monille ihmisille, etenkin jos pudottaa paljon painoa kerralla. Harmi vain, että näistä asioista ei puhuta, koska onhan se epäeettistä kertoa, ettei se laihduttaminen aina ole oikotie onneen, koska on AINA terveellisempää laihduttaa (Vaikka olisi normaalipainoinen) kuin lihota tai olla ylipainoinen.

Omalla tekstilläni en halua lannistaa ketää laihduttamasta, koska oikeasti jos on lihava (BMI yli 35) niin ylipainosta on terveydellistä haittaa ja laihduttaminen on hyvästä, vaikka se toisikin mukanaan erilaisia ongelmia. En siis mitenkään halua sanoa, että ei pitäisi laihduttaa, tai että ylipaino on hyvä juttu tai, että siihen pitäisi pyrkiä (jännästi jos joku sanoo olevansa onnellinen lihavana, niin jotenkin katsotaan, että hän haluaa yllyttää kaikkia muitakin olemaan lihava...).

Mutta tässä on vain ja ainostaan omia negatiivisia huomioita laihtumisesta. Hyviäkin puolia toki on, mutten ole vielä varma kumpia on enemmän, hyviä vai huonoja... Mutta en silti aio luovuttaa tai ajatella, että laihtumiseni olisi jotenkin huono asia. Ei, olen tyytyävinen, että olen laihtunut MUTTA se ei ole ollut helppoa, kuten ei ole helppoa nähdä itseään sellaisena kuin nyt on.

Roikkuva iho: Mitä vanhempi ja lihavampi, sitä enemmän sitä tulee laihduttajalla. On jotain ihmisiä, jotka väittää, että roikkuvaa ihoa ei jää jos liikkuu tarpeeksi. No nämä ihmiset eivät ole itse koskaan olleet oikeasti lihavia, koska jos on iso maha lihavana niin kyllä se vaikkapa 50kg laihdutuksen jälkeen roikkuu. Se on sitten itsestä kiinni onko se roikkuva iho, vai iso maha pahempi asia. Ja jos pahasti roikkuu, niin siihen on onneksi nykyään leikkaus apua saatavilla. Itselläni roikkuvat allit ja reidet. Allit etenkin todella pahasti, ne ovat lähinnä sen verran kuvottavat, etten  halua kenekään näkevän niitä. Kesäkuumalla pitkähihaisessa kulkeminen ei ole kovin kiva asia. Mutta ei ole vaihtoehtoja.

Kylmyys: En ole koskaan aikaisemmin kärsinyt kylmästä vaan olen nauttinut siitä. Vihaan kesää ja rakastan talvea... Mutta viime talvi oli kaikessa ihanuudessaankin aikamoista kärsimystä, kun  mikään vaate ei tuntunut olevan tarpeeksi. Eikä kyseessä ollut se, että olisin syönyt liian vähän tms. Vaan ihan vain se, ettei ole enää läskikerrosta lämmittämässä, joten tulee kylmä.

Minäkuva: En osaa sanoa, olenko lihava, pullea, pyöreä, läski vai jo suht sopiva. Joka päivä käyn kaikki nämä vaihtoehdot läpi mutta mikään ei pysy. En osaa ostaa vaatteita itselleni, koska en tosiaan tiedä mikä sopii ja mikä ei. En tiedä vaatekokoani ja saatan miettiä, että koon 50 paita menisi minulle siinä missä koon 42 paitakin... En vain tiedä. Tämä tekee vaatteiden ostamisesta hyvin tuskallista, ellei mukana ole kaveria joka auliisti kertoo mikä sopii ja mikä ei. Tosin olen varmasti rasittava shoppialukumppani kun kyselen koko ajan olisiko tämä koko hyvä, minulle? Sopiiko tämä? Näytänkö tässä lihavalta? Roikkuuko sieltä tai täältä?!

Tökeröt kohteliaisuudet: "Näytät NIIN paljon terveemmältä ja paremmalta kuin ennen (eli näytin kaamealta ja sairaalta aikaisemmin? Varmasti totta, mutta silti loukkaannun)"! "Kyllä näytät niin paljon nätimmältä hoikempana!", "En ole koskaan tiennytkään, että olet noin nätti kasvoista kun olet aina ollut niin lihava!", "Ei sinua edes huomaa kun viet nyt niin vähän tilaa!". Jep, näistä suurin osa kuultuna sukulaisilta ja perheeltä.

Törröttävät luut: En ole vielä hoikka, tai edes normaalipainoinen mutta jo nyt huomaan nukkuessani, että se on huomattavasti epämukavampaa kuin aikaisemmin. Olen aina nukkunut vatsallani tai puolittain vatsallani, mutta nyt se tuntuu epämukavalta koska lantioluuni painava patjaan ja tunnen sen koko ajan. Jep, en olisi voinut kuvitella, että moisesta asiasta kuin lantioluista voisi tulla ongelma...

Pettymys: Minusta ei tullutkaan onnellista, kaunista ja ihanaa ihmistä kuin laihduin! Eihän kukaan OIKEASTI näin ajattelekaan, mutta ajattelee osittain silti. Ja kun sitä onnea ei olekaan tullut, olen ehkä vielä onnettomampi ja pettynyt. Toisille laihtuminen ON todellakin tie onneen ja itsetunto nousee kohisten jne. Mutta kaikille niin ei käy. Ehkä kun saan vielä sen 10 kg pois? Sen jälkeen vielä toiset 10kg? Siitä vielä ainakin 5kg? Ja vielä toiset 5kg? ja sitten painankin jo 55kg mikä ei minulla näyttäisi nätiltä.

Muuttuneet kasvot: Jep, en aina tunnista itseäni peilistä. Kuka on tuo nainen jolla on isot silmät, tummat silmänaluset, jättimäinen nenä, olematon suu ja roikkuvat posket? Näyttääkö se oikeasti terveemmältä kuin se pöyreä poskinen suppusuu joka piiloutui kätevästi kaksoileukansa alle? Eikä sen posketkaan roikkuneet vaikka paksut olivatkin... Ja huom, en ole vielä edes normaalipainoinen. En halua edes tietää, miltä kasvoni näyttävät 10 kg jälkeen!

Ikäkriisi: Koska siitä pulleasta tytöstä tulikin nainen?!?! Ja miten lihavuus edes liittyy siihen, että näen itseni nyt enemmän naisena kuin tyttönä? Sinänsä hyvä asia, mutta myös ahdistava...

Fyysinen kunto, keveys jne: Tästä monesti kuulen puhuttavan, että AH kuinka sitä onkaan kevyempi ja parempi ja terveempi ja ihanampi ja niin edelleen olo. En ole havainnut kunnossani eroa, ainakaan sellaista joka liittyisi painoon. Ei ole kevyempi olo, vaikka mahdun istumaan paremmin jne. Eli en huomaa laihtumista millään tasolla fyysisessä olemuksessani.

Terveys: En ole huomannut terveydessä pahemmin eroa. Närästys on jäänyt pois, mutta liittyikö mokoma lihavuuteen vai huonoon ruokavalioon on sitten eri asia. Kolesteroliarvoni ovat hieman nousseet. Ennen laihdutusta ne olivat 4.7 nyt 5.2. Ei nyt mikään hirveän paha vielä, mutta nousua kuitenkin. Muutoin olen ollut terve lihavana ja hoikempana. Joskin toki hoikempana voi odottaa terveempää tulevaisuutta todennäköisemmin.

Hyviäkin puolia löytyy paljon, mutta halusin tässä tuoda esiin nyt niitä huonoja puolia. Ensi kerralla sitten hyvät puolet ;) Koska täytyyhän nekin listata, ettei mene valittamiseksi koko homma!

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kesäsuunitelmia ja keskiaikamekkoja

Peintä hiljaiseloa on tullut taas tässä pidettyä vähän aikaa. Josko sitä taas jaksaisi vähän höpötellä tännekin. Hieman arkisempaa asiaa tällä kertaa. Aikomuksena olisi lähteä Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille elokuussa. Lähdemme ystävän kanssa viettämään pienen pientä lomaa keskiaikaisissa merkeissä ja olemme jo päättäneet varata hotellihuoneenkin sitä varten. Nyt on vuorossa keskiaikamekkojen tilaaminen :D Olen vuosia haaveillut oikein kunnollisesta keskiaikamekosta, sellaisesta joka olisi mahdollisimman historiallisesti korrekti. Olen huomannut, että tämä historiallinen korrektius tuntuu, etenkin suomen harrastajille, olevan tosi iso juttu. No sellaista mekkoahan on aika vaikeaa löytää mistään valmiina tai tilaustyönä, sillä ne maksavat maltaita. Onneksi kuitenkin netistä löytyy on-line kauppoja joista löytyy keskaikamekkoja ripauksella fantasiaa. Maalikko ei näistä mekoista näe, onko kyseessä historiallisesti korrekti mekko vai fantasiamekko, mutta vähänkään asiaa tunteva kyllä eron huomaa. Mutta nyt aion olla miettimättä sitä sen enempää. Kunhan tunnen oloni hyväksi ja mekot näyttää päällä hyvältä, niin pieni fantasian ripaus ei ketään tapa :D

Olemme päättäneet tilata mekkomme tällaisesta liikkeestä http://armstreet.com/
Sieltä löytyy jos jonkinmoista mekkoa, armoria sun muuta pientä kivaa. Eikä hinnat ole naurettavan suuria. Ja mikä parasta, mekot tehdään pellavasta! Useimmissa paikoissa mekot tehdään nimittäin puuvillasta tai velouri sametista, joita ei toki kumpaakaan ole keskiajalla nähtykään. Pellavaa on käytetty vuosituhansia, joten se on oiva kangas keskiaikamekkoihin. Toinen vaihtoehto olisi villakangas, mutta itse pidän pellavaa mukavampana vaihtoehtona.

Tässäpä olisi mekko jonka olen hankkimassa vihreänä ja pellavaisena (kyseinen mekko on tehty puuvillasta, mutta pientä lisämaksua vastaan sen voi saada pellavaisena). http://armstreet.com/store/medieval-clothing/medieval-black-cotton-dress-lady-hunter






Ja koska olen saanut mekoilleni rahoituksen yllättävältä taholta (ei siitä sen enempää) niin päätin hankkia toisenkin. Tämä mekko on tulossa juurikin tällaisena oranssina kuten kuvassa :) http://armstreet.com/store/medieval-clothing/medieval-dress-tunic-red-elise

Tähän mekkoon olisi tarkoituksena itse valmistaa vielä vyö sekä jonkinlainen päähine/hattu. Ylläolevan mekon kanssa aion käyttää pääkoristeena diadeemi/tiara-tyyppistä hommelia jonka aion itse tehdä. Ei kovin keskiaikaista, mutta näyttävää :P Pieni kruunu olisi toki hieno (ja ajanmukainen) mutta sellaista tuskin löytyy niillä rahavaroilla joka minulla on käytössä. Kalevala koruja onneksi löytyy montaa erilaista, joten niitä ei tarvitse sen kummoisemmin miettiä.

Nyt jo intopiukeana odotan näitä markkinoita, vaikka kohta on myös vuorossa pienimuotoinen risteilyretki kahden ystävän kanssa ja sitten vielä hieman myöhemmin kesällä on tiedossa kauan ja hartaasti odotetut kesähäät! Sinne on jo yksi mekkovaihtoehtokin hankittuna, ja pitää tännekin laittaa kuvia (ja näyttää morsiamelle, josko hän hyväksyy mekko valinnan). Eli kaikenmoista kivaa tiedossa. Avomieskin tuossa natisee, josko heinäkuussa pitäisi vielä ulkomaillekin lähteä :D Joskin olemme hieman epävarmoja, pystymmekö olemaan koiruudesta erossa viikkoa...

Tällaista tällä kertaa, hieman jotain positiivista ja kivaa välillä tännekin :) Pienistä asioistakin pitää iloita suuresti :D


torstai 8. toukokuuta 2014

Dojoing!! Posti toi yllärin!

No sieltähän se leikkausaika jo pöksähti! Olen tottunut siihen, että leikkausajan saa vasta kuukautta etukäteen (joskus jopa pari viikkoa vain etukäteen) mutta nyt tulikin jo yli 4kk etuajassa. No parempi ehkä näin niin tietää ainakin tarkalleen koska leikkaus on, ei tarvitse arvuutella jos pitäisi jotain suunitella elo-/syyskuulle. Leikkauspäivä on 17.09.2014 Kirurgisessa sairaalassa. Ihmettelin hieman, että sinne pitää mennä jo edellisenä päivänä... Varmaan siellä halutaan tehdä tyhjennykset sun muut valmistelut kunnolla kun on kuitenkin tosi iso leikkaus tiedossa ja monesta kohdasta leikataan samalla kertaa. Hrrr...

Eilen oltiin bändin kanssa esiintymässä toiseen otteeseen ja  jäin tosi hyvä mieli lähinnä sen takia, että kaveri napsi minusta muutaman kuvan esiintymisasussani ja niistä tuli aika hyviä! Mikään keijukainen nyt en vielä ole (eikä minusta sellaista tule) mutta pahimmat makkarat saatu pois :D Jalat on vielä aika pönäkät ja... Tai no, jos nyt alan tässä luetella kaiken mitä kuvassa on vikana, niin menisi ikä ja terveys. Joten tyydyn sanomaan, että aika kiva kuva tuli ja se siitä :D Täydellistä kun ei kenestäkään saa vaikka kuinka yrittää. Mutta tästä vielä se 10 kg pois niin olisi jo oikein passeli.



Nyt vain alan stressaamaan, että voiko moista asua enää avanteen kanssa käyttää.. Vai tuleeko pussi liikaa näkyviin kun on aika tiukka tuo mekkonen. Pitää hankkia jotkut kunnon tiukat mummokalsarit jotka voi vetää avanteen päälle, niin että jää mahdollisimman piiloon... Ja minä niin VIHAAN mummokalsareita, siis sellaisia nostavia, kohottavi, vatsaan puristavia ja muotoilevia versioita. Minusta ne kuuluu vanhoille ihmisille :( mutta minkäs teet, ei taida olla vaihtoehtoja. Olen jo katsellut jotain uimapukujakin mutta veikkaan, ettei kantti kestä uimaan menemistä kyllä avanteen kanssa, vaikka se onkin yksi elämäni suurimmista nautinnoista. Saa nyt nähdä. Sitä voi mieli muuttua myöhemmin.

Täytyy kyllä alkaa vähän pukeutua nätimmin ja miettiä vaatetustaan enemmän kuin mitä on tähän asti tullut tehtyä. Olen aina rakastanut pukeutumista, asujen suunittelua, meikkausta (tilaisuuksiin, normisti päivän aikana en meikkaa), hiusten laittamista jne. Jotka on olleet nyt vähän kateissa jo muutaman vuoden ainakin.  Olen tykästynyt kovasti selaiseen fiftari tyyliin (tietyssä määrin), joten pitää sitä yrittää vähän toteuttaa omassa vaatetuksessa, sellaista ihanaa pin-up tyylistä pukeutumista :D Totesin, että pussimaiset empire linjaiset mekot jne. Ei oikein enää sovi kropalleni kun jää vyötärö piiloon. Tosin olen aina tykännyt makkarankuorimekoista XD Nyt ne vain sopii kropalle paremmin :P

Tämä oli nyt sekainen kirjoitus leikkauksia ja muotia ja tyyliä... Nooh kerrankos sitä :) Nyt menen ahdistelemaan tuota leikkausaikaa oikein ajan kanssa. It's really happening.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Rockia ja kauneusleikkauksia

Tuli käväistyä Moniäänirockissa Lahdessa tuossa tiistaina. Esiinnyin siellä kaverin ja "bändimme" kanssa. Esitys meni ihan hyvin ja oli ihan mukavaa. Ainoa mikä harmitti oli se, että tuomariston palaute oli aika geneeristä "hyvältä kuulosti, kannattaa jatkaa" jne. Saman palautteen saivat aikalailla kaikki, joten en nyt sitten tiedä, että menikö esitys hyvin vai ei :D Mutta suurimmat aplodit kyllä saatiin, mikä oli aika hieno homma :) Esitys ei  mennyt ihan niin hyvin kuin olisi voinut mennä, mutta en usko, että yleisössä huomattiin epäpuhtauksia ja pieniä rytmiongelmia vaikka omaan korvaan ne särähtikin hyvin helposti. Täydellisyyden tavoittelu ei ole helppoa. Kaverin tekemä biisi sai kehuja, ihan syystäkin. Se oli ihan piste i:n päälle esityksessämme.

Pakko sanoa, että yhdessä vaiheessa mietin jo, että valitiin ihan väärä biisi laulettavaksi kun valikoimamme "Let it Go" tökki tietystä kohtaa koko ajan. Mutta pienten muutosten jälkeen kappale meni ihan hyvin, eikä se tökkivä kohtakaan ollut mikään ongelma. Lauloimme vielä pari muutakin biisiä ja saatiin tuomaristossakin ainakin yhdelle tuomarille kyyneleitä silmiin :D Saavutus sekin XD

SITTEN näin kuvia itsestäni Facebookissa, siis sellaisia jotka oli otettu meistä esiintymässä. Hyi hitto miten ruma ihminen voi olla! En tajunnutkaan, miten karmiva kaksari minulla edelleen on laihtumisesta huolimatta. Aloin selailla plastiikkakirurgian sivustoja ja huomasin, että kaksarin poisto rasvaimulla on aika hinnakasta touhua. Joskin hinnat vaihtelivat 600€ - 3000€ väliltä. En käsitä, miten hintahaitari voi olla noin suuri. Mutta nyt on harkinnassa, josko alkaisin keräämään rahaa tuota kaksaria varten, joka on häirinnyt minua suuresti jo teini-ikäisestä lähtien. Siihen voisi ehkä jopa olla mahdollista hankkia ne rahat jostain. Mutta kovin paljoa suurempiin operaatioihin en kyllä kykenisi (enkä oikeastaan haluaisikaan muuta kuin nämä käsivarsien allit hoitaa).

Olen yleensä aika kauneuskirurgian vastainen, mutta vanhemmiten olen tullut siihen tulokseen, että jos ihmistä on oikeasti jokin asia ulkonäössä vuosia vaivannut niin, ettei kehtaa ulos mennä, niin miksei sitä voisi hoitaa pois. Jos vain rahaa löytyy moiseen. Toisille se ulkonäkö on selkeästi tärkeämpää kuin toisille, ja en näe syytä miksi ulkonäkö ei saisi olla tärkeää. Edelleen monet rintojen suurennukset, rasvaimut olemattomiin rasvoihin, isot kasvoleikkaukset jne. Ovat minusta aika hölmöä hommaa, eivätkä ketään onnelliseksi tee. Mutta jos jollain operaatiolla saa oikeasti elämästään parempaa, niin miksi ei, kunhan ei mene liiallisuuksiin ja tee itsestään muovinuken näköistä. Jokainen siis tehköön itselleen mitä haluaa, kun omasta pussistaan maksaa.

Ai niin ja ihan meinasi unohtua! Tapasin myös iki-ihanan kirjekaverini (joka kyllä myös jo ihan ystävältä tuntuu!) tuolla Moniäänirockissa. Hän tuli vartavasten katsomaan esitystämme ja olin kyllä todella iloinen ja otettu. Aivan ihana ihminen ja tullaan varmasti tapaamaan vielä tulevaisuudessakin jos se minusta on kiinni :D

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Mutinaa, napinaa ja höpinää (avanteesta, mistäs muustakaan).


Tässä on taas tullut vähän vietettyä hiljaiseloa oikeastaan kaiken suhteen. Tuntuu siltä, ettei oikein ole energiaa mihinkään muuhun kuin vain oleskeluun. Onneksi on sentään ollut ystäviä seurana niin ei ole ollut kovin yksinäistä :) Jotenkin jännästi ajattelen tuota avannetta koko ajan, välillä positiivisemmin välillä negatiivisemmin. Ajatukset ja suhtautuminen muuttuu ihan päivittäin. Juuri kun keksin jonkin positiivisen ajatuksen, niin tuhoan sen taas jollain negatiivisella. Ahdistaa myös se, että ei voi tietää mitä sen avanteen kanssa käy. Pääseekö ehkä jopa työelämään jossain vaiheessa, vai meneekö siihen, että se tuhoaa nekin pienet mahdollisuudet mitä nyt voisi olla... En tiedä ennenkuin kokeilen. Harmi vain, ettei siitä voi päästä enää takaisin tähän tilanteeseen. Ja toivottavasti ei tarvitse moista koskaan toivoakaan.

Olen tulossa hulluksi myös kaikkien avanne juttujen kanssa. On erilaisia sidoksia, vöitä, alusvaatteita ja vaikka mitä. Mietin, että missä hiton vaiheessa saisin sitä energiaa sitten tutkia, kokeilla ja miettiä, että mikä minulla olisi paras vaihtoehto?!?! En jaksa edes hampaita pestä, saatikka miettiä kymmenistä eri vaihtoehdoista sitä mikä soveltuisi parhaiten. Toki apua saa avannehoitajalta, mutta hekään eivät voi kovin pitkälle auttaa vaan pitää itse kokeilla ja miettiä asiat. Ja toki raha-asiat painaa. En todellakaan tiedä mistä revin rahat leikkaukseen ja tulevaisuudessa tarvitsemiini avannetarpeisiin (kyllä perustarvikkeet saa toistaiseksi ilmaiseksi kaupungilta, mutta ne pelkästään harvemmin riittävät). Sitäkään ei tiedä miten pitkään edes nuo perustarvikkeet saa ilmaiseksi tätä nykymenoa. En ihmettelisi yhtään, jos avannetarvikkeet tulevaisuudessa muuttuisi maksullisiksi suomessa.  Pitää vain toivoa, että siinä vaiheessa on sitten rahaa millä maksaa.

Sellaista olen myös miettinyt, että miksi j-pussilaiset ja avanteelliset niputetaan niin helposti samaan porukkaan? Siis samoja sairauksia sairastavat toki useimmiten ja leikkaushoidoin ovat läpikäyneet jne. Mutta onhan se ihan eri asia elää j-pussin kanssa kuin avanteen kanssa. Olisi mahtavaa, jos suomessa olisi avanteellisille jotain ihan omia tukiverskostoja ja kokoontumisia tms. Mutta kaikki tapaamiset ovat ihmisille jotka sairastavat Crohnia tai Colitis Ulcerosaa ja siis hyvä niin, en tarkoita, että siinä olisi mitään huonoa. Mutta haluaisin myös saada jostain tukea juurikin tämän avanteen kanssa. Mutta jos menee jonnekin kursseille jne. Niin siellä voi hyvässä lykyssä olla tasan yksi avanteellinen ja kaikki muut ovat j-pussilaisia. Vähän sama minusta kun laittaisi ihmisen jolta on amputoitu jalka samaan kategoriaan ihmisen kanssa jolla on leikkausarpi jalassa. Toki sama sairaus ja kokemukset ovat yhteistä ja vertaistuki tärkeää sairaudenkin kannalta. Mutta itse kaipaisin nimenomaan avanteellisille jotain tukijuttuja.

Juttelin gastronkin kanssa asioista, vertaistuesta sun muista ja hän sanoi, että onneksi suomessa on tosi hyvät tukisysteemit avanteellisille?!?! Jäin vähän suu auki tuijottamaan ja kerroin, että minä en ainakaan ole toistaiseksi keskustelupalstaa enempää löytänyt mitään tukisysteemejä tms. Ja avanteellisten (ja samalla j-pussilaisten) ihan oma keskustelusivustokin on täysin kuollut. Siellä käy varmaan pari ihmistä vuodessa. Eihän se ole kenekään syy toki, että ihmiset eivät ole aktiivisia. Mutta silti kaipaisin jotain tukea ja turvaa edes jostain... Mietin jo, että laittaisin facebookiin itse jonkin sivuston avanteellisille mutta heitä ei taida suomessa olla niin montaa, että sinne ketään välttämättä liittyisi. Enkä nyt osaa sanoa mitä edes kaipaisin. Ehkä jotain vertaistukitapaamisia vaikka kerran kuussa edes muiden avanteellisten kanssa tms. Tiedän, että Crohn ja Colitis liitto järjestää kyllä moisia sairaudesta kärsiville, mutta käsitykseni mukaan sellaisia ei ole erikseen juuri avanteellisille.

No mutta ajatuksia ajatuksia. Harmittaa kun en koskaan keksi mitään kuvia tänne blogille... Kukaan jaksa ainaisia tekstejä vain lueskella :D