perjantai 5. heinäkuuta 2013

Unohda kaikki mitä olet laihdutuksesta kuullut! (puntariperjantai)

Nimittäin nälkä ja yletön liikunta EI laihduta. Menneellä viikolla, olen nimittäin syönyt hyvin, liikkunut puolet vähemmän ja painoa on tippunut?!?!?!?
2.9kg!!!!!
Noh, voi toki olla kyse puntarivirheestä (tosin punnitsin itseni kahden tunnin aikana n. 12 krt) ja ensi viikolla olen itkemässä, että nyt tulikin kaikki paino takaisin. Voi olla, mutta nyt yritän silti iloita tästä. Painoni on nyt virallisesi
89.6kg (aloitus numero oli huimat 117kg) Saako nyt vähän tuulettaa??

Pakko kyllä sanoa, että olen suunilleen samassa painoluokassa kuin hyvä ystäväni ja näytän edelleen n. 20kg lihavammalta kuin hän. Toki ihmiset ovat erilaisia, ja ystäväni on myös minua muutaman sentin lyhyempi, joten se aina vaikuttaa. Itse olen suht siro olemukseltani, mutta koska olen päärynävartalo, niin läski sijoittuu joka paikkaan, ja etenkin sinne takamukseen. Minulla on siis iso peba ja lantio aina muihin samanpainoisiin nähden, ehkä se jotenkin tekee vaikutelman siitä, että olen isompi. Tai kaikki on vain päässäni, sekään ei olisi mikään ihme.

Eilen päätin, että vietämme tänään avokin kanssa romanttisen illallisen, jolloin ei kaloreita lasketa eikä syömisiä. Sopiikin aika hyvin sitten tälle päivälle, saa vähän noita kiloja takaisin XD No joo, onneksi ne ei tule takaisin yhdestä, kahdesta, eikä vielä muuten kolmestakaan herkuttelu kerrasta, jos muuten pitää kaloreita hyvän huolen ;)

Joten tällaisissa tunnelmissa täällä :)

3 kommenttia:

  1. Jeeee!! hyvä hyvä! Tsemppiä myös jatkoon! <3 Mä yritän opetella vedenjuomista ja tähäm mennessä tän päivän aikana on mennyt jo 1,5l! :DD

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Veden ja nesteiden juominen onkin tosi tärkeää! Muista myös katsoa, että saat tarpeeksi natriumia (jos juo liikaa vettä, muttei pidä suolatasapainoa kunnossa, se voi aiheuttaa ikäviä oireita). Minulla on tuon veden juonnin kanssa kyllä vielä myös opettelemista. Ei vain jotenkin luonnistu moinen ja meinaa aina unohtua :D

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla että joku on mun kanssa samaa mieltä asiasta :) Pelkäsin että saan pussikuurikanslta kakkaa niskaan tuon kirjoituksen ansiosta :D

    VastaaPoista