Elämä on...

Pakko kertoa, että olen nyt saanut päätökseen 30 päivän kyykkyhaasteen ja kyllä kuulkaas huomaa eron! Suosittelen ihan kaikille, ainoa hankaluus noissa kyykyissä on se, että ne alkaa käydä aikamoisen tylsäksi kun on päässyt 100 kyykkyyn asti :D On tässä se muutama kilokin tippunut, mutta pelkästään se ei selitä pepun ja reisien muodon muokkaantumista. Mitään ihmeistä ei siis ole tapahtunut, mutta huomattava muutos kylläkin. Kyykkyjä aion jatkaa edelleen, joskin painon kera. Kesälle 2017 sitten sellainen  piukea fitness peppu :D (dream on!)

Yleensä kevät saa aikaiseksi ihan älyttömän masennuksen aallon mutta tänä keväänä moista ei ole kuulunut (toistaiseksi). En ole ihan varma mistä moinen voi johtua, mutta olen ihan tyytyväinen nykyiseen olotilaani. Tuntuu kuin alkaisi pikkuhiljaa heräilemään yli viiden vuoden pitkästä unesta. Mitenköhän sellaiset ystävät suhtautuvat jotka eivät ole koskaan oikein törmänneet siihen oikeaan minuun. Joskaan en nyt vielä ala juhlia, sillä masennus on siitä paska tauti, että se saattaa hetken kiusata ja päästää otteestaan kunnes sitä suistuukin vielä pahemmin radaltaan. Mutta jostain sitä energiaa on tullut vähän lisää. Olen aloittanut mm. kirjoittamisen jota rakastan, mutten ole vuosiin jaksanut pitkäjänteisesti tehdä. Nyt on jo parit fan ficit lemppari elokuvasta melkein valmiita ja lisääkin on tiedossa ihan varmasti, kunhan ensin saan nämä edelliset pois päästäni ja paperille. Mahtavinta on ollut huomata, että osaan kuin osaankin kirjoittaa fiktiivisiä tekstejä myös englannin kielellä, joka itseasiassa tuntuu jopa luonnollisemmalta kirjoittaa. Suht simppeliä tekstiähän minä kirjoitan, että mitään kovin korkealentoisia juttuja en enkuksi ole kirjoitellut. Nyt pitäisi vain keksiä joku paikka minne voisi noita kirjoituksiaan laittaa jakoon... Jos nyt kukaan haluaa meikäläisen tarinoita edes lukea, aikamoista K18 kamaa kuitenkin... :D

Olen taas löytänyt pientä iloakin tuosta liikunnasta. Minähän vihaan liikuntaa, oli se sitten melkein mitä tahansa (paitsi kamppailulajit ja uiminen jotka molemmat ovat poissa laskuista meikäläiselle nykyään). Mutta olen taas alkanut jopa kaivat juoksulenkkejäni. Parasta aikaa tyhjentää pää ja pistää musiikki kuulokkeisiin pauhaamaan, välillä tekisi kesken juoksun pistää tanssiksi :D Mutta jotain elonmerkkejä alkaa täällä päässä näkyä, sellaisia joita ei ole vuosiin näkynyt tai kuulunut. Katsotaan nyt mihin tuo uusi leikkaus johtaa, josko se toisi helpotusta elämään tai sitten vie pahemmin pimeisiin syövereihin jos se epäonnistuu. Mutta se jäänee nähtäväksi.

Tämä päivä on ihan jees päivä, mitä en olisi koskaan uskonut sanovani :D Eikä mitään erikoista ole tapahtunut. Taidanpa siis palata hetkeksi mielikuvitusmaailmaani komeiden miesten saartamaksi, kyllä kirjoittaminen on hyvää terapiaa :D

Elämää, ei sen enempää

En olekaan kirjoitellut tänne pitkiin aikoihin. Osittain siitä syystä, ettei ole oikein ollut mitään sanottavaa... Osittain siksi, ettei ole myöskään tapahtunut mitään sen kummoisempaa mistä olisi jaksanut kirjoitella. Kuulumisia sen verran, että nyt minulla on toukokuussa tulossa toinen leikkaus avanteen takia, sen paikkaa korjataan ja yritetään nostaa sitä hieman ylemmäs. Tässä parin-kolmen kuukauden aikana on sen verran tapahtunut muutosta, että painoa on pikkaisen lähtenyt pois, joten avanne on pikkiriikkisen tullut näkyviin paremmin. Se ei ole enää varsinaisesti ihon alla, vaan aivan ihon tasalla (tai siis osa siitä). Nykyään joudun kuitenkin vaihtamaan laatan joka päivä, kerran tai kaksi koska kaikki tulee iholle jo muutama tunti vaihdon jälkeen. Sekin johtuu varmaan osittain siitä, että on lähtenyt vähän fylliä, niin laatat istuvat vielä huonommin. Toinen syy on se, että olen alkanut taas harrastaa jonkinlaista liikuntaa, jotta saisi tuota painoa pois. Ja kun vähänkin liikkuu, niin laatta alkaa heti vuotaa ja se pitää vaihtaa. Siksipä teen kaiken päivän liikunnan aamulla, ennen laatan vaihtoa (on muuten tuskaisaa yrittää kaikki pakollinen liikunta tunkea tuohon tiettyyn aikajanaan, etenkin kun pakolliset rutiinit ovat aina olleet ahdistavia).

Painoa olen saanut jopa hikiset 6 kg tiputettua 4kk aikana. Eli ei kovin kummoisesti, mutta paino ei vain tunnu tippuvan vaikka mitä tekisi. Tällä hetkellä olenkin erittäin vähäkalorisella ruokavaliolla (n. 900kcl per päivä) ja harrastan liikuntaa joka päivä (kevyttä käveliä, juoksua, reipasta kävelyä, kyykkyhaaste, punnerrushaaste ja tanssi). Liikkuminen on aikamoisen tuskaisaa, avanteen takia siis, mutta pakko liikkua jos haluaa, että se paino tippuu edes sen vähän mitä sen nyt on saanut tippumaan. Tarkoituksena oli, että ennen leikkausta saisi painon kunnolla tippumaan, jotta leikkauksen tulos olisi parempi kuin aikaisemmin. Meikäläisen kroppa ei vain ole asiasta samaa mieltä ja pitää kiinni joka himputin kilosta ja kalorista niin tiukasti, että ihmettelen miten avanteelliselle ihmiselle laihduttaminen voi olla näin ison työn takana. Tosin, mitä nyt olen ihmisten kanssa jutellut, niin on aika yleistä, että avanteen kanssa painonhallinta on hankalampaa kuin ennen avannetta. Sain siis alunperin edellisen laihdutuskuurin aikana painoni laskemaan 120kg- 85kg. Siitä paino sitten kuitenkin hiipi ennen avanneleikkausta tuonne 93kg paikkeille. Nyt taas päässyt 87kg ja tavoitteena olisi ollut 80kg ennen leikkausta. No se ei ole nyt mitenkään mahdollista, mutta jos nyt 5 viikossa saisi edes sen 2kg pois niin kait se on pakko olla tyytyväinen siihenkin. Tässäpä olisi Jutta Gustafsbergille kunnon pala purtavaksi!!!

Jotain kivaakin sentään. Olen päässyt taas kirjoittamisen maailmaan mukaan ja nyt tietokone sauhuaa jos jonkinlaista kirjoitusta, suomeksi ja englanniksi. :D Ihan vain sellaista omaksi iloksi kirjoittamista, fan ficciä sun muuta. Mutta pitää sentään mielen vähän edes touhussa, niin ei kerkeä ihan täysin aivot sammaloitumaan.

Kävimme eilen ystävän kanssa Insurgent-elokuvan ensi-illassa, päätettiin jopa vähän pukeutua tuota leffaa varten, koska elämä on elämistä varten :D Pistettiin siis Faction asut päälle ja eikun leffaan. Sen jälkeen käytiin vähän herkuttelemassa kun lempihahmoni elokuvassa kuolee ja pitihän sitä surra viskaamalla etanoita ja pizzaa naamaan. Tänään taas takaisin dieetin pariin uusin voimin.

Terveellisempi elämä alkakoon.

Ai että. Nyt se sitten alkaa taas tämä laihduttaminen oikein tosissaan. Jos nyt joku ei siis vielä tiedä, niin olen laihduttanut viime vuonna -35kg ja olen tässä viimeiset pari kuukautta pitänyt laihdutustaukoa ja tyytynyt olemaan viimeisimmässä painossa joka on nyt 85.9kg eli tässä parin kuukauden aikana on tullut tuo 900g takaisin painoa. Mutta se lähtee varmasti nopeasti pois ja oli odotettavissakin, että kun alkaa yhtäkkiä syömään kunnolla, niin toki painoa tulee hieman takaisin. Mutta nyt se tosiaan alkaa taas koko homma alusta :)

Tavoitteena olisi tälle vuodelle pudottaa sellaiset 15 kg (tietysti mahdollisimman nopeasti! :D) eli huimasti vähemmän kuin viime vuonna. 20kg pudotus on ihan maksimi, siitä pidemmälle en halua mennä. Tavoitteena on siis painaa 70kg, mutta jos menee 65kg niin ok, mutta siitä enempää en halua läskeistäni luopua, en näyttäisi enää viehättävältä tuota hoikemmassa kunnossa.

Viime vuonna aloitin tammikuussa superliikkumisen, eli aloin harrastaa liikuntaa jopa 12h viikossa (mikä on TODELLA paljon ihmiselle, joka ei oikeasti ole liikkunut koskaan melkein yhtään erinäisiä liikunnallisia pikkuspurtteja lukuunottamatta). Homma menikin vähän liian pitkälle ja vieläkin korjailen kremppoja joita kropalleni aiheutin ja stressi ja ahdistus olivat ihan älyttömiä. Samalla syömisetkin meni ihan naurettavaksi ja ihmettelin, miksei paino laske  nopeammin kun en syö melkein mitään ja liikun älyttömästi... No duh, homma ei vain toimi niin.

Nyt olisi aikomuksena aloittaa siis liikkumaan vaikkapa sellaiset 5-6 h viikossa ilman hirveää stressiä sen liikunnan suhteen. Koska se mitä tässä on opittu on, että liikunta kun ei valitettavasti laihduta, niin sitä on turha rääkätä itseään kuoleman partaalle moisen takia. Tässä siis toinen tavoitteistani.
Kolmas tavoite olisi alkaa syömään terveellisemmin. Laihduttaessani olen syönyt epäterveellisemmin kuin koskaan. Lasken kaloreita mikä tarkoittaa sitä, että syön mitä mieleni tekevi, kunhan kalorit pysyvät hyvissä kantimissa. Joten syön siis suklaata, sipsejä, herkkuja, ja vähän jotain ruokaakin silloin tällöin. Nyt pitäisi saada vähennettyä herkutteluita, hiilareita ja lisättyä niitä oikeita ruokia sinne päivään. Tämä on tärkeää siitäkin syystä, että nyt on aika aloittaa sitten se kiinteytys oikein todenteolla, ja siihen ei ainakaan auta kaikenlaisen roskaruoan puputtaminen.

Tuosta kiinteytymisestä ja roikkuvista alleista sun muista teenkin muistaessani ihan oman postauksen :D Ah tämä laihtuminen on siinä mielessä persiiksestä, etten tiedä kumpi on pahempaa. Olla vain rehellisesti lihava, mutta suht timmillä kropalla vai olla hoikempi, suunilleen normaalipainoinen mutta roikkuva löllykkä... Kas siinä pulma.

Miten hyväksyä itsensä sellaisena kuin on?

Perjantaipuntari kertoi taas mukavaa kieltään, mutta enhän sitä tänne ole vieläkään tajunnut laittaa. Eli paino on nyt 85.9, paino tippunut siis viikossa 700g mikä on oikein jees etenkin kun ei ole tarvinnut olla edes millään tappokuurilla ja paino on silti tippunut.

Ainoa mikä ahdistaa nyt on syömishäiriöni sekä ruoka sen kaikissa muodoissa. Syön varmaan epäterveellisemmin kuin koskaan (ja kyllä silti on mahdollista laihtua). Nyt on vielä kaiken lisäksi ollut kokonaisen kuukauden niin, etten ole käynyt liikkumassa missään, yhtään enkä tipan tippaa. Ainoastaan tehnyt pari pientä lenkkiä koiruuden kanssa joka päivä, mutta siinäpä se. Sekin ahdistaa ihan pirusti. Olen taas mennyt siihen matotilaani, jossa ei tee mieli tehdä mitään tai mennä minnekään, eikä saa pakotettua itseään liikkumaan vaikka kuinka yrittäisi.

Yritin tänään ottaa jotain kuvia itsestäni (on muuten hiton vaikeaa ottaa kuvia itsestään enkä halua antaa avokin tehdä moista, kun jotenkin se on tosi noloa). Ajattelin olla rohkea, ja jakaa ottamani kuvat myös blogilla, ihan vain koska haluan :D Minua häiritsee kroppani epämuotoisuus (joka todennäköisesti johtuu ainakin osittain vatsanalueen leikkauksista joita minulle on tehty todella monia). Kuvissa tuo epämuotoisuus näkyy nyt hyvin joten saatte tekin nähdä millainen mursu täällä oikeasti taapertaa. Sekin on erikoista, että olen aina ajatellut olevani hamaan hautaan asti todella isoperäinen ja leveälanteinen nainen. Noh, eipä se persus nyt niin kovin isolta kuvissa näytä, eikä se lantiokaan ole mikään Kim Kardashianiin verrattava seksi-ilmestys. Ei toki tarvitsekaan olla, mutta olisi silti mukavaa kerran elämässään näyttää edes suhteellisen kivalta omiin silmiinsä.
Ehkä näistä kuvista nyt saa jotain selvää...

Mutta miten se itsensä hyväksyminen voikaan olla niin vaikeaa? Eikä siihen auta edes tämä painon pudottaminen. Paskaa sanon minä, HALUAN oppia hyväksymään itseni vikoineni kaikkineni, oudon lantiomakkaran ja surkean persuksen kera :D Arpineen kaikkineen. Siinä on kyllä työtä varmasti yhdelle jos toisellekin. Mutta yritystä ainakin on, se on kait se tärkein. Nyt vain pitäisi vielä alkaa hyväksymään myös sitä roikkuvaa ihoa joka seuraa väistämättä tämän laihdutuksen vuoksi. Olen hoikempi nyt kuin koskaan aikuisena, ja kuitenkin muistan, että esim. selkämakkarani olivat melko olemattomat nykyiseen verrattuna vielä tuossa 6-vuotta sitten. Mutta minkäs teet, ikäkin muuttaa sitä kroppaa. On ihan turha haikailla sitä vartaloa jonka omasi 25-vuotiaana kun sitä ei koskaan voi takaisin saada.

Purjantaipentari!!!!

Puntariperjantai jällee täällä hei!

Paino ei ole tippunut grammaakaan viime viikosta... Mikä nyt ei sinänsä ole mikään kauhistus mutta alkaa mietityttää, että mitä teen oikein väärin kun se paino on nyt junnannut aika hyvin paikoillaan viimeiset kaksi kuukautta (väliä 90kg-88kg). Ei voi olla kaloreista kiinni, eikä liikunnasta. Liikun runsaasti, mutta en kuitenkaan liikaa.

Salikäynnit olen aloittanut, mutta sielläkin on nyt tullut käytyä vain sen kolmisen kertaa (eli kerran viikossa), joten se tuskin  mitään vaikuttaa yhtään mihinkään. Olen kyllä kotonakin lihastreeniä tehnyt normalia enemmän ja paikat on mukavasti kipeinä ja varmaan lihaksetkin turvonneita. Mutta tämä nyt ei selitä koko kahta kuukautta.

Painonikaan ei ole vielä niin alhainen, että sen pitäisi merkittävästi vaikuttaa tuohon laihtumiseen. Ymmärtäisin jos olisin vaikkapa 70kg tai alle. 88kg on kuitenkin vielä huimasti liikaa, joten siitä pitäisi saada lähtemään kuitenkin suhteellisen helpolla ainakin pikkaisen joka kuukausi. Toisaalta, en ole saanut painoa lähtemään suhteellisen helpolla edes silloin kun painoin reilusti yli 100 kg joten miksikäs se nyt siitä ainakaan helpottuisi mihinkään.

Jotain olen nyt siis missannut/teen väärin. Mutta mitä... Siinäpä probleemaa kerrakseen. Voisiko olla kyse ehkä jostain ihan fyysisestä esteestä tms. PCO minulla on (polykystiset munasarjat) mikä vaikeuttaa laihtumista ja painon poissa pitämistä mutta en sitten tiedä miten paljon kyseisellä ongelmalla on oikeasti painon kanssa tekemistä. Toisiin se vaikuttaa reilusti enemmän kuin toisiin.

Joku lääkäri/asiantuntija mikälie oli siitäkin kirjoittanut jossain lehdessä, että usein se paino jää junnaamaan sille paikalle missä se on pisimpään ollut. Eli kroppa tavallaan tunnistaa, että tämä on se minun oikea painoni ja tähän jään. Mutta minulta on tuo raja mennyt ohitse jo 16kg sitten. Olen siis nyt yhtä hoikka mitä olen koskaan aikaisemmin ollut aikuisiässä. Jännä, että sen aikaiset housut eivät tunnu istuvan enää samalla tavalla kuin silloin :D Johtuu kyllä varmasti tuosta vatsaleikkauksesta. Se muutti tuota vatsan ja lanteen seutua jonkin verran. Esim. Vyötärön ympärykseni on nyt suurempi kuin mitä se olisi jos olisi vatsa tallella. Jep kuulostaa omituiselta, mutta minulla oli ylävatsa ja alavatsa ja niiden välissä kapea vyötärö. Nyt kun ylävatsa on vedetty alavatsan päälle (ja alavatsa leikattu pois) niin tuo vatsan kohdalla ollut kapoinen kohta on poissa ja vatsa on sellainen yhteinäinen pieni pömppä :D Ei löydy muhkuroita kuten ennen XD

Reenin jälkeisiä kuvia

Kävinpä taas salilla vähän reenailemassa :D Toivon, ettei paikat tule tällä kertaa yhtä kipeiksi kuin viimeksi, kipeiksihän ne tulee, se on varmaa. Mutta toivottavasti tällä kertaa pystyn sentään yöt nukkumaan... Venyttelyjä tehty ennen treeniä, treenin aikana, treenin jälkeen ja vielä kertaalleen illalla :D

Tässä muuten kuvia minusta pukukopissa. Yritin tässä kuvassa näyttää teille sitä epämuodostunutta kroppaani, mutta paita on sen verran löysä tuosta vyötäröltä, ettei se näytä sen todellista kapeutta ja siihen verrattavaa kamalaa lantiomakkaraa... Mutta ainakin tuo lörttökäsivarsikauhistus näkyy. Treenatessa minulla on siis AINA pitkähihainen paita päällä, ettei käsivarret näy. Tässä kuva on otettu pukkarissa kun olen jo ottanut paidan pois :P

Tässä kuvassa minä vielä sivusta. Vatsan seutu on ihan jees, mutta tuo käsivarsi näyttää minusta paljon paksummalta kuin mitä muu kroppa antaisi olettaa... Ei vielä mikään hoikka tyttö, mutta ehkä jossain vaiheessa. Tästä on hyvä jatkaa :)

Terve ja lihava, onko sellaisia olemassa

Aivan mahtava artikkeli löytyi taas netin uumenista joka on pakko tännekin laittaa

TERVE JA LIHAVA

Vaikka ihminen onkin lihava hän voi silti olla hyvä kuntoinen ja terve. Olen aina ollut sitä mieltä, että nykyajan tutkimukset ja lääkärien vatvomiset lihavuudesta ovat osittain ainakin ihan omanlaistaan propagandaa joka on lähtöisin siitä, että joku on keksinyt lihavuuden olevan rumaa. Etenkin nykyaikana kun se on useimmiten köyhien ongelma enemmän kuin terveiden. Toki ei voi väittää, etteikö suurella ylipainolla ole terveysvaikutuksia, mutta ei niin pahoja tai varmoja kuten ihmisten annetaan ymmärtää. Itselläni on perseessä sekä ystävissä ja tuttavissa hyvinkin ylipainoisia ihmisiä eri ikäisinä mutta vain kahdella on ongelmia ylipainon kanssa terveydelliseltä kannalta, toisella pahoja toisella hyvin lieviä. Mutta on myös normaalipainoisia ystäviä joissa on itseasiassa prosentuaalisesti enemmän sairaita kuin mitä lihavissa ystävissäni on... Miten tämä voi olla mahdollista?

"Voit olla terve nyt, mutta vaikka 10-vuoden kuluttua saatat sairastua". Niin saatat sinäkin, samoin naapurin Erkki tai ihan kuka tahansa meistä. 10-vuoden kuluttua minulla on ehkä prosentuaalisesti hivenen suurempi mahdollisuus sairastua kuin normaalipainoisella, mutta tarvitseeko minun sen vuoksi alkaa todella vihaamaan itseäni, lihavuuttani, elämääni ja suostua siihen, että minua haukutaan, morkataan, lytätään maton alle ja kerrotaan, etten voi saada edes hyvää työpaikkaa lihavuuteni takia?

Suurin ongelma yhteiskunnassa eivät ole lihavuus ja lihavat ihmiset tai ylipaino vaan yksinkertaisesti kerskivertokansalaisen tyhmyys, ymmärtämättömyys ja suoranainen tietämättömyys lihavuuteen liittyvistä asioista. Lihavana voi olla onnellinen, terve, hyvässä työssä, saada miehen ja perheen ja kaiken muunkin mitä hoikempi kannssasisar voi saada, TAI sitten olla saamatta... Aivan niinkuin se hoikempi kanssasisar.  Jos joku ei halua ylipainoista töihin ulkonäöllisistä syistä, koska niitähän ne syyt oikeasti ovat, kertoo varmasti kyseisestä ihmisestä huomattavasti enemmän kuin mitä lihavuus kertoo lihavasta ihmisestä. Jokainen täysiälyinen kyllä ymmärtää, että ajatus laiskasta ja itsehillinnältään huonosta lihavasta ihmisestä on täyttä puppua eikä paino vaikuta työntekoon tai muuhunkaan elämään oikeasti millään tavalla, ellei oteta huomioon sitä, että joidenkin mielestä lihavuus on rumaa.

Tottakai jos ajatellaan ihmistä, jolla on ylipainoa sitten jo sen verran, ettei pääse kunnolla liikkumaan ja ovesta ulos lihavuutensa vuoksi, niin jokainen meistä tajuaa, ettei moinen ole terveellistä. Mutta jos nainen painaa vaikkapa 120kg, ja pystyy ihan siihen mihin pystyy nainen joka painaa vaikkapa 80kg niin mikä asiassa on silloin ongelma? Ja kenellä se ongelma oikeasti on? Lihavalla ihmisellä, vaiko ympäröivässä maailmassa?

Ugh olen jälleen puhunut :D

Liiku liiku lihava tyttö!

Huh nyt on kyllä taas tullut tuskailtua jo monta päivää. Kävin ensimmäistä kertaa vuosikausiin salilla keskiviikkona. Nyt on lauantai ja lihakset ovat edelleen niin kipeinä, ettei melkein kävelemään pääse. En ole koskaan ollut mikään venyttelyn ystävä, sitä olen harrastellut aika vähän ja yleensä vain juoksulenkkien jälkeen. En ole koskaan kokenut moista erityisen tarpeelliseksi. Jos lihaskipuja on tullut ne ovat lähteneet pois sen parin päivän sisällä treenistä. Nyt tuli kuitenkin tehtyä ilmeisesti sen verran rankka treeni (40min ilman yhtäkään taukoa), että paikat meni todella juntturaan. Ja tietenkään en venytellyt ennen tai jälkeen. Nyt on sitten pakko sekin opetella.

En tajua miten tämä liikunta hommeli on niin hankalaa. Ensinnäkin se EI ole kivaa. En ole vielä löytänyt uimisen lisäksi liikuntaharrastusta josta tykkäisin. Mutta jotakin on pakko tehdä, ellei halua roikkuvaa ihoa ja surkastuneita lihaksia, joten sitä sitten liikutaan hampaat irvessä. Okei, salilla käynti ei ollut niin periiksestä kun olin ajatellut. Saatan ehkä jopa alkaa tykkäämään siitä jos käyn siellä vielä muutamia kertoja omassa rauhassa.  Olen siis löytänyt kuntosalin jossa voin käydä ilmaiseksi treenaamassa 4 päivänä viikossa, tosin taidan tyytyä 1-2 treenipäivään ainakin toistaiseksi.  Mutta ei siis riitä, että käy salilla vaan pitää opetella myös venyttelemään... Toivon niin, että olisi jokin liikuntamuoto jota voisi vain tehdä ja se riittäisi. Mutta valitettavastihan asia ei ihan mene niin.

Noin normistihan se kyllä riittää, että käy vaikka kunnon kävelyllä sen 5 krt viikossa tai harrastaa vaikkapa runsaasti hyötyliikuntaa. Mutta laihduttajalle, etenkin sellaiselle joka laihduttaa vähän enemmän niitä kiloja, monipuolinen liikunta on melkein pakko ellei halua roikkuvaa ihoa ja löröä takamusta (tosin on niitäkin onnellisia jotka voivat laihduttaa ilman, että paikat rupsahtaa. Itse en valitettavasti kuulu näiden onnekkaiden joukkoon). En vain ymmärrä, että mistä löytäisin sen ilon ja edes jonkinlaisen tyydytyksen tunteen siihen liikuntaan mukaan. Joka kerta kun aloitan jotain uutta, ajattelen, että tästä se nyt lähtee ja tämä on varmaan se minun liikuntalajini! Salikäyntejä kohtaan kyllä oli suuret ennakkoluulot, jotka ilokseni karistin jokseenkin pois. Onko siis niin, että avoin mieli onkin se minun kiroukseni ja kaikkeen pitäisi lähteä jo valmiiksi hampaat irvessä :P No joo, uiminen on ihan mukavaa... Juokseminen on ok ja salilla käyminen vaikuttaa ihan ok:lta myös. Mutta sen kummoisempaa nautintoa niistä ei kyllä saa. Missä on se minun euforinen olo liikunnan jälkeen? Puhumattakaan siitä, että oikein odottaisi, että pääsee juoksemaan/salille tms. Okei, kaikki ollaan yksilöitä, minua ei kait vain ole luotu urheilulliseksi ihmiseksi.

Mutta yritän nyt kuitenkin tsempata siinä, että liikunta ei menisi ihan överiksi. Että osaisi lopettaa silloin kun joku oikeasti tökkii eikä vain toimi. Että saisi ajateltua sen liikunnan osana elämää, eikä jonain suurena rangaistuksena ja kidutuskeinona. Tämä lenkki on nyt vain pakko tehdä ja that's it, turha sitä on sen enempää alkaa analysoimaan tai miettimään. Enkä myöskään haluaisi ajatella liikuntaa niin pakkomielteisesti, mutten haluaisi olla täysin välinpitämätönkään sen suhteen. Joku kultainen keskitie olisi hyvä juttu.

Toinen mitä on pakko alkaa myös miettimään enemmän on ruokavalio. Syön vähän kaloreita, mutta se mitä syön ei ole kovin terveellistä. Pitäisi saada herkkuja vähennettyä radikaalisti ja niiden tilalle syötyä jotain fiksua. Tässä yksi este on kyllä rahakin. Tulee halvemmaksi ostaa suklaalevy, jolla voi korvata yli puolet päivän kaloritarpeesta kuin ostaa kaksi eri ateriaa päivälle. Uskon, että tässä vaiheessa tuohon painon pudotukseen vaikuttaa myös se mitä syön, etenkin kun paino ei nyt ole taas tippunut yli kuukauteen ollenkaan. Mitään tappo kuuria en edelleenkään ajatellut alkaa seuraamaan, tai jättämään kaikkia herkkuja kokonaan pois, siihen en kyllä pysty. Mutta vähentäminen olisi fiksua, samoin liiallisten ja turhien hiilarien karsiminen pois. En siis tarkoita karppaamista, mutta jollain tasolla hiilihydraattitietoista ruokavaliota. Eli nyt vain niskasta taas vielä tiukemmin kiinni ja ruoka-asiat kuntoon (tai paremmalle tolalle).

Toisaalta tässä on jo aika tiukka ote omasta niskasta ollut jo pidemmän aikaa...

Ja helvetti kun tuli lehdestäkin luettua jostain eukosta joka oli onnistunut laihduttamaan 73 kiloa hieman yli vuodessa... Jep, meitsi jää aika pahasti moisesta jälkeen. Tuollaiset uutiset saa aina aikaan sen, että alkaa miettiä miten sitä saisi itsekin moisia summia tahkottua niitä kiloja pois. Kun ei se liikunta ja älyttömän pienet kaloritkaan ole moisia tuloksia tuonut. Toisaalta, kuka haluaa oikeasti laihtua noin nopeasti kun ajattelee miten iho alkaa varmuudella roikkua ja hyllyä joka puolella. Loppupeleissä tällainen maltillinen laihdutushan on fiksumpaa ja terveellisempää. Mutta silti sitä haluaisi niitä tuloksia enemmän, nopeammin ja helpommin :D Siinäpä sitä haastetta.

Kuka rumaa rakastaisi, ellei ruma itse?

Miksi näytän edelleen niin lihavalta? Tiedän, että olen laihtunut jonkin verran mutta edelleen näytän suoraan sanottuna aika plösöltä. Miehen mukaan se johtuu siitä, etten ole käynyt salilla mutta en voi uskoa, että ainoa oikea tie hyvään kroppaan (joo en voi koskaan hyvää kroppaa saada, mutta nyt jotenkuten inhimillinen) on kuntosalikäynti... VIHAAN kuntosalia, se on kallista, tylsää ja en vain jaksa moista. Siitä ei myöskään ole mitään hyötyä ellei ota personal traineria, ja siitä lystistä vasta maksaa pitääkin, eli mahdotonta meikäläiselle. Täytyy olla jokin muukin keino.

Mutta jotain pitäisi tehdä. Kahvakuulailu, juokseminen, tanssiminen, kävely, lihastreeni jne. Eivät ole asiaa auttaneet. Tai voi olla, että ovat ja olisin vielä plösömpi jos en olisi liikkunut niin paljon. Kroppani on myös tosi epäsuhtainen, leveä lantiomakkara, mutta takamus on taas pienentynyt aika "kiitettävästi". Järkyttävät käsivarret (oikeasti käsivarteni ovat sen kokoiset, että voisivat olla 50 kiloa minua lihavamman naisen käsivarret). Vyötärö katoaa, joskin se nyt ei ole suurin ongelmani. Ah missä se hoikistunut paremman näköinen ja sopusuhtaisempi kroppa on? Näytin sopusuhtaisemmalta 30 kiloa sitten, lihavammalta, mutta sopusuhtaisemmalta ja jokseenkin timmimmältäkin. Tai ehkä olen vain hullu.

Koskakohan sitä voisi katsoa peiliin ja ajatella, että "jep, tuollainen olen ja se riittää minulle". Tarvitaanko siihen vielä -10kg? -20kg? -30kg? Vai vielä enemmän? Vai olenko minä vain niitä ihmisiä jotka tulevat vihaamaan itseään ja läskejään oli kroppa sitten millainen tahansa? Kaunista minusta ei koskaan tule saamaan, eikä varmasti kovin hoikkaakaan mutta jos nyt edes sellainen suhteellisen normaali, ihminen jotka kukaan ei jää tuijottamaan kadulla, ihminen jonka ei tarvitse katsoa maahan kulkiessaan, ettei tarvitse nähdä muiden ilmeitä ja katseita. Sellainen joka voi katsoa toisia silmiin ja luottaa siihen, ettei kukaan jää tuijottamaan takaisin, ainakaan pahalla.

Olen aina halunnut olla kaunis. Pienestä tytöstä asti. Aikuisena sen tajuaa, ettei kauneus ole sellaista mitä voi toivoa sitä joko on tai ei ole, ainakaan sellainen kauneus mitä itsessään näkee. Rumakin ihminen voi olla kaunis, jos uskoo olevansa kaunis. Mutta viehättäväkin ihminen voi olla ruma, jos uskoo sellainen olevansa. Mutta en minä ennen ollut tällainen. En minä ennen pelännyt katseita enkä koskaan tuntenut, että kaikki ihmiset tuijottavat minun rumuuttani. En tiedä tuijottivatko, mutta ei sillä ole väliä, tärkeintä on se mitä itse tunsin.

Tunnen olevani ruma, olen siis ruma. Shit.

Unohda kaikki mitä olet laihdutuksesta kuullut! (puntariperjantai)

Nimittäin nälkä ja yletön liikunta EI laihduta. Menneellä viikolla, olen nimittäin syönyt hyvin, liikkunut puolet vähemmän ja painoa on tippunut?!?!?!?
2.9kg!!!!!
Noh, voi toki olla kyse puntarivirheestä (tosin punnitsin itseni kahden tunnin aikana n. 12 krt) ja ensi viikolla olen itkemässä, että nyt tulikin kaikki paino takaisin. Voi olla, mutta nyt yritän silti iloita tästä. Painoni on nyt virallisesi
89.6kg (aloitus numero oli huimat 117kg) Saako nyt vähän tuulettaa??

Pakko kyllä sanoa, että olen suunilleen samassa painoluokassa kuin hyvä ystäväni ja näytän edelleen n. 20kg lihavammalta kuin hän. Toki ihmiset ovat erilaisia, ja ystäväni on myös minua muutaman sentin lyhyempi, joten se aina vaikuttaa. Itse olen suht siro olemukseltani, mutta koska olen päärynävartalo, niin läski sijoittuu joka paikkaan, ja etenkin sinne takamukseen. Minulla on siis iso peba ja lantio aina muihin samanpainoisiin nähden, ehkä se jotenkin tekee vaikutelman siitä, että olen isompi. Tai kaikki on vain päässäni, sekään ei olisi mikään ihme.

Eilen päätin, että vietämme tänään avokin kanssa romanttisen illallisen, jolloin ei kaloreita lasketa eikä syömisiä. Sopiikin aika hyvin sitten tälle päivälle, saa vähän noita kiloja takaisin XD No joo, onneksi ne ei tule takaisin yhdestä, kahdesta, eikä vielä muuten kolmestakaan herkuttelu kerrasta, jos muuten pitää kaloreita hyvän huolen ;)

Joten tällaisissa tunnelmissa täällä :)

Kuulumisia

Pampampaa! En olekaan vähään aikaan kirjotellut kuulumisia (tai no perjantaina... onko siitä nyt sitten lyhyt vai pitkä aika, tiedä häntä). Tänään kävelin koko matkan täältä kämpiltä keskustaan (muutamaa veski breikkiä lukuunottamatta). Kotiin tullessani laskin tuon matkan ja himppu, eihän se ole kuin palttiarallaa 6km!!! Se tuntui siltä kuin olisin kävellyt ainakin 15km ja ihmettelen suuresti, miten se tuntui niin raskaalta kun kyseisen matkan juokseminenkaan ei tunnu niin raskaalta. Aikaa meni toki hieman enemmän kuin juostessa mutta kuitenkin...

Sain tänään taas kuukauden rahatkin, jotka meni melkein kokonaa laskuihin ja lopuilla ostin sitten kirjepaperia... En vain pystynyt pitämään näppejä moisesta erossa! No ei se nyt ollut kuin 15€ mutta sillä rahalla olisin saanut ja parin päivän ruoat. Tavallaan ketuttaa, että menin "tuhlaamaan" mutta toisaalta taas saan suuresti nautintoa ja iloa kirjeiden kirjoittamisesta, etenkin silloin kun on uutta kivaa paperia, joten ajattelin, että tuo raha meni minun mielenterveyteni hoitoon eli oli ihan tarpeellinen ostos. Kävin myös sinellissä hakemassa hieman Swappi tavaraa (tuli maksamaan sellaiset 8€ ja nämä ostokset maksoin viemällä pulloja :P).

Tänään oli siis ihan mukava päivä, varmaan ainakin osittain siksi, että minua kovasti piristi matka tuonne keskustaan. Kaikki ne ihmiset, tuokstu ja äänet sai vain jotenkin oloni hyväksi. Olen aina rakastanut Helsingin keskustaa yli kaiken. Nyt olen ollut sieltä poissa yli kuukauden, joten oli jo aikakin vähän käydä nuuskimassa ilmoja. Ja ihan siis rahan takia en ole siellä käynyt aikoihin. Tuntuu aina jotenkin vaikealta vältellä kaikkia paikkoja joissa on ihania juttuja, ettei vain tule ostettua. Mutta tänään, kun oli lupa vähän ostella niillä pullonpalautus rahoilla, niin ei ollut niin ahdistavaa. Ja kyllä, jos olisin rikas, olisin koukussa shoppailuun :D

Tässä tulevaan keijuswappiin ostamiani tarvikkeita (kangasta en ostanut).

Puntariperjantai

Ei mene niinkuin pitäisi ei. Kiloklubissa sanottiin, että jos haluaa viikossa laihtua kilon, pitäisi pitää kalorit joka päivä 1000kcl miinuksella vähintään. Siihen vielä reilusti liikuntaa, niin jo luulisi, että paino tippuu... Vaan ei. Joka päivä yhtä lukuunottamatta on ollut yli 1000kcl miinusta ja liikuntaa sen 8h viikossa. Painoa pudonnut huimat 300g!!

Mittoja en edes ottanut kun sain vyötärönmitattua
VY: 90 (+4.5cm)
Että näin.

Nyt kokeilen uutta tyyliä, eli lasken tuon liikunnan minimiin, niin, että tulee vain tasan se pakollinen 1500kcl kulutettua viikossa ja syömiset pidän siinä missä aikaisemminkin. Eli liikuntaa pois ja kaloreita ylemmäksi. Siitä seuraavalla viikolla sitten pidän liikuntaviikon, eli lisään kaloreita ja liikun sen verran kun tuntuu kivalta (eli tod. näk. sen 8h ainakin). Näin voisin yrittää saada kroppaa vähän sekaisin ja liikuntaviikkoina ei odottaisikaan mitään suurempia pudotuksia. Laihdutusviikolla taas ei lihasmassa ainakaan kasva, joten pitäisi sitä painoakin tippua edes jonkin verran. Tätä kokeillaan seuraavat pari kuukautta. Saa nähdä mitä käy.

Nyt on sellainen fiilis, että jos joku tulee vielä sanomaan että "kyllä sitä kaikki laihtuu jos syö vähän ja liikkuu paljon" niin tulee kyllä köniin. Paskanmarjat sanon minä.

Puntariperjantai

viime perjantaina en muistanutkaan tänne puntarointeja merkata, mutta painoa oli tippunut huimat 1.4kg! Olin ihan innoissani, vihdoin tämä minun dieettini alkaa toimia niinkuin sen kaiken järjen mukaan pitäisi toimia. No tänä aamuna olikin sitten karumpi herätys. Paino noussut 500g!?!?!? Mitenkään moisen ei pitäisi olla mahdollista kun liikuntaa on ollut 8h viikkoon ja kaloreita lautasella on ollut keskimääräisesti 1600kcl. Tämä vituttaa, ahdistaa ja suoraan sanottuna ihmetyttää ihan helvetisti. Mikä helvetti tässä painon pudotuksessa oikein mättää?

Ja joo joo "ei ne kilot ole hetkessä tulleet niin ei ne hetkessä lähdekään" ja "kyllä kilon pudotus kahdessa viikossa on ihan hyvä pudotus"
Jep ei ne kilot lähdekään hetkessä, mutta pitäisi niiden lähteä kaiken fysiikan järjen mukaan nopeammin kuin mitä tällä hetkellä lähtee. Ja ei, kilon pudotus viikossa ei ole hyvä tulos verrattuna työn määrään minkä kilojen eteen teen. Tai verrattuna ruoan määrään jonka jätän syömättä kilojeni eteen. Jokin tässä ei nyt vain täsmää, enkä saa päähäni, että mikä se voisi olla.

Olen myös tietoinen, että stressi ja ahdistus voivat vaikeuttaa laihtumista, mutta SILTI jos liikkuu runsaasti ja syö aika vähäisesti, pitäisi niiden kilojen tippua (tai ei ainakaan nousta). Äh en tiedä... Tekisi mieli vittuuntua niin, että laitan koko paska dieetin läskiksi ja alan syömään kuin sika. Mutta en sitä kuitenkaan tee, koska se alkaisi vituttaa vielä enemmän kuin tämä kilojen laskun jahtaaminen. Eli edelleen samalla kaavalle eteenpäin. Mistähän voisi laihdutusasioista kysyä sellaista asiantuntevaa neuvoa? Personal Trainerit ei kiinnosta, ne on kalliita ja salille en ole kuitenkaan menossa ja heidän mukaansa, jos ei käy salilla ahkerasti, ei voi laihtua. Voihan tuo olla tottakin, mutta tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat laihtuneet ihan ilman sitä kuntosalilla käyntiäkin. Ravintoterapeuteista ei ole laihduttamisen suhteen ollut mitään apua, eivät ole tuntuneet olevan kovin tietoisia ravinnosta ja laihduttamisesta noin ylipäätään (jos syö kaloreita määrän X et voi estää laihtumista... Niinhän sitä voisi luulla), lääkärit hokee sitä kuuluisaa "jos syöt vähemmän kuin kulutat, laihdut" eivätkä ne osaa neuvoa tuon taivaallista liikunta-asioissa tms. Joten mistä siis kysyä?

Olen suoraan sanottuna kyllästynyt näihin mittojenkin ottamiseen, mitään muutoksia ei ole tapahtunut kuukausiin ja 1-3cm muutokset ovat aika pieniä, ja voivat olla ihan vain sattuman mukaisia virhemittauksia. Ottaa pari senttiä korkeammalta tai  matalammalta, niin tulee jo ihan eri summat mitoille. Mutta laitanpa ne nyt tähän kuitenkin.

 VY: 85.5 (-1.5cm)
RY: 106 (-3cm) 
LY: 115 (+1cm)

Simulaattori kertoo totuuden?

kävinpä taas leikkimässä hauskalla simulaattorilla Model my Diet joka siis näyttää, miltä kroppa näyttää minkäkin painoisena (toki kyseessä on siis simulaattori, eli jokaista makkaraa sun muuta sinne ei saa lisättyä). Kroppa tyypiksi voi valita joko omena, tiimalasi taikka päärynä. Tosin en ole huomannut mitään suurta eroa esim. tiimalasin ja päärynän välillä... Omenasta huomaa selkeän eron kun mennään suuriin painoihin.

No ajattelin nyt leikitellä niin, että laitan tähän kuvan alkupainostani ja miltä se näytti

Seuraavaksi miltä nyt näytän nykyisessä painossa (huomatkaa miten huima ero!!! En usko, että ero on noin suuri livenä mutta ehkä se onkin ja en ole vain tajunnut sitä).


Ja sitten tavoitepaino, joka ei ole enää hirmuisen kaukana :)

Mitäänsanomatontapohdintaa

Eilen tuli pienoinen romahdus. Olen nyt stressannut näitä raha-asioita ihan älyttömästi. Viikonloppuna sitten avokki päätti soittaa isille :D Omalleen siis, ja pyysi häneltä minulle lainan siihen asti kunnes alan saada jostain rahaa. No, aikamoisena iilimatona "appiukko" minua varmasti pitää, mutta hätä ei lue lakia, tai jotain sinne päin. Nyt kun sain vähän stressiä pois niin romahdin ihan kokonaan. Eilisen päivän vain makasin. En tehnyt yhtään mitään. Ei siksi, etten olisi halunnut vaan kroppa ei vain päästänyt ylös sieltä sohvan pohjalta. Koiran kanssa kun lenkilläkin käytiin, niin oli pakko mennä makoilemaan kalliolle kun ei jalat pitäneet pystyssä. Minka on kyllä niin suloinen, koko sen ajan kun makasin maassa, se istui minun vieressäni vaikka olin päästänyt sen irti. Sitten vasta kun nousin ylös, se lähti vähän viipottamaan, mutta kovin kauas ei kyllä mennyt. Pikkuinen <3

Tänään on vieläkin sellainen olo, että voisin vain maata ja olla. Mennä sänkyyn ja vain nukkua siellä koko päivä. Mutta PAKKO lähteä liikkeelle, laihdutus kun ei onnistu sängyssä makaamalla... Jos jään makaamaan olo on kuin kusisella rotalla. Jos taas lähden liikkeelle, en tiedä missä vaiheessa kroppa pistää stopin koko hommalle. Mutta pakko jatkaa niin pitkälle kuin vain pystyy. Jostain syystä koko kroppa on alkanut muutenkin jotenkin pistää vastaan kaikelle. Kipuja on joka suunnassa ja sellainen kokonaisvaltainen fyysinen voimattomuus ja väsymys pahenee koko ajan. Kunto nousee, ja jaksan tavallaan paremmin kuin koskaan ennen... Mutta samalla väsymys kasvaa ja olo tuntuu koko ajan uupuneelta ja voimattomalta. Hyvin erikoinen fiilis.

viime yökin meni kivasti siellä veskissä juostessa. Olisi ehkä ollut fiksua jäädäkin sinne sängyn pohjalle nukkumaan, mutta kun siitä tulee niin laiskalooseripaskaläskihoro-fiilis. En tiedä kumpi on pahempaa, fyysinen väsymys ja uupumus vai se, että koko ajan hakkaa päätään henkisesti seinään. Tänään olisi taas reissu psykolle (tällä kertaa hoidan päivän liikunnan sillä, että juoksen sinne ja takaisin, jos vain kykenen) mutta tiedän jo mitä sieltä saa kuulla... "Tuo on ihan normaalia, monet ihmiset ovat välillä uupuneita ja väsyneitä". Jep, niinhän ne varmasti on :)

Haluaisin niin kovasti löytää kaverin tästä läheltä, jonka kanssa voisi mennä kalliolle makaaman ja katselemaan vain pilviä, samalla kun Minka kiipeilee meidän päällä ja voimme jauhaa kaikenlaista kakkaa universumista ja elämästä. Kaupunkilaisten houkutteleminen luonnon ja ötököiden kekselle on vain kuulkaa hankalaa :D Ja nämä elämää suuremmat ystävät joille moinen maistuu, ovat taas sen verran kaukana, ettei heitä pääse niin kovin usein näkemään... Jospa saisi pyörän, josko sillä voisi hurauttaa vähän pidemmällekin :P Tai jos saisi ison bussin, voisi karauttaa kaikki ihanuudet mökille pörriäitsen pariin! Ja ne ketkä ei kestäisi, voisi sitten olla siellä bussissa XD

Tällaista mietintää tänään :)
Pusuja kaikille ihanille mussukoille, sekä niille pörriäisiä pelkääville, että rohkeille rokansyöjille jotka seuraisi vaikka mutavyöryyn jos olisi  mahdollista XD Olette kaikki rakkaita ja tärkeitä :)

Liikunta & treenaus vinkkejä

Laitanpa tännekin lemppari treenivideoni Youtubesta :P

Ensin kahvakuulatreeni, sopii tosiaan aloittelijoille hyvin, ei ole mikään hirveä rääkki. Kannattaa aloittaa vaikka tekemällä osissa. Alussa on n. 3min alkulämmittely (jota itse en koskaan tee koska olen laiska!) ja sen jälkeen kolme osiota joista jokainen kestää 10min. Yhteensä siis 33min.

http://www.youtube.com/watch?v=6pDMOIlPLFE&feature=player_embedded#!

Toinen lemppari videoni on tämä venyttely pätkä. Se ei kestä kuin 5 min, mutta jos tekee venytykset oikeaoppisesti eli venyttää jokaista kohdetta n. 20-30s. kestää venytyssessio sellaiset 15min. Oikein hyvä tehdä esim. tuon kahvakuulailun jälkeen, taikka juoksulenkin, tai oikeastaan minkä tahansa treenin jälkeen :P

http://www.youtube.com/watch?v=-iY5V0xiiKw

Sitten uusi tuttavuus, elikkäs Biggest Looser ohjelmasta tuttu Last Chance workout :P Tämän kun tekee yhteen pötköön niin lupaan, että jossakin tuntuu vaikka olisi jo vähän treenaillutkin :D Tämänkin voi tehdä osissa. Ensi tulee alkulämmittely jonka jälkeen pidempi n. 30min pätkä kunnon hikijumppaa. Alun jälkeen tulee vielä kaksi erillistä osiota jotka molemmat kestävät 15min. Kaikissa harjoitetaan vähän eri lihaksia. Itse teen mokoman kerralla kokonaan, mutta näin kuumalla pitää muistaa kyllä juoda oikein kunnolla (jotain muuta kuin pelkkää vettä!) koska muuten ainakin meikäläiseltä meinaa lähteä taju. Ohjaaja on ihan älyttömän ärsyttävä kusipää, mutta treeni muutoin on kyllä ihan mahtava ja meikäläisellä on jopa kädet kipeänä, mitä yleensä ei ole tapahtunut edes kun ensimmäistä kertaa tein tuon kahvakuulatreenin.

http://www.youtube.com/watch?v=aI_GbhcVLjw

Näillä siis yleensä täällä kotona treenailen, tuohon vielä lisäksi juoksulenkit, ja koiran kävelytykset niin luulisi olevan jo ihan hyvät treenit aina viikottain :) Ai niin, melkein unohdin mainita vielä tanssimisen! Eli musat täysille ja eikun ketkuttelemaan lanteita. Tanssimisessa on se hyvä puoli, että voi tehdä ihan sen mukaan miltä itsestä tuntuu. Jos haluaa kevyempää jumppaa niin sitten vain ottaa rauhallisesti, mutta jos haluaa kunnon tappohikijumpan niin ei muuta kuin kunnon teknot kehiin :P

Tässä muutama lemppari treenikappale!
Fast & furious 6 OST- Hard Rock Sofa & Swanky Tunes- Here We GO
PSY- Gagnam Style
Nicki Minaj- Pund the Alarm
Beyonce- Run the World
Willow Smith- Whip My Hair

Puntariperjantai ja yleistä laihdutus/lihavuus höpinää

Puntariperjantai täällä taas.

Painoa lähtenyt 500g. Olisi voinut lähteä enemmänkin, mutta minkäs teet kun ei lähde vaikka itseään kuinka rääkkäisi. Parempi toki miinus kuin jos ei lähtisi mitään tai tulisi plussaa.

Muutoin mitat on ihan samat kuin viimeksikin, eli ei mitään muutosta niissä. Olen tässä ollut kovasti "huolissani" siitä, että tuntuu, että senttejä lähtee joka paikasta muualta paitsi vyötäröstä. Se tuntuu junnaavan paikallaan koko ajan. Mutta kun laskeskelin kuinka paljon senttejä on tässä puolenvuoden aikana lähtenyt niin lanteilta on lähtenyt 19cm, rintamuksesta 10cm ja vyötäröltäkin kuitenkin 16cm. Mitään suuria senttimääriä nämä ei kyllä ole kun ajattelee määrää jonka olen laihtunut, mutta yritän lohduttautua sillä, että ne sentit on varmaan lähteneet muualta kropasta, tai läskin tilalle on tullut sen verran lihasta, ettei ne sentit pääse siitä lähtemään niin sutjakkaasti (ja siksi nuo sentit ei mielestäni ole kovin kummoisia kun katselen noita laihdutusohjelmia jossa naisilta putoaa 10-30 kiloa ja vyötäröltä lähtee samalla 40cm!!!!).

Olen alkanut huomata kropassa ihan konkreettisia muutoksia. Olkapäät ovat alkaneet pyöristyä, ne ovatkin aina ensimmäinen paikka jonne tulee selkeästi näkyvää lihasta. Nyt jos olisi vielä nätit käsivarret näiden hirvittävien groteskien hyllyväisten tilalla, niin niitä voisi kyllä ylpeänä esitellä ;) Samoin reisissä on fylliä ihan eri tavalla kuin ennen. Takamuksesta on tullut aikamoisen lattana, sieltä selkeästi lähtee läski parhaiten, mutta lihakset ei ole ihan vielä päässeet mukaan (tavoitteena sellainen J.Lo takamus tottakai). Käsivarret, selkä ja sisäreidet ovat vielä aikamoisen pahassa kunnossa, mutta uskoisin, että reisistä ja selästä vielä jotain tulee. Käsivarret ovat valitettavasti sellaiset, että vaikka kuinka treenaisin, niin joudun lopun elämääni käyttämään pitkähihaisia paitoja, koska näitä ei voi kadulla ihmisille näytellä. Aina ei vain voi voittaa.

Vatsa minua häiritsee nyt kaikkein eniten. Tuntuu, että muualta pienenee, mutta vatsa vain kasvaa ja löysistyy. Minulla ei pitkään aikaan ole ollut ns. Vatsamakkaroita, mutta nyt on. Elän vielä toivossa, että vatsa kiinteytyisi siihen mitä se oli leikkaukseni jäljiltä. Voi toki olla, että sitä ei tule tapahtumaan. Kuitenkin aika paljon lihonnut siitä ja vatsanahka venynyt sen verran, ettei välttämättä palaa takaisin. Muutoinkin täytyy sanoa, että tällä hetkellä tunnen oloni enemmän lihavaksi kuin koskaan aikaisemmin. Askel on raskas ja vaatteet ei sovi päälle, olo on tukala koko ajan, peilissä näkyy läskilöllykkä ja ainoa mitä näen ovat ne läskit mitkä pitää vielä saada pois. Joka päivä löydän uuden kohdan itsestäni mistä en tykkää, mikä roikkuu liikaa tai on muutoin vain ällöttävä. Mutta toivon, että pääsen tästäkin vielä eteenpäin ja onnistun jossain vaiheessa näkemään sen mitä tässä on jo saavutettu, eikä vain sitä mitä vielä pitäisi saavuttaa.

Täydellä höyryllä eteenpäin!

Valitus kirjoitettu!

Nyt sain vihdoin kirjoitettua Varmalle valituksen ja aika pitkä sepustus siitä tulikin. Pistin jopa hieman kritiikkiä hylkäystä kohtaan, kun eivät lekurit ole selkeästi edes minun papereita lukeneet kunnolla, vaikka kovasti mukamas ovat niiden tiimoilta sitä palaveriä pitäneet (päättäjän mukaan jopa oikein kolme kertaa! Uskoo ken tahtoo, itse en ainakaan haluaisi ajatella, että lääkärit voivat olla niin tyhmiä).

Mielestäni sain kirjattua kaikki hyvinkin totuudenmukaisesti joskin käytin esimerkkeinä aina niitä kaikkein pahimpia päiviä, mutta niinhän se varmaan pitääkin tehdä. Mitä sitä suotta siloittelemaan vaikka joitain parempiakin päiviä vastaan tulee aina silloin tällöin. Ainoa mikä rassaa on se, että kun tällainen mattimeikäläinen ei voi tietää sitä vakuutusyhtiölekureiden jargonia mitä he tietysti vaativat kaikilta, jotta paperit olisivat mahdollisimman vaikealukuisia ja tajuisia. Esim. jos lääkäri kirjoittaa papereihin, että henkilö kärsii väsymyksestä se ei ole sairaus eikä näin ollen oikeuta mihinkään. Oikea termi onkin siis fatiikki, joka on huomattavan paljon parempi jos lääkäreiltä kysytään. Mutta mistäpä sitä normi ihminen voi  tietää. No minä latelin kyllä fatiikit, väsymykset ja kaiken mahdollisen, joten saa nyt nähdä miten käy.

Vielä pitäisi saada aikaiseksi soitettua työnantajalle maanantaina. Laitoin hänelle e-mailia, mutta luonnollisesti hän ei ole vastannut. Tyänantajani on hyvinkin persoonallinen ja tempperamenttinen tapaus, sekä illkeä, narsistinen ja aikamoisen inhottava tyyppi. voi siis hyvin olla, että rahan saamiseni venyy ja venyy, jos en saa tarvittavia lippusia ja lappusia kyseiseltä henkilöltä ajoissa. Voi olla, että joudun ottamaan ihan liittooni yhteyttä, josko he sitten voisivat kyseisessä asiassa auttaa.

Voi tätä ahdistusta ja inhoa näitä lippusia lappusia, soittoja, anomisia sun muita kohtaan. Sentään sain verkkopankin kautta tehtyä hakemuksen lyhennysvapaasta, että josko ei tarvitsisi nyt kesäkuussa lyhentääkään lainaa vaan voisi säästämänsä rahat käyttää elämiseen. Ei sitä paljoa ole, mutta yhden kuun laskut sillä saisi maksettua.

Nyt on sellainen olo, että kaikki energia on viety, ravistettu ja puristettu täysin tyhjäksi. Tänään en ole edes jaksanut liikkua yhtään, ei vain saa jalkoja tai kroppaa nousemaan vaikka kuinka yrittäisi. Ehkä onkin siis parempi kropan ja pään kannalta vain olla ja möllöttää tämä loppu päivä ja ehkä vielä sunnuntaikin... Kyllä sitä kerkeää liikkua ja huhkia taas maanantaina... Kerkeäähän?

Syömishäiriö iskee, isketään takaisin!

Perjantaipuntari kertoi taas karua totuuttaa, eli kolmen viikon saldo on -700g Huoh. Mitat eivät ole liikkuneet muutoin, kuin että vyötärölle on tullut 2cm lisää. Syynä mitä todennäköisemmin on se, että en syö tarpeeksi. Kiloklubin suosituskalorimäärä päivälle olisi viikonlopussa aina sen 1900-1990 kcl riippuen viikon liikuntamäärästä. Mutta en vain saa nostettua niitä kaloreita sieltä 1500 kcl paikkeilta ylemmäs. Nyt olen kaksi viikkoa pitänyt vielä todella syömiset kurissa, eli reilusti alle tuon 1500kcl koska kävimme siellä laivalla jossa tuli kahden päivän aikana syötyä siellä buffetissa (tosin jos ajatellaan, että söin vain ne kaksi kertaa buffetissa, ja silloinkin suurimmaksi osaksi salaattia, niin kalorimäärät tuskin ovat hirveästi sinne plussan puolelle menneet).

Mikä siinä on, että TIEDÄN, että pitäisi syödä enemmän ja paremmin (okei, rahakin on yksi tekijä kyllä, mutta jos ostaisin vaikka ison kasan banaaneja tms. Korkeakalorista terveellistä syötävää, niin saisin kalorit, hedelmät ja ruoan samassa eikä se maksaisi nyt niin hirveästi) mutta pää ei vain anna. Oikeammin syömishäiriöni ei vain anna. Se kuulostaa varmasti uskomattomalta ja typerältä, että pitäisi syödä, muttei vain saa syötyä... Olen jo muutenkin tottunut siihen, että syön korkeintaan sen 3 krt päivässä ja nälkäkin on ihan normaali tunne, voin paremmin kun tunnen olevani nälkäinen. Lisäksi tällä hetkellä olen todella stressaantunut ja ahdistunut raha-asioiden vuoksi, joten siirrään paljon ahdistusta myös ruokaan ja syömiseen. Mitä vähemmän syön, sitä paremmalta tuntuu koska tunnen, että nyt ainakin laihdun ja pystyn tämän homman handlaamaan, kun en raha-asioista pysty huolta pitämään.

Osittain siis rankaisen itseäni sillä, etten anna ruokaa (typerä rahaton läski, et ansaitse syötävää) ja toisaalta taas saan siitä hyvän olon aina pieneksi aikaa (samalla tavalla kuin ennen sain hyvän olon ahiminnasta). Mutta olen huomannut, että tämä ruokailu on alkanut vaikuttaa paljon tuohon fyysiseen kuntoon. Kerkesin jo yhdessä vaiheessa juosta sen 5 km kerralla mutta nyt tuntuu, että jalat ei jaksa kantaa edes sitä 30min lenkkiä. Kävelylenkiltä kotiin tultaessa olen aivan poikki, siis fyysisesti poikki, jalat ei kanna ja kädet tuntuu tonnin painoisilta. Ja syynä tuskin on se, että kävelylenkki olisi ollut niin rasittava. Ei vain ole sitä energiaa kropalla, jotta se jaksaisi.

MIKSI sitten teen tätä? Noh, syömishäiriöstähän ei voi koskaan varsinaisesti parantua, se on kuin alkoholismi, aina siellä taustalla jossain. Toisekseen, syömishäiriöitä on paljon erilaisia, ei pelkästään anoreksia, ahmiminen tai bulimia. On myös sellaisia jotka ovat näiden kaikkien välimaastossa tms. Kun olen saanut ahminnat loppumaan, en ole parantunut vaan vaihtanut sen johonkin muuhun, eli laihduttamiseen. Ahminnasta olen siirtynyt siis syömättömyyteen ja ehkä hieman liialliseenkin liikuntaan. Nämähän ovat anoreksiaan liittyviä oireita, joskaan en todellakaan katso olevani anoreksinen (ihan jo kilotkin puhuvat puolestaan :D) koska tilanteeni ei millään muotoa ole vielä niin paha. Olen aina ollut sellainen, että annan asioille joko 110% tai unohdan ne kokonaan. Ja kun aloitan jotain, niin se viedään loppuun vaikka hammasta purren ja verenmaku suussa jos se sitä vaatii.

Nyt vain pitäisi saada niitä syömiskertoja lisättyä ja kaloreita samoin. Tosin minulle tuo 3 krt päivässä ruokaileminen tuntuu olevan aika optimaalinen, mutta sitä vähemmäksi ne ruokakerrat ei saisi mennä, mielellään useammin kuin liian harvoin. Samoin kaloreita pitäisi saada nostettua ainakin siihen 1700kcl per päivä. Olen vain huomannut, että minulle tulee helposti paha olo, jos syön yli sen 1500kcl päivässä... Mutta se voi toki olla ihan vain minun päässäni, ja jos se on oikeasti fyysistä niin kyllä siitä eroon pääsee kun kroppa tottuu isompaan ruokamäärään.

Tässäpä siis tavoitetta, Möllikän mukavat syömishäiriöiset ruokarupattelut siis kuittaa.

Arjen vaikeuksia ja voittoja

Ai että! Tänään tulikin juostua jo 50min ja laskin matkan joka oli jo 4.6km :) Ainoa ikävä puoli tässä oli se, että kesken juoksun iski aivan järkyttävä vatsakramppi joka kestikin sitten varmaan viimeisen 1.5km matkan. Siitä varmaan johtuu, että matka hieman hidastui loppua kohden, mutta vedin silti loppuun asti kunnialla ja kotona sitten äkkiä vessaan. Nyt ei taida tänään enää kauheasti tulla liikuttua vaan menen sänkyyn potemaan mahaani. En tiedä mistä nyt moinen oikein iski. Toisaalta, ei kait se ole ihme, jos vatsassa oleva tulehdus alkaa tuntua kun juoksee pitkään. Älykästä? No ei varmasti.

Jostain syystä ruokakaan ei ole pahemmin tässä maistunut, en tiedä johtuuko se siitä, että kroppa alkaa pistää kampoihin, vai onko syy masennuksessa vaiko missä. Mutta olisi aika tärkeää saada sitä ruokaakin tämän liikunnan vastapainoksi. Mutta mikä ihme siinä on kun se syömättömyys vaan saa aikaan paljon paremman fiiliksen kuin se, että syö?!!? Vatsakin kun kramppaa niin pitää aina kuulostella onko kyse nälästä vaiko vatsakivuista. Jos kyseessä on nälkä, niin tulee sellainen hivenen eufoorinen ja hyvä fiilis, kuin olisi saavuttanut jotain erittäin hienoa. Minulle on myös tullut ihan vastustamaton himo alkaa pienentää annoksia joita syön niin, että näen kuinka ison määrän olen syönyt ja millaisen määrän jätän lautaselle. Toistaiseksi olen syönyt kiltisti kaiken mitä lautaselleni olen ottanut. Herkkuja himoitsen edelleen.

Viime yö oli jälleen mielenkiintoinen seikkailu. Heräsin pariin otteeseen käymään veskissä kuten normaalisti. Kun olin jo saanut nukuttua huikaisevat 30 min ilman vessatuksia heräsin siihen, että nyt on kiire TODELLA kiire. Noh. Homma päättyi siihen, että sain pestä sitten keskellä yötä nyrkkipyykkiä ja lattian. Voitte siis arvata mitä tapahtui. Lopun yötä heräilinkin 15 min välein heti kun tuli vähänkin sellainen olo, että pitäisi nyt veskiin päästä. Aina kun vahinko tapahtuu, niin sitä nukkuu kevyempää unta kuin koiran uni aina loppuyön. Mutta jännästi silti jaksoin tuon juoksulenkin mitä vähän epäilin (tuota vatsakipua lukuunottamatta).

Mietin jossain vaiheessa, että olisi hauskaa päästä siihen Iholla ohjelmaan, jossa naiset kuvaavat itseään ja elämäänsä :D Voisin aina kuvailla yöllisiä vessaretkiäni ja päivän vatsakramppeja, vessapaperin ostamista, syömisten kanssa tappelua ja itkeä masennustani. Sen voisi sitten lähettää samalla tuonne Varman suuntaan. Tulisi ainakin aitoa ihmisen kohtaamista heillekin :D Tai no aitoa ja aitoa, mutta eikös televisiossa aina päähenkilöiden vastoinkäymiset itketä enemmän kuin ne oikeiden ihmisten vastoinkäymiset joista uutisissa kuulee?

Ja lopuksi vielä kuvia Minka Hauvelssonista jonka kanssa käytiin Helsingin metsissä seikkailemassa. Ja teille jotka ette ole Helsingissä käyneet niin ei, kaupunki (etenkään meillä suomessa) ei tarkoita betoniviidakkoa vai mitä sanotte tästä?