maanantai 15. heinäkuuta 2013

Huijaus

Tässä juuri huvikseni laskeskelin, että mitä sieltä ERKO:sta tulee sitä työttömyysrahaa. Tajusin (liian myöhään), että mikä huijaus näissä ansiosidonnaisissakin on. Eli jos olen saanut palkkaa 2100€/kk siitä ansiosidonnaiseni on n. puolet eli 1050/kk (vähemmän kuin mitä eläke on). Tästä 1050€ otetaan vielä pois 20% veroina joten kuukausi summaksi jääkin vaivaiset 840€. En enää yhtään ihmettele, miksi niin monet työttömät menettävät luottotietonsa... Tällä kun maksaa vuokran ja opintolainan niin raha onkin melkein mennyt.  MUTTA jos en olisi ollut tyhmä ja maksanut itselleni tuota hemmetin ansiosidonnaista saisin Kelalta sellaiset vähän alle 500€/kk + asumistuen (nykyään kun sekään ei ole enää sidoksissa avopuolisoon) ja summaksi tulisi kuukaudessa 900€. Ei nyt hirveästi enemmän kuin ansiosidonnaisella, mutta enemmän kuitenkin. eikä olisi tarvinnut maksaa töissä ollessa joka kuukausi 30€ työttömyyskassaan täysin turhasta. Silloin ainoastaan ansiosidonnainen olisi ollut parempi ratkaisu jos olisin naimisissa. Mutta avoliitossa tai yksin eläessä, se oli todella huono päätös. Mutta eipä kukaan siitäkään minulle silloin aikanaan kertonyt. Kehoitettiin vain jo heti koulussa, että muistakaa liittyä työttömyyskassaan heti kun aloitatte työt, mielellään jo opiskelijoina. Ei olisi kannattanut.

Että kiitti taas letuista.

3 kommenttia:

  1. Ymmärrän ketutuksesi ja tuntuuhan tuo tyhmältä.
    Kuitenkin toivon yhä, että mahdollisimman moni liittyisi työttömyyskassaan ja saisi sitä kautta työttömyystukea.
    Se Kelan osuus kun tulee veronmaksajien (eli kaikkien meidän) rahoista. Jos kaikki jättäisivät työttömyyskassaan liittymättä ja jättäytyisivät Kelan armoille, niin en edes uskalla ajatella millaiset veroprosentit meillä olisikaan...

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä totta, en tullut ajatelleeksi asiaa myös tuolta kantilta. Tosin sitten voisi taas toivoa, että työttömyyskassasta saisi edes saman verran mitä sieltä Kelalta saisi, niin ehkä ihmiset enemmän sinne haluaisivat maksaakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Se ei ole kohtuuton toive. En ole varma toimiiko logiikkani oikein, mutta jos ihmiset olisivat järjestäytyneempiä työttömyyskassankin suhteen, niin sinne kertyisi enemmän rahaa ja siitä taas seuraisi se, että ansiosidonnaisen määrä voisi olla korkeampi.
      Nyt tilanne on se, että ammattiliittoja on (samalla alallakin) monia ja kassat hajanaistuvat + ne, jotka eivät kuulu mihinkään. Eli mihinkään työttömyyskassaan ei kerry niin paljoa rahaa, että voisi pitää ansiosidonnaisen kohtuullisena.

      (Tietty on muistettava se, että sen perusosan ansiosidonnaisestakin maksaa valtio (so. veronomaksajat) ja sen ansiosidonnaisen osan maksaa sitten se työttömyyskassa.)

      Poista