Kuulumisia

Heipparallaa taasen.

En olekaan tosiaan postaillut aika pitkään aikaan kuulumisia. Hengissä ollaan, edelleen (mikäpä pahan tappaisi). Kesäkuussa kävin uudessa leikkauksessa avanteen tiimoilta ja nyt on avanne vaihtanut puolta, sitä on yritetty vetää vähän ylemmäs ja paikkaa siirretty kauemmas navan seutuvilta. Avanteen kanssa sujuu ihan jees fyysisesti. Se on hyvällä paikalla (oikein hyvällä), aika matala mutta ei sentään osittain ihon alla niinkuin viimeksi. Ja nyt voin käydä suihkussa ihan milloin haluan (JEE!) joskin uiminen ei kyllä onnistu ilman jotain lisäsuojia mutta enpä varmaan rannalle kehtaisi muutoinkaan mennä... Harmi sinänsä koska ainoa liikunta muoto jota todella rakastan on uiminen... Olen myös aika hyvin tottunut tähän pussukkaan mahalla. Tunnen se edelleen koko ajan ja ärsyttää kun se rapisee ja kutisee (olen allerginen sidokselle jota joudun käyttämään) mutta kaikkeen tottuu. Kuljen kotonakin välillä ihan vain alkkarit päällä eikä mieskään paljoa ole pussiani kommentoinut alkuihmettelyn jälkeen. Aletaan selkeästi molemmat tottua tähän :D Mikä on ihan erinomaisen hyvä juttu. Ainoa mikä edelleen ketuttaa vietävästi on se, että pitää vaihtaa sidokset joka päivä eikä tämän kanssa voi harrastaa liikuntaa muuta kuin ennen sidoksen vaihtoa. Mutta... No tavallaan olen siihen jo tottunut. Pitää vain yrittää ympätä elämä avanteen ympärille mahdollisimman joustavasti.

Painon kanssa painin edelleen myös. Olo on aika kauhean plösöinen ja joka päivä on yhtä sisäistä taistelua sen kanssa että syökö vaiko eikö ja jos syö niin mitä syö... Ja sitten sitä syö liikaa, masentuu ja syö vielä vähän lisää. Etenkin jos on edellisen päivän ollut melkein syömättä. Pahinta on kait se, että ahtaumien takia ruokavalio on suoraan sanottuna ihan hirveä. Kuinka moni pääsee sanomaan, että syö melkein päivittäin sipsejä ja juo coca-colaa litroittain terveydellisistä syistä :D Pitää vain tajuta se, että ruoka on ja tulee aina olemaan suurin viholliseni jota rakastan aivan liikaa. Mutta painon pudotus on edelleen koko ajan takaraivossa ja mukavana ahdistuksen aiheena. Jotain kivaa sentään! Voin käyttää niitä tiukkoja mekkoja joita rakastan ihan ilman mitään alusvaatesysteemejä (siis vain pikkarit, ei mitään tuki/suoja hirvityksiä joita vihaan). Eikä pussi näy minnekään.Tässäpä pari kuvaakin (ja joo joo isojen tyttöjen ei pitäisi käyttää tiukkoja vaatteita kun se on niin rumaa, mutta voi voi. Ketä häiritsee niin voi katsoa muualle! I love my skimpy dresses!) Mutta jokatapauksessa, ei näy pussia. Vähän jotain pullotusta tuossa sivukuvassa jos haluaa tosi tarkkaan tutkia, mutta asiaa tietämättömille se näyttää vain pieneltä mahapömpöltä (originaalin pömppiksen lisäksi :D). Ja alla tosiaan ihan vain pikkuhousut, ei mitään muuta ja pussukka on vielä housujen päällä eikä alla. Yksiosaiset sidokset rulettaa. Farkkujen ja housujen kanssa on vähän hankalampi kun ne hankaavat juuri siitä avanteen keskeltä mutta sitä varten käytän lähinnä äitiysfarkkuja. Ehkä jossain vaiheessa jos saa itseään pienemmäksi niin voisi ostaa normifarkut ja kokeilla miltä tuntuu... Saapi nähdä :)

Mutta kyllä tämä taas tästä. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nyt odottelen kuntoutustukipäätöstä josko saan sitä tammikuun loppuun. Veikkaan että tukea ei tule joten joudun jäämään kokonaan työttömyystuelle joka onkin sitten niin pieni, että sillä ei meikäläinen maksele muuta kuin pakolliset laskut. Ollaan muuttamassa onneksi pienempään ja halvempaan asuntoon jotta miehekkeellä on sitten varaa tarvittaessa maksaa koko vuokra (jep tunnen oloni jo aikamoiseksi loiseksi). Mutta odotellaan nyt vielä hetki rauhassa josko sieltä vaikka tuliskin positiivinen päätös. Kuka noista aina tietää...

Oi ja lisäksi olen ihan rakastunut! Näyttelijään, ei yhtään sen enempää tai vähempää XD Valitettavasti tunne ei ole molemmin puolinen kun tyyppi asuu toisella puolella maapalloa eikä ole koskaan kuullutkaan meikäläisestä mutta mitäpä pienistä. Mieskauneutta ei maailmassa ole koskaan liikaa, joten tässä teillekin ;)

Elämää, ei sen enempää

En olekaan kirjoitellut tänne pitkiin aikoihin. Osittain siitä syystä, ettei ole oikein ollut mitään sanottavaa... Osittain siksi, ettei ole myöskään tapahtunut mitään sen kummoisempaa mistä olisi jaksanut kirjoitella. Kuulumisia sen verran, että nyt minulla on toukokuussa tulossa toinen leikkaus avanteen takia, sen paikkaa korjataan ja yritetään nostaa sitä hieman ylemmäs. Tässä parin-kolmen kuukauden aikana on sen verran tapahtunut muutosta, että painoa on pikkaisen lähtenyt pois, joten avanne on pikkiriikkisen tullut näkyviin paremmin. Se ei ole enää varsinaisesti ihon alla, vaan aivan ihon tasalla (tai siis osa siitä). Nykyään joudun kuitenkin vaihtamaan laatan joka päivä, kerran tai kaksi koska kaikki tulee iholle jo muutama tunti vaihdon jälkeen. Sekin johtuu varmaan osittain siitä, että on lähtenyt vähän fylliä, niin laatat istuvat vielä huonommin. Toinen syy on se, että olen alkanut taas harrastaa jonkinlaista liikuntaa, jotta saisi tuota painoa pois. Ja kun vähänkin liikkuu, niin laatta alkaa heti vuotaa ja se pitää vaihtaa. Siksipä teen kaiken päivän liikunnan aamulla, ennen laatan vaihtoa (on muuten tuskaisaa yrittää kaikki pakollinen liikunta tunkea tuohon tiettyyn aikajanaan, etenkin kun pakolliset rutiinit ovat aina olleet ahdistavia).

Painoa olen saanut jopa hikiset 6 kg tiputettua 4kk aikana. Eli ei kovin kummoisesti, mutta paino ei vain tunnu tippuvan vaikka mitä tekisi. Tällä hetkellä olenkin erittäin vähäkalorisella ruokavaliolla (n. 900kcl per päivä) ja harrastan liikuntaa joka päivä (kevyttä käveliä, juoksua, reipasta kävelyä, kyykkyhaaste, punnerrushaaste ja tanssi). Liikkuminen on aikamoisen tuskaisaa, avanteen takia siis, mutta pakko liikkua jos haluaa, että se paino tippuu edes sen vähän mitä sen nyt on saanut tippumaan. Tarkoituksena oli, että ennen leikkausta saisi painon kunnolla tippumaan, jotta leikkauksen tulos olisi parempi kuin aikaisemmin. Meikäläisen kroppa ei vain ole asiasta samaa mieltä ja pitää kiinni joka himputin kilosta ja kalorista niin tiukasti, että ihmettelen miten avanteelliselle ihmiselle laihduttaminen voi olla näin ison työn takana. Tosin, mitä nyt olen ihmisten kanssa jutellut, niin on aika yleistä, että avanteen kanssa painonhallinta on hankalampaa kuin ennen avannetta. Sain siis alunperin edellisen laihdutuskuurin aikana painoni laskemaan 120kg- 85kg. Siitä paino sitten kuitenkin hiipi ennen avanneleikkausta tuonne 93kg paikkeille. Nyt taas päässyt 87kg ja tavoitteena olisi ollut 80kg ennen leikkausta. No se ei ole nyt mitenkään mahdollista, mutta jos nyt 5 viikossa saisi edes sen 2kg pois niin kait se on pakko olla tyytyväinen siihenkin. Tässäpä olisi Jutta Gustafsbergille kunnon pala purtavaksi!!!

Jotain kivaakin sentään. Olen päässyt taas kirjoittamisen maailmaan mukaan ja nyt tietokone sauhuaa jos jonkinlaista kirjoitusta, suomeksi ja englanniksi. :D Ihan vain sellaista omaksi iloksi kirjoittamista, fan ficciä sun muuta. Mutta pitää sentään mielen vähän edes touhussa, niin ei kerkeä ihan täysin aivot sammaloitumaan.

Kävimme eilen ystävän kanssa Insurgent-elokuvan ensi-illassa, päätettiin jopa vähän pukeutua tuota leffaa varten, koska elämä on elämistä varten :D Pistettiin siis Faction asut päälle ja eikun leffaan. Sen jälkeen käytiin vähän herkuttelemassa kun lempihahmoni elokuvassa kuolee ja pitihän sitä surra viskaamalla etanoita ja pizzaa naamaan. Tänään taas takaisin dieetin pariin uusin voimin.

Jos jotain mukavaa välillä?

Jotain mukavaakin täällä on tapahtunut, ei tosin avanteen tms. Tiimoilta. Pääsin taas laulamaan pari biisiä joulukonsertissa tuossa pari päivää sitten ja kyllä moinen aina hetkellisesti vähän piristää. Olen tosin aivan puhkipoikki ja kuollut koko rykäisyn jäljiltä, vähän liian aikaisin taisin lähteä juttuun mukaan. Mutta ei kaduta. Lääkkeiden avulla meni ihan hyvin ja avannelaattakin pysyi kiltisti paikallaan vaikka aloittikin hirveän kirvelyn jo aamusta vaihdon jälkeen. Kait sitäkin jänskätti :) Pääsin laulamaan muutamalle kappaleelle taustoja ja sitten vedettiin kaverin kanssa duona kaksi joululaulua: Winter Wonderland ja Walking in the Air (kyllä, se korkea versio). Hyvin meni esitys ja koko päivä oli aivan huikea. Tätä lisää :)

Nyt mietityttää tuo joulu. Minähän rakastan joulua yli kaiken. Joululahjat on jo hankittuna ja kuusi vain odotuttaa, että koska tulevat myyntiin niin haetaan saman tien :D MUTTA olen todella uupunut henkisesti ja fyysisesti. Pienikin stressi niin on kaikki voimat lopussa (kyllä, myös tuo konsertti vaikutti asiaan sillä tavoin, että käytin kaikki viimeiset energian rippeeni siihen ja nyt sitä energiaa ei tunnu enää saavan takaisin mistään) ja akka makaa jalat kattoa kohti sohvalla (tai oikeammin kyljellään kun ei voi  maata selällään). Olenkin miettinyt, että tänä jouluna jättäisin suuren perhejuhlan väliin ihan oman henkisen ja fyysisen terveyden vuoksi. Yksi myös mikä mietityttää on se, että perheessä on pieniä lapsia ja en vielä tällä hetkellä kestä yhtäkään "miksi sun mahasta kuuluu pieru ääniä?" "Miksi sun massu pömpöttää tolleen?" "Äiti, miksi täällä veskissä haisee näin kauheelle tädin jäljiltä?" Jne. Olen todella herkässä olotilassa ja meinaan alkaa itkeä jo siitä, että joku vilkaisee maha-aluettani kun kävelen kadulla. Lisäksi haistan koko ajan ulosteen hajun ympärilläni, mikä häiritsee todella paljon. Tiedän, että tämä kaikki varmasti tulee helpottamaan ajan kanssa, kun avanteeseen tottuu ja siitä tulee ihan normia arkea niin ei lastenkaan kysymykset tai kommentit paljoa haittaa. Mutta juuri nyt tässä hetkessä, ne ovat minulle liikaa. Harmittaa vain sinänsä, että rakasta kyllä perhejoulujamme sillä juhlimme ihan koko perheen voimin ja tunnelma on sen mukainen. Mutta aina (eli nyt) ei vain jaksa. En haluaisi loukata perhettäni, joten en tiedä miten oikein selittäisin heille, etten välttämättä ole tulossa heidän joulupöytäänsä tänä vuonna.

Joka tapauksessa odotan kyllä joulua innolla, se on lempi aikani vuodesta. Lahjat olen jo
paketoinutkin, vielä muutama on postissa odottelemassa noutoa ja pari tulossa kun kerkiää. Muutoin on ne hommat hanskassa :) Jouluruokia en ole koskaan itse tehnyt vaan käynyt tosiaan äidin laatikoilla ja sitten avokin kanssa syöty valmistuotteita. Samoilla tänäkin jouluna olisi tarkoitus mennä. Tosin yritän olla stressaamatta yhtään mitään ruokiin ja syömiseen liittyvää. Kunhan on kinkku, laatikot ja mustaherukanlehti-juomaa (kuplivaa) niin olen tyytyväinen... Niin ja paljon lahjoja :P Mites teidän muiden joulut?

Ei mitään fiksua sanottavaa :D

Olen jo pitkään miettinyt, että haluaisin aloittaa englanninkielisen blogin etenkin näiden avanneasioiden tiimoilta. Olen miettinyt sitäkin, että tuosta blogista tekisin ns. julkisen sillä tavalla, että laittaisin sinne ihan omia kuvia naaman kera jos siltä tuntuisi. Mutta miksi ihmeessä se blogin aloittaminen on niin hankalaa? Kyse ei ole kielestä, eikä siitäkään etteikö olisi mitään sanottavaa. En vain tunnu saavan moista aikaiseksi. Ja miksi englanninkielinen? Koska sillä olisi huomattavasti enemmän lukijoita ja monet ystävät joita olen löytänyt ulkomaalaisten avannesivustojen kautta voisivat lukea kuulumisiani ja mietteitäni asioista. Myös siis muistakin kuin vain avanteesta, eihän pelkkää avannahöpinää kukaan jaksa kuunnella :D Ja toki minua kiehtoo se, että blogissani olisi enemmän keskustelua kommenttien muodossa, joskaan se ei toki ole se ainoa syy miksi yleensäkään blogia kirjoitan.

Tällä hetkellä harmittaa kirjamessut! Olisin NIIN mielelläni lähtenyt kirjamessuille ja oli hilkulla, etten lähtenytkin mutta päädyin tällä kertaa kuitenkin jäämään vielä kotiin. En usko, että kuntoni kestäisi moista ravaamista enkä oikein kirjojakaan saa vielä kantaa. Lisäksi, kaikista inhottavin asia, en lue kirjoja... Ennen luin kirjoja vessassa, minulla saattoi mennä jopa 3 kirjaa viikossa ja nautin lukemisesta todella paljon. Mutta nyt kun en istu veskissä puolia päivästäni niin en ole löytänyt sopivaa paikkaa/aikaa missä lukea. Toki tällä hetkellä ei oikein ole lukemiseen oikein energiaakaan, ehkä se aika/paikka löytyy sitten kun tulee hetki kun haluaa taas alkaa lukea. Mutta kipujen, ahdistuksen, vihan, katkeruuden ja vittuuntuneisuuden keskellä ei ole oikein enää energiaa rakkaimpaan harrastukseen. Toivottavasti tämä tila ei ole kuitenkaan pysyvä!

Elokuviin lupauduin lähtemään viikon lopulla... Harvoin pääsen kauhuelokuvia katsomaan ja nyt kun tuli tilaisuus kaverin kanssa mennä niin tartuin siihen saman tien :D En uskalla katsoa kauhuelokuvia yksin ja monet kauhuleffat ovat sellaisia, että kavereita ei kertakaikkiaan kiinnosta. Mutta nyt löytyi sellainen kuin Annabelle jonka pitäisi olla pelottava, muttei kuitenkaan veristä splätteriä. Sinne siis seuraavaksi käypi tieni. Avannetta ensimmäistä kertaa ihan kunnolla ulkoiluttamassa. Toivottavasti pystyn istumaan sen 1.5-2h avanteen kanssa... Se kun täytyy niin pitää aikalailla samantien käydä tyhjentämässä ettei pussi räjähdä, joten sinänsä se ei helpota elokuvian katsomista kovin kummoisesti j-pussiin verrattuna. Mutta kun olen syömättä ja juomatta niin enköhän pärjää :)

Haluaisin myös värjätä hiukseni vaaleanpunaiseksi... Mutten tiedä kehtaanko... Jos se on liian lapsellista? Tai jos se ei sovi minulle ollenkaan. Ja toisaalta, miksi edes yrittää kaunistautua tms. Kun en kuitenkaan tule tässä seuraavan puolenvuoden aikana paljoa missään käymään. Vaatteitakin tekisi mieli vähän ostaa, jotain nättiä ja avanteelliselle sopivaa (ei, en voi käyttää vanhoja vaatteitani avanteen kanssa koska se näkyy aivan päivänselvästi kaikkien paitojen ja mekkojen läpi, että se siitä "ei tarvitse uusia vaatteita ostaa avanteen kanssa = kyllä menee vaatteet uusiksi alushousuja myöten). Mutta enpä niitä paljoa missään voisi kuitenkaan ulkoiluttaa... Marraskuussa olisin menossa siskoni kanssa katsomaan Mamma Mia esityksen Svenska Teatern:issa. Sinne olisi kyllä kiva hankkia jotain nättiä, jos on rahaa :D Mutta miten pukeutua nätisti avanteen kanssa? Siinäpä pulma. Minulle kun sellaiset jätti tunikat ja roikkuvat vaatteet ei sovi sitten millään muotoa. Joten varmaan senkään takia ei kauheasti tuo vaatetuspuoli kiinnosta kun karmivalta sitä näyttää joka tapauksessa. Huoh. Noh, on kait niitä pahempiakin pulmia kuin, että miten pukeutua kivasti avanteen kanssa.

Avannehoitaja hoitaa homman

Avannehoitajalla meni ihan hyvin. Vähän tuli sellainen olo, että nyt avanteen kanssa minustahan tulee kuuluisa rocktähti ja vaikka mitä kun avanteen kanssa kaikki on mahdollista. Mutta se nyt oli vähän odotettavissakin. Pelkäsin todella paljon sitä, mitä avokki sanoo kun nämä avannehommat heitetään päin kasvoja kuvien sun muiden kera. Mutta hän oli itseasiassa sitä mieltä, että tuo avannehan kuulosti ihan hyvältä vaihtoehdolta ainakin verrattuna nykyiseen. Varmasti kuulostikin, kun avannehoitaja aika positiivisesti sen möi, mutta parempi toki niin, että avokille ei ainakaan jäänyt traumoja tai, että hän olisi kokenut avanteen jotenkin iljettäväksi asiaksi tms. Eli kaikenkaikkiaan kaikki meni ihan hyvin. Jokatapauksessa hoitaja vaikutti tosi mukavalta ja ammattitaitoiselta, että uskon meidän kyllä tulevan toimeen vaikka nähdäänkin asiat vähän eri kantilta. Ainakin sain sellaisen käsityksen, että apua on saatavilla aina kun tarvitsee samoin kuin uusia tarpeellisia avannevälineitä jne. Mutta se nyt jää nähtäväksi pitääkö tuo paikkansa.

Itselläni on jotenkin tunteeton olo, tai sellainen turtunut. En jaksa enää edes välittää kun olen stressannut varmasti asiaa tarpeeksi jo yhdelle elämälle. Jos homma kusee niin sitten kusee ja sen kanssa pitää vain elää. Jos taas alkaa uusi parempi elämä, niin sehän on vain erinomaista. Alkaa energia loppua kokonaan ja tuntuu siltä kuin kulkisin pumpulissa tms.

Viikonloppuna mennään avokin kanssa vähän ostoksille. Joku kiva viltti sairaalaan (siellä kun on yleensä aina kylmä ja lisätäkkien saaminen on aina hankalaa) ja pari alustoppia. Minusta on tosi ahdistavaa kulkea sairaalavaatteissa ilman mitään alusvaatteita tissit heiluen, joten haluan sinne jonkun simppelin topin joka ei paina mistään, mutta antaa edes vähän tukea. Mukaan tulee myös värityskirjoja, tussit, Aku Ankka pokkareita jos muistan ostaa, kirjeenkirjoitus tavaroita ja tabletti. Kirjojakin ottaisin mukaan, mutta nyt ei ole yhtään lukematonta kirjaa enää jäljellä. Ehkä äitee tuopi sairaalaan luettavaa :D Tosin äiti on hieman hämillään siitä, millaisia kirjoja luen mutta onneksi en ole turhan nirso ja ne romanttiset höpsisromaanit menee kyllä kun joutuu vain makaamaan :) Ensimmäistä kertaa minulla on ihan oma "televisio" eli tuo tabletti josta voi sitten katsoa Netflixiä. Tämähän on melkein kuin suunittelisi, että mitä ottaa mukaan lomamatkalle XD

Kesäsuunitelmia ja keskiaikamekkoja

Peintä hiljaiseloa on tullut taas tässä pidettyä vähän aikaa. Josko sitä taas jaksaisi vähän höpötellä tännekin. Hieman arkisempaa asiaa tällä kertaa. Aikomuksena olisi lähteä Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille elokuussa. Lähdemme ystävän kanssa viettämään pienen pientä lomaa keskiaikaisissa merkeissä ja olemme jo päättäneet varata hotellihuoneenkin sitä varten. Nyt on vuorossa keskiaikamekkojen tilaaminen :D Olen vuosia haaveillut oikein kunnollisesta keskiaikamekosta, sellaisesta joka olisi mahdollisimman historiallisesti korrekti. Olen huomannut, että tämä historiallinen korrektius tuntuu, etenkin suomen harrastajille, olevan tosi iso juttu. No sellaista mekkoahan on aika vaikeaa löytää mistään valmiina tai tilaustyönä, sillä ne maksavat maltaita. Onneksi kuitenkin netistä löytyy on-line kauppoja joista löytyy keskaikamekkoja ripauksella fantasiaa. Maalikko ei näistä mekoista näe, onko kyseessä historiallisesti korrekti mekko vai fantasiamekko, mutta vähänkään asiaa tunteva kyllä eron huomaa. Mutta nyt aion olla miettimättä sitä sen enempää. Kunhan tunnen oloni hyväksi ja mekot näyttää päällä hyvältä, niin pieni fantasian ripaus ei ketään tapa :D

Olemme päättäneet tilata mekkomme tällaisesta liikkeestä http://armstreet.com/
Sieltä löytyy jos jonkinmoista mekkoa, armoria sun muuta pientä kivaa. Eikä hinnat ole naurettavan suuria. Ja mikä parasta, mekot tehdään pellavasta! Useimmissa paikoissa mekot tehdään nimittäin puuvillasta tai velouri sametista, joita ei toki kumpaakaan ole keskiajalla nähtykään. Pellavaa on käytetty vuosituhansia, joten se on oiva kangas keskiaikamekkoihin. Toinen vaihtoehto olisi villakangas, mutta itse pidän pellavaa mukavampana vaihtoehtona.

Tässäpä olisi mekko jonka olen hankkimassa vihreänä ja pellavaisena (kyseinen mekko on tehty puuvillasta, mutta pientä lisämaksua vastaan sen voi saada pellavaisena). http://armstreet.com/store/medieval-clothing/medieval-black-cotton-dress-lady-hunter






Ja koska olen saanut mekoilleni rahoituksen yllättävältä taholta (ei siitä sen enempää) niin päätin hankkia toisenkin. Tämä mekko on tulossa juurikin tällaisena oranssina kuten kuvassa :) http://armstreet.com/store/medieval-clothing/medieval-dress-tunic-red-elise

Tähän mekkoon olisi tarkoituksena itse valmistaa vielä vyö sekä jonkinlainen päähine/hattu. Ylläolevan mekon kanssa aion käyttää pääkoristeena diadeemi/tiara-tyyppistä hommelia jonka aion itse tehdä. Ei kovin keskiaikaista, mutta näyttävää :P Pieni kruunu olisi toki hieno (ja ajanmukainen) mutta sellaista tuskin löytyy niillä rahavaroilla joka minulla on käytössä. Kalevala koruja onneksi löytyy montaa erilaista, joten niitä ei tarvitse sen kummoisemmin miettiä.

Nyt jo intopiukeana odotan näitä markkinoita, vaikka kohta on myös vuorossa pienimuotoinen risteilyretki kahden ystävän kanssa ja sitten vielä hieman myöhemmin kesällä on tiedossa kauan ja hartaasti odotetut kesähäät! Sinne on jo yksi mekkovaihtoehtokin hankittuna, ja pitää tännekin laittaa kuvia (ja näyttää morsiamelle, josko hän hyväksyy mekko valinnan). Eli kaikenmoista kivaa tiedossa. Avomieskin tuossa natisee, josko heinäkuussa pitäisi vielä ulkomaillekin lähteä :D Joskin olemme hieman epävarmoja, pystymmekö olemaan koiruudesta erossa viikkoa...

Tällaista tällä kertaa, hieman jotain positiivista ja kivaa välillä tännekin :) Pienistä asioistakin pitää iloita suuresti :D

Rockia ja kauneusleikkauksia

Tuli käväistyä Moniäänirockissa Lahdessa tuossa tiistaina. Esiinnyin siellä kaverin ja "bändimme" kanssa. Esitys meni ihan hyvin ja oli ihan mukavaa. Ainoa mikä harmitti oli se, että tuomariston palaute oli aika geneeristä "hyvältä kuulosti, kannattaa jatkaa" jne. Saman palautteen saivat aikalailla kaikki, joten en nyt sitten tiedä, että menikö esitys hyvin vai ei :D Mutta suurimmat aplodit kyllä saatiin, mikä oli aika hieno homma :) Esitys ei  mennyt ihan niin hyvin kuin olisi voinut mennä, mutta en usko, että yleisössä huomattiin epäpuhtauksia ja pieniä rytmiongelmia vaikka omaan korvaan ne särähtikin hyvin helposti. Täydellisyyden tavoittelu ei ole helppoa. Kaverin tekemä biisi sai kehuja, ihan syystäkin. Se oli ihan piste i:n päälle esityksessämme.

Pakko sanoa, että yhdessä vaiheessa mietin jo, että valitiin ihan väärä biisi laulettavaksi kun valikoimamme "Let it Go" tökki tietystä kohtaa koko ajan. Mutta pienten muutosten jälkeen kappale meni ihan hyvin, eikä se tökkivä kohtakaan ollut mikään ongelma. Lauloimme vielä pari muutakin biisiä ja saatiin tuomaristossakin ainakin yhdelle tuomarille kyyneleitä silmiin :D Saavutus sekin XD

SITTEN näin kuvia itsestäni Facebookissa, siis sellaisia jotka oli otettu meistä esiintymässä. Hyi hitto miten ruma ihminen voi olla! En tajunnutkaan, miten karmiva kaksari minulla edelleen on laihtumisesta huolimatta. Aloin selailla plastiikkakirurgian sivustoja ja huomasin, että kaksarin poisto rasvaimulla on aika hinnakasta touhua. Joskin hinnat vaihtelivat 600€ - 3000€ väliltä. En käsitä, miten hintahaitari voi olla noin suuri. Mutta nyt on harkinnassa, josko alkaisin keräämään rahaa tuota kaksaria varten, joka on häirinnyt minua suuresti jo teini-ikäisestä lähtien. Siihen voisi ehkä jopa olla mahdollista hankkia ne rahat jostain. Mutta kovin paljoa suurempiin operaatioihin en kyllä kykenisi (enkä oikeastaan haluaisikaan muuta kuin nämä käsivarsien allit hoitaa).

Olen yleensä aika kauneuskirurgian vastainen, mutta vanhemmiten olen tullut siihen tulokseen, että jos ihmistä on oikeasti jokin asia ulkonäössä vuosia vaivannut niin, ettei kehtaa ulos mennä, niin miksei sitä voisi hoitaa pois. Jos vain rahaa löytyy moiseen. Toisille se ulkonäkö on selkeästi tärkeämpää kuin toisille, ja en näe syytä miksi ulkonäkö ei saisi olla tärkeää. Edelleen monet rintojen suurennukset, rasvaimut olemattomiin rasvoihin, isot kasvoleikkaukset jne. Ovat minusta aika hölmöä hommaa, eivätkä ketään onnelliseksi tee. Mutta jos jollain operaatiolla saa oikeasti elämästään parempaa, niin miksi ei, kunhan ei mene liiallisuuksiin ja tee itsestään muovinuken näköistä. Jokainen siis tehköön itselleen mitä haluaa, kun omasta pussistaan maksaa.

Ai niin ja ihan meinasi unohtua! Tapasin myös iki-ihanan kirjekaverini (joka kyllä myös jo ihan ystävältä tuntuu!) tuolla Moniäänirockissa. Hän tuli vartavasten katsomaan esitystämme ja olin kyllä todella iloinen ja otettu. Aivan ihana ihminen ja tullaan varmasti tapaamaan vielä tulevaisuudessakin jos se minusta on kiinni :D

Mutinaa, napinaa ja höpinää (avanteesta, mistäs muustakaan).

Tässä on taas tullut vähän vietettyä hiljaiseloa oikeastaan kaiken suhteen. Tuntuu siltä, ettei oikein ole energiaa mihinkään muuhun kuin vain oleskeluun. Onneksi on sentään ollut ystäviä seurana niin ei ole ollut kovin yksinäistä :) Jotenkin jännästi ajattelen tuota avannetta koko ajan, välillä positiivisemmin välillä negatiivisemmin. Ajatukset ja suhtautuminen muuttuu ihan päivittäin. Juuri kun keksin jonkin positiivisen ajatuksen, niin tuhoan sen taas jollain negatiivisella. Ahdistaa myös se, että ei voi tietää mitä sen avanteen kanssa käy. Pääseekö ehkä jopa työelämään jossain vaiheessa, vai meneekö siihen, että se tuhoaa nekin pienet mahdollisuudet mitä nyt voisi olla... En tiedä ennenkuin kokeilen. Harmi vain, ettei siitä voi päästä enää takaisin tähän tilanteeseen. Ja toivottavasti ei tarvitse moista koskaan toivoakaan.

Olen tulossa hulluksi myös kaikkien avanne juttujen kanssa. On erilaisia sidoksia, vöitä, alusvaatteita ja vaikka mitä. Mietin, että missä hiton vaiheessa saisin sitä energiaa sitten tutkia, kokeilla ja miettiä, että mikä minulla olisi paras vaihtoehto?!?! En jaksa edes hampaita pestä, saatikka miettiä kymmenistä eri vaihtoehdoista sitä mikä soveltuisi parhaiten. Toki apua saa avannehoitajalta, mutta hekään eivät voi kovin pitkälle auttaa vaan pitää itse kokeilla ja miettiä asiat. Ja toki raha-asiat painaa. En todellakaan tiedä mistä revin rahat leikkaukseen ja tulevaisuudessa tarvitsemiini avannetarpeisiin (kyllä perustarvikkeet saa toistaiseksi ilmaiseksi kaupungilta, mutta ne pelkästään harvemmin riittävät). Sitäkään ei tiedä miten pitkään edes nuo perustarvikkeet saa ilmaiseksi tätä nykymenoa. En ihmettelisi yhtään, jos avannetarvikkeet tulevaisuudessa muuttuisi maksullisiksi suomessa.  Pitää vain toivoa, että siinä vaiheessa on sitten rahaa millä maksaa.

Sellaista olen myös miettinyt, että miksi j-pussilaiset ja avanteelliset niputetaan niin helposti samaan porukkaan? Siis samoja sairauksia sairastavat toki useimmiten ja leikkaushoidoin ovat läpikäyneet jne. Mutta onhan se ihan eri asia elää j-pussin kanssa kuin avanteen kanssa. Olisi mahtavaa, jos suomessa olisi avanteellisille jotain ihan omia tukiverskostoja ja kokoontumisia tms. Mutta kaikki tapaamiset ovat ihmisille jotka sairastavat Crohnia tai Colitis Ulcerosaa ja siis hyvä niin, en tarkoita, että siinä olisi mitään huonoa. Mutta haluaisin myös saada jostain tukea juurikin tämän avanteen kanssa. Mutta jos menee jonnekin kursseille jne. Niin siellä voi hyvässä lykyssä olla tasan yksi avanteellinen ja kaikki muut ovat j-pussilaisia. Vähän sama minusta kun laittaisi ihmisen jolta on amputoitu jalka samaan kategoriaan ihmisen kanssa jolla on leikkausarpi jalassa. Toki sama sairaus ja kokemukset ovat yhteistä ja vertaistuki tärkeää sairaudenkin kannalta. Mutta itse kaipaisin nimenomaan avanteellisille jotain tukijuttuja.

Juttelin gastronkin kanssa asioista, vertaistuesta sun muista ja hän sanoi, että onneksi suomessa on tosi hyvät tukisysteemit avanteellisille?!?! Jäin vähän suu auki tuijottamaan ja kerroin, että minä en ainakaan ole toistaiseksi keskustelupalstaa enempää löytänyt mitään tukisysteemejä tms. Ja avanteellisten (ja samalla j-pussilaisten) ihan oma keskustelusivustokin on täysin kuollut. Siellä käy varmaan pari ihmistä vuodessa. Eihän se ole kenekään syy toki, että ihmiset eivät ole aktiivisia. Mutta silti kaipaisin jotain tukea ja turvaa edes jostain... Mietin jo, että laittaisin facebookiin itse jonkin sivuston avanteellisille mutta heitä ei taida suomessa olla niin montaa, että sinne ketään välttämättä liittyisi. Enkä nyt osaa sanoa mitä edes kaipaisin. Ehkä jotain vertaistukitapaamisia vaikka kerran kuussa edes muiden avanteellisten kanssa tms. Tiedän, että Crohn ja Colitis liitto järjestää kyllä moisia sairaudesta kärsiville, mutta käsitykseni mukaan sellaisia ei ole erikseen juuri avanteellisille.

No mutta ajatuksia ajatuksia. Harmittaa kun en koskaan keksi mitään kuvia tänne blogille... Kukaan jaksa ainaisia tekstejä vain lueskella :D

Mietteitä, vain mietteitä

Mitenkähän taas kaikki tuntuu niin ahdistavalta ja hankalalta... Aloitin taas mielialalääkkeidenkin syömisen, jos vaikka tällä kertaa niistä olisi jotain apua. Ajattelin, että jos saisi vähän tunteita tukahdutettua avanneleikkausta varten, niin ei ainakaan olisi pahasta.

Olen myös menossa esiintymään musiikkitapahtumaan muutaman viikon sisällä ja koko homma ahdistaa ihan älyttömästi. En ole niin hyvä kun haluaisin olla ja olen alkanut ajatella, että ehkä olenkin oikeasti tosi paska laulaja, mutta ihmiset eivät vain ole kehdanneet sanoa mitään. Olen alkanut miettiä, josko minun olisi vain aika jättää hanskat naulaan laulamisen suhteen ja keskittyä johonkin muuhun... En vain tiedä mihin. En ole koskaan ollut hyvä missään muussa paitsi laulamisessa. Tai niin olen aina ajatellut. Totuushan ei välttämättä ole aina se mitä ajattelee sen olevan. Toisaalta, nautin laulamisesta, eikä kukaan ole koskaan sanonut siitä mitään negatiivista... Äh nämä on nyt vain näitä masentuneen typerän mielen ajatuksia. En voisi lopettaa laulamista vaikka haluaisin, se on vain osa minua, ollut syntymästä asti.

Otin itsestäni myös bikinikuvia... Not a good idea. En ollutkaan tajunnut miten makkarainen selkä minulla on. Jännä sinänsä, että minulla ei koskaan aikaisemmin ole ollut selkämakkara ongelmaa, paitsi nyt laihduttuani. Samoin reidet ovat TODELLA paksut verrattuna muuhun kroppaan, etenkin sivusta katsottuna. Jos saisi reidet pienemmiksi ja selkämakkarat silentymään, niin olisi jo aika jees... Kunnes keksisin jotain muuta mistä voi valittaa.


No ainakin sain ostettua H&M:stä aivan IHANAN mekon! Se oli niin täydellisesti minua kaikinpuolin, että oli pakko ostaa. Onneksi ei ollut kallis :) Ja järkytykseni määrän voitte vain kuvitella, kun kokeilin huvikseni M kokoista mekkoa ja se olikin täydellisen sopiva! Kokeilin vielä lisäksi samaa mekkoa eri värisenä koossa L mutta se oli selkeästi liian suuri eikä istunut vaan jäi roikkumaan aika selkeästikin päälleni. Olin aika ihmeissäni... H&M kaupan M kokoinen mekko sopi minulle!?!?!

Ostin myös esiintymisasun tuonne musiikkitapahtumaan :P Mekko on Lindexistä ja kokoa 44 eli ei mikään kovin pieni koko. Kokeilin myös kokoa 42 joka olisi ehkä ollut sopivampi koko, mutta vihaan sivuvetoketjuja, koska en saa niitä koskaan kiinni kun mekko on päälläni, joten valitsin sen jonka sain vedettyä pään yli ilman, että tarvitsi avata vetoketjua ollenkaan... En usko, että se näyttää kuitenkaan mitenkään liian isolta, ihan hyvin tuntuu istuvan. Rinnat vain näyttää ihan megajärkkylolloilta! Mutta ei voi mitään.

DERP

Siitä onkin taas vähän aikaa kun olen tänne kirjoittanut. Tällä hetkellä mielessä pyörii lähinnä maha, ruoka, laihdutus ja avanne. Tässä oli parina yönä myös suolitukoksia ahtaumani takia ja yhden yön aikana olin jo melkein valmis soittamaan ambulanssin. Onneksi tukos kuitenkin lähti, tälläkin kertaa, itsenäisesti auki, joten ei tarvinnut mennä sairaalaan. Pari päivää oli tosi kipeä vatsa ja tänään söin ensimmäistä kertaa vähän muutakin kuin pelkkää suklaata, puuroa ja sosekeittoa. Ahtaumapäivinä ruokavalioni on aika suppea ja suklaa on suuri osa sitä :) Kuulostaa hyvältä, mutta kun on koko päivänä syönyt vain suklaata ja puuroa, niin alkaa tehdä mieli mitä tahansa muuta, etenkin kun tietää, ettei saisi syödä mitään kiinteää. Sosekeitot ovat tietysti terveellisiä, mutta vihaan niitä. Johtuu varmaan kaikista niistä viikoista joita ole sairaalassa viettänyt liemi/keittolinjalla. Sairaalan sosekeitot... Yyyh. pahinta kidutusta ikinä.

Flunssakin tuntuu yrittävän iskeä kimppuuni. Toivottavasti ei tästä kuitenkaan pahene. Pelkäsin ensin, että olen saanut sikainfluenssan, mutta sen verran lievää flunssailua, että ei varmasti ole siitä kyse.

Minka Hauvelsson kävi tänään vihdoin rokotuksissaan. Kaikki meni hienosti, eikä rokotteista tullut mitään sen kummoisempia ongelmia. Neiti oli niin kiltisti vaikka yrittikin kiivetä mamman kaulaa pitkin piiloon takin sisälle. On se niin surkiaa kun hauvavauva on ihan paniikissa tärisee vain sylissä ja takertuu pakonomaisesti kaulaan kiinni. No, terve hauveli (joskin kovasti neiti lihonnut!) kaikin tavoin masussa olevaa tulehdusta lukuunottamatta. Minka painaa nyt 5.8kg eli kilon enemmän kuin hoikimmillaan aikuisena. Mitään huolta ei vielä painon suhteen ole (Minka on aina ollut tosi hoikka) mutta enempää ei saisi lihota kuitenkaan. Tosin muutama sata grammaa voi olla sitä, ettei tyttö ole käynyt kakilla taas kolmeen päivään... Ei muuta kuin Levolacia taas peliin.

Edelleen odottelen sitä päivää kun alkaisi aurinko paistamaan myös sinne risukasaan... Maybe one day :)

Mennä vaiko eikö mennä?

Helvetti että sitä osaa olla vittuuntunut itseensä. Miten voi olla niin saatanan vaikeaa nostaa sitä läskipersettään ylös sieltä sohvalta ja lähteä jonnekin. Nytkin olisi taas ihan mukava juttu tiedossa ja yritän keksiä kaikkea mahdollista tekosyytä itselleni miksi en voi lähteä. Mutta sitä se tekee, kun jo suihkussa käyminen tuntuu työltä ja kauppaan meno on tuskan ja taivalluksen takana. Aamulla ei kiinnostaisi herääminen ollenkaan kun olisi vain helpompaa jatkaa nukkumista, että saisi taas tämänkin päivän äkkiä pois kalenterista.

Ei ole oikeasti minkäänlaista elämää vain yrittää saada aikaa kulumaan mahdollisimman nopeasti. Miten monta päivää siinä menettääkään loppuelämästään. Tosin tällä hetkellä toiveena on, ettei se loppuelämä olisi enää kovin pitkä. Mutta ehkä jossain vaiheessa sitä kuitenkin alkaa harmitella, että tuli heitettyä iso osa elämää hukkaan. Mutta en pysty muuhunkaan. Kunhan olen...

Ei mulla muuta.

Turhaa höpinää

Väsymys on kova. Ollut jo pitkään. En tiedä mistä moinen johtuu, saatan nukkua 16 tuntia jos minun annetaan nukkua. Toki juoksen veskissä ison osan yöstä, mutta yleensä 12h on riittänyt siihen, että olen saanut pidettyä itseni päivän hereillä. Nyt ei tunnu edes tuo 16 h riittävän... On väsyttävää olla koko ajan väsynyt. Ei jaksa tehdä mitään, mennä minnekään ja kaikki maistuu puulta ja kaikkeen on vain pakotettava itsensä, jopa niihin mukaviin juttuihin.

Kävin tässä kyllä laivalla ystävien kanssa viime viikonlopulla su-ma. Oli oikein mukavaa, joskin se laivallakaan käyminen ei enää ole samanlaista kuin silloin nuorempana, eikä sen tarvitsekaan olla! Ennen parasta oli se, että sai juoda drinksuja ja katsella miehiä samalla kun pyöritteli itseään tanssilattialla. Nyt on drinksut muuttuneet buffetiksi ja miesten katseleminen kavereiden kanssa jutteluksi :D Tanssilattialla tosin vielä tykkään pyörähdellä. Mutta sitä se ikä teettää. Ja siis älkää käsittäkö väärin, en ole mitenkään pettynyt tähän muutokseen vaan nautin nyt vain erilaisista asioista kuin silloin ennen.

Koko risteilyn ajan tunsin itseni kyllä rumaksi ankanpoikaseksi joka on kanssa sisariaan lihavamapi ja vain odottaa sitä kun saisi muuttua joutseneksi (tietämättä, että onkin ihan vain normaali ja ruma ankanpoikanen, ei potentiaalinen joutsen). Mutta yritän vain tulla senkin asian kanssa toimeen, ei siinä muu auta. Turha sitä on kait loppuelämäänsä surra omaa ulkonäköään kun ei kuitenkaan kovin ratkaisevasti ole mihinkään vaikuttanut. On minulla silti mies, koulutus ja olisi ollut ihan hyvä tulevaisuus ilman tätä sairautta, ja sillä nyt ei ole mitään tekemistä ulkoisen habituksen kanssa.

Vähän harmittaa etten laivalta ottanut yhtäkään sellaista kuvaa jonka voisi tänne blogiin laittaa. Tuli kuvattua vain itseä ja kavereita :D Edes buffettiin en tajunnut kameraa ottaa mukaan. Mikäs sen hauskempaa kuin katsella syödystä ruoasta kuvia :P Tarkoituksena oli ottaa kuva itsestäni uudessa kotelomaisessa mekossa, mutta kuvat nähtyäni en kehtaa niitä tänne laittaa. Outoa kyllä sain parilta naiselta kehuja sekä mekostani, että kengistäni (ja pöllökaulakorustani!) mitä ei ole kyllä KOSKAAN aikaisemmin tapahtunut. Siis koskaan ei ole kukaan nainen kehunut vaatteitani :D En sitten tiedä onko se hyvä vai huono asia... Ehkä vieraat naiset kehuvat toisiaan säälistä?

 Nyt vain odottelen seuraavaa lääkärireissua ja sitä mitä lekuri sanoo tuohon aikaisemmin mainitsemaani Kockin rakko ehdotukseen... Olen ehkä jo liikaakin laittanut toiveitani moiseen leikkaukseen, mutta se voisi olla elämän (ei hengen, mutta elämisen arvoisen elämän) pelastava juttu onnistuessaan. Eli ei mitään ihan pieniä asioita nämä.

Kockin rakko

Olen tässä punninnut nyt pitkään erilaisia vaihtoehtoja, toiset todella huonoja toiset vähemmän huonoja, mutta huonoja silti. Nyt olen ottanut selvää enemmän myös tuosta Kockin rakosta joka on siis omanlaisensa avanne, mutta huomattavasti helpompi hoitonen ja näkymätön. Tai no ei nyt näkymätön mutta siinä ei tule mitään ylimääräistä vatsan päälle, eikä sitä tarvitse olla vaihtamassa ja hoitamassa päivittäin. Se ei myöskän aiheuta iho-ongelmia (toimiessaan oikein) ja sillä voin itse määritellä sen koska haluan että suoleni tyhjentyy. Kockin rakko eroaa tavallisesta avanteesta siis niin, että siinä rakennetaan vatsan sisälle säiliö ohutsuolesta jonne uloste menee. Vatsaan leikataan reikä tuon säiliön kohdalle jonka kautta säiliö tyhjennetään katetrilla. Eli vatsalle tulee pieni reikä joka peittyy laastarilla, se ei rajoita vaatetusta tai mitään harrastuksia vaan kulkee mukana aivan kuten J-pussi.

Miksi sitten kaikille ei tehdä tätä Kockin rakkoa, koska sehän on selkeästi helpompi sekä henkisesti, että fyysisesti kestää kuin perus avanne? No, sen tekeminen on tietysti hankalampaa ja ennuste ei ole yhtä hyvä kuin perusavanteella. Leikkauksista n. 20-40% epäonnistuu ja joudutaan turvautumaan perinteiseen avanteeseen. Monelle tulee myös komplikaatioita koska säiliöön tehty läppä ei toimikaan niinkuin pitäisi ja reikä saattaa alkaa falskata ja uloste valuu suoraan ulos, eli olisi käytännössä pidätyskyvytön. Pussi myös tulehtuu helposti ja tulehdusta on vaikea hoitaa.

Ulkomailla herra Barnett on keksinyt keinon, jolla Kockin rakkoa parannetaan niin, että tuo läppäsysteemi joka siinä aiheuttaa hankaluuksia, onkin rakennettu hieman eritavalla ja kestävämmäksi (nimeltään BCI eli Barnetts continent ileostomy). Suomessa tätä systeemiä ei kutienkaan ole otettu käyttöön, koska kaikille joille ei J-pussi sovellu, tehdään avanne. En oikein ymmärrä miksi tätä Kockin pussia ei ole voitu kehitellä pidemmälle, onko sen tekeminen jotenkin ehkä kalliimpaa ja on ajateltu, että koska avanne toimii "tarpeeksi hyvin" niin sen tilalle ei ole aiheellista yrittää edes keksiä jotain vähemmän hankalaa systeemiä. En siis mitenkään halua dissata avannetta, se on pelastanut monen ihmisen elämän ja on todellakin mainio keksintö, mutta jos olisi mahdollista keksiä jotain vielä parempaa, niin miksi sitä tilaisuutta ei ole käytetty? Tai on, muttei meillä suomessa vaikka Kockin pussi on ihan supisuomalainen keksintö alunperin!

Jokatapauksessa, kohta minulla on gastrolla lekurin aika ja aion pyytää, että pääsen kirurgin kanssa juttelemaan tuosta mahdollisesta Kockin pussista. Olen myös printtaillut netistä kuvia siitä, miten perinteinen Kockin pussi voidaan muuntaa Barnettin pussiksi konstein jotka pitäisi jokaiselta kirurgilta löytyä. Olisi aika mielenkiintoista, jos kirurgit ottaisivat asiasta enemmän selvää ja voitaisiin kokeilla sitä parempaa versiosta. Sitten jos se ei toimi, olen ainakin tehnyt kaikkeni.

Mutta näillä eväillä tätä vuotta eteenpäin. Ja älkää käsittäkö väärin, Kockin pussi ei ole myöskään mikään helppo vaihtoehto jonka ilolla otan vastaan (niinkuin teininä tämän j-pussin) vaan todella pitkällisen harkinnan tulos ja lukuisien tuntien tutkimusten jälkeinen huterahko päätös joka saa edelleen niskavillani pystyyn ahdistuksen vuoksi.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2014

Uusi vuosi tekee tuloaan ja olenkin miettinyt mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä vuonna 2013... Noh suoraan sanottuna ei mitään :D Polut kulkee samoja ratoja kuin viime vuonna, ja sitä edellisenä, joskin nyt tämä vuosi on mennyt ahdistuksen ja stressin vallassa kun ei tiedä mistä sitä toimeentuloa tulee saamaan, ja paljonko sitä saa ja mitä kaikkea muutoksia joutuu toimeentulon vuoksi tekemään.

Katsaus vuodelle 2014 ei ole kovin tätä vuotta kummoisempi ainakaan positiivisessa mielessä. Jos saan kuntoutustuen (mitä suuresti epäilen) niin jatkan vuoden verran samoilla linjoilla kuin nyt. Jos taas kuntoutustuki evätään joudumme avomiehen kanssa muuuttamaan todennäköisesti erillemme, jotta rahavarat riittävät elämiseen. Toinen vaihtoehto on etsiä meille kahdelle huomattavasti pienempi asunto mutta en ole ihan varma, kumpi vaihtoehdoista olisi loppupeleissä paskempi. Yhteisessä asunnossa olisin koko ajan "vieraana" koska avomies maksaisi vuokramme. Hän joutuisi myös maksamaan usein minun menojani mikä on aina ahdistavaa. Jos taas muuttaisin omilleni, saisin asumistukea, jolloin voisin maksaa itse vuokrani, mutta rahat eivät mitenkään riittäisi elämiseen työttömyystuella (muuten ehkä, mutta sillä ei paljoa opintolainoja sun muita maksella). Eli valittavana on kahdesta hyvin paskasta vaihtoehdosta se vähiten paska... Yksin muuttamisessa olisi se, että minun pitäisi jättää opintolaina jne. maksamatta ja menettäisin luottotietoni hamaan tulevaisuuteen asti. En voisi siis koskaan enää esim. muuttaa koska luottotiedottomana on melkoinen homma yrittää saada itselleen asuntoa.

Joudun myös tinkimään vielä enemmän menemisistäni ja niistä pienistä harrastuksista mitä tässä on ollut. Tämä tarkoittaa myös sitä, että sosiaaliset kontaktit jäävät minimiin koska minulla ei ole varaa matkustaa edes viereiselle paikkakunnalle muista paikkakunnista puhumattakaan. Ja ei se 8€ seudusta edestakaisin ei ole iso summa, mutta sillä saa kuitenkin jo parin päivän ruoat ja miehen lompakkolla ei voi koko aikaa olla. Alkaa siis vielä suurempi penninvenytyskuuri jos/kun jään työttömyystuelle.
En edes tajua miksi minulle on tullut niin suurena yllätyksenä se, että tosiaan sairastuminen voi suistaa elämän hyviltä ja menestyksekkäiltä poluilta aivan sinne pimeimpiin syövereihin. En koskaan kuvitellut olevani köyhä ja kumppanistani täysin riippuvainen ihminen. Luulin, että jättäisin ne ajat lapsuuteen.  Mutta toisin kävi, eikä auttanut edes opiskelut.

Suurimpana ongelmana tässä on varmaan mielessä se, että voiko parisuhde kestää moista? Mieheni toki ansaitsee enemmän kuin minä, muttei kuitenkaan keskivertoa enempää. Eri asia olisi, jos mies tienaisi vaikka 3000 -> kuukaudessa, mutta näillä tienesteillä ei hirveästi kahta elätetä. Tai elätetään, mutta en halua syöstä miestäni samaan köyhyyskuiluun missä itsekin olen, koska sitä parisuhde ei ainakaan kestä. Eikä minusta ole avokumppanin velvollisuus elättää toista. Sellainen suhde ei vain voisi toimia vähävaraisilla.

Naimisiinkin olisi ihana päästä joskus elämässä. Mutta kosintaa ei ole kuulunut, eikä tule kuulumaankaan. Joskin se on ihan hyvä asia, koska naimisiin emme ainakaan voi mennä. Silloin minä en saisi nimittäin mitään tukia (tiesittekö, että työttömyystukea ei saa tai saa normaalia vähemmän jos on naimisissa ja mies tienaa sen verran, ettei sosiaalituelle ole tarvetta!? Minä en tiennyt, onneksi otin selvää).

No mutta, tässä nyt ajatuksia tämän vuoden puolella, toivotaan kuitenkin, että ensi vuosi sujuisi paremmin ja olisi vähän iloisempi mieli. Tuntuu, että tämä vuosi on mennyt niin masennuksen kourissa, että itseäkin yököttää.

Anteeksi, kuka on läski?

Ah ihanan erikoinen kokemus jälleen raitiovaunussa (raitiovaunuissa on tunnelmaa). Astuin sisälle tramiin ja kun istuuduih paikoilleni alkoi joku ihastuttava neitokainen (taisi olla minua vanhempi alkoholisti/koditon henkilö) alkoi huutaa "Kauhea läskiä, miten sä kehtaat kulkea tollaisena, herrajumala!" Kyseinen nainen alkoi mesota jotain lisää ja aina välillä karjahteli omituisesti ilmeisesti kiinittääkseen jonkun huomion. Katselin ympärilleni hieman, että kuka se hirveä läski nyt sitten on? Kuuntelin musiikkia samalla kuulokkeilla, joten en kuullut/kuunnellut sen tarkemmin. Tapaus jatkui vielä niin, että kyseinen nainen nousi seisomaan ja meinasi kaatua nuoren miehen päälle samalla huudellen jotakin (älinää mölinää). No takapenkeiltä nousi naishenkilö joka ilmeisen kovasanaisesti kehoitti naista poistumaan tai rauhoittumaan tms. Samalla myös tämä nuori herra nousi seisomaan valmiina avittamaan naisen poistamisessa. Tämän jälkeen kyseinen nainen rauhoittu ja jäi istumaan paikalleen kunnes poistui parin pysäkin jälkeen samaan aikaan kuin tuo toinen nainen ja nuoriherra.

Vasta hetken kuluttua tajusin, että mitä ilmeisemmin kyseinen nainen oli huutanut minulle?!?!!? Olin ainoa sillä hetkellä normaalipainoista pulleampi ihminen tramin siinä osassa johon nainen oli katsonut. Hänen takanaan istui pyöreämpiä ihmisiä, mutta hän oli katsonut koko ajan eteenpäin. Rupesin sitten miettimään, että mitenköhän tuollaiseen tilanteeseen pitäisi suhtautua ilman, että menettää täysin naamaansa? Itselleni tuli ensimmäisenä ajatus vain siitä, miten olisin mielelläni potkaissut naisen naaman tohjoksi ja vetänyt muutaman oikean koukun mutta se nyt ei ole mikään oikea vaihtoehto, vain sen väkivaltaisen minäni esille tuoma ajatus. Miten tuollaiseen voi reagoida? Jos sanoo jotain, homma vain pahenee, jos taas ei sano mitään (niinkuin en sanonut) niin mitä ilmeisemmin se oli se, mikä sai kyseisen naisen suuttumaan vielä enemmän... Ja miten voi olla, että minun lihavuuteni (joka ei tätä nykyä ole kovin suurta) voi saada ihmisen noin raivon valtaan?

Toinen tapaus taas oli muutama viikko sitten kaupassa kun ojensin nuorta miestä (joku 12-16v.) joka kahmi käsillään tuorekaapin munkkeja pudottaen niitä lattialle jne. Sanoin vain rauhallisesti, että munkeille on ihan ottimetkin, ettei tarvitse käsin niitä kaikkia kopeloida. No tämä oli mitä ilmeisemmin suuri henk. koht. loukkaus kyseistä nuorta miestä kohtaan, joten kun pääsimme ulos kaupasta hän alkoi haukkua minua rumaksi (vedettiin tämä "äitis on nin ruma"- kortti mikä sai lähinnä nauramaan :D). Tilanteen jälkeen sanoin kaverillekin suu virneessä, että rumaksi haukkui muttei läskiksi :D (jep ilot ne on surkeatkin ilot).

Mutta tosiaan tuo ensin mainittu tilanne jäi ihan mietityttämään, että miten siihen olisi pitänyt suhtautua/tehdä? Olisko kannattanut poistua tramista, joskaan sekään ei minusta olisi ollut fiksu veto. Yritän vältellä loppuun asti minkäänlaista fyysistä kontaktia kenenkään kanssa, koska tiedän itsestäni, että jos lähden sille tielle, niin jälki saattaa olla aika pahaa (joko minun tai sen toisen kannalta) koska minussa asuu pieni berserkkiraivoinen pupu, joka ei anna helpolla periksi. Joten se pelottaa eniten tilanteissa, joissa ehkä pitäisi jotenkin puolustaa itseään tai ottaa kantaa. Toisaalta... Miksi edes alennun miettimään koko asiaa, känniset surulliset ja elämäänsä pettyneet ihmiset kun sanovat mitä sanovat, ei niitä paljoa kannata kuunnella. Ja miksi se läskiksi haukkuminen onkin niin paljon pahempi kuin rumaksi, huoraksi tms. haukkuminen? Tosin silloin kun olin lapsi, niin pahin haukkumasana taisi olla juurikin "huora" ja "homo". Nyt kyseiset sanat ovat muuttuneet kaikille sukupuolille sopivaksi läskiksi...

Mutta erikoista, että kuulen eniten läski kommentteja silloin kun en ole varsinaisesti läski, mutten ihan normaalipainoinenkaan, vaan siinä lievän ylipainon rajoilla. 120 kiloisena, ei kukaan sanonut sanaakaan läskeistäni (kukaan ulkopuolinen siis) mutta olen pari kertaa jäänyt tuijottamaan kyllä ihmeissäni kun minulle on tultu jotain läskikommenttia heittämään (esim. baarissa) vaikka en edes ole ollut mikään läski varsinaisesti (toki monien ihmisten mielestä jo 10kg ylipaino tekee ihmisestä karmivan läskin, 15 kilosta nyt puhumattakaan!) ollutkaan. Mutta ehkä sellainen ylipaino, joka olisi ns. helppo saada pois, ärsyttää ihmisiä enemmän kuin suuri ylipaino, jossa on jo työsarkaa runsaammin. No joka tapauksessa, nämä läskittely kerrat ovat omalla kohdallani hyvin harvinaisia, olin sitten läski tai en, mutta aina niitä jää miettimään...

Stressaavaa joulunodotusta (joskaan ei joulun vuoksi stressaavaa)

Hei vain täältä hirveän ahdistuksen ja stressin keskeltä. Kohta lähtee taas Varmalle valituspaperia menemään ja mietin jo kuumeisesti mistä tällä kertaa saisin lääkärintodistuksen, kun olen juuri pari kuukautta sitten joka paikasta sellaiset saanut ja lekurit ei uusia kirjoittele joka kuukausi... Joten ainoa keino kait mennä ihan uuteen mestaan, eli terveyskeskuskeen josko sieltä saisi jonkinlaisen kokonaisvaltaisen B-todistuksen. Ihme touhua, kun pitää joka paikkaan olla omat todistuksensa, koska jos ei ole niin katsotaan, että tyyppi ei ole saanut lääkäreiltä todistuksia, vaikka viimeisimmät olisikin vasta 2kk sitten hankittuja... Voi hemmetti. No toivotaan, että terveyskeskusesta onnistun saamaan lääkärin ajan ensivuoden alussa.

Eilen oltiin ystävän kanssa pakanallisissa myyjäisissä Helsingissä Pauligin huvilalla. Olihan siellä monenmoista ihanaa kojua joskin aika pienet myyjäiset oli. Montaa kojua ei löytynyt. Paljon kuitenkin pakanoille soveltuvaa tavaraa. Omiin kätösiin sattui Blessed be puutaulu ja yksi kirja joka kertoi naisten sisäisesta magiasta. Kirjaa olen jo vähän lueskellut ja ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa. Sellaista naisten omaa voimaantumista oman itsensä kautta magian avulla. Paljon oli kauniita käsintehtyjä juttuja, mutta valitettavan usein moiset ovat ihan liian hintavia meikäläisen lompakolle, mutta onhan niitä silti ihanaa hypistellä ja miettiä, mitä kaikkea ostaisi jos voisi :D

Päätettiin vielä lähteä kaupoille katselemaan viimeisiä joululahjoja (löysin vain itselleni kaikkea kivaa :D) ja törmättiin joulupukkiin! Ensimmäistä kertaa sain kuvan joulupukin kanssa kun en koskaan ole kehdannut mennä. Mutta nyt ystävä meni ensin ja sitten tungin minäkin itseni pukin kainaloon ja kameran eteen :D Vaikutan tosi pitkältä kuvassa, mutta oikeasti oltiin molemmat aika lyhkäisiä pukin kanssa :P Harmi etten ottanut enempää kuvia seikkailuistamme, en ikinä muista ottaa kameraa minnekään mukaan, tämäkin kuva on ystävän kameralla otettu :D

Pimpeli pom!

huhhahheija. Nyt onkin päivä mennyt mukavasti Facebookissa tapellessa melkeinpä itsestään selvästä asiasta, mutta niinhän se menee, että minulle itsestään selvä asia ei olekaan toiselle sitä jne.

Joulua odottelen edelleen kovasti, samoin sitä lunta! Täällä on jo muutamana iltana tullut ehkä puolisenttiä lunta mutta se on aamuun mennessä aina sulanut. Mitä ihmettä jos jouluksi ei tulekaan lunta? Onko se edes joulu silloin?

Odotan myös innolla, että saisin vähän rahaa jotta pääsisin ostamaan avokille joululahjan sekä joulupaperia paketteja varten. Joululahjojen paketointi on suurinta huviani näin joulun alla. Harmillista vain, että paketoin ne lahjat usein jo marraskuun puolella ja joulukuussa sitten koritselen pari päivää ennen joulua :D Mutta onpahan ainakin hommat valmiina jos sitä sattuisi vaikka sairastumaan tms...

Vuoden ainoat pikkujoulutkin tuli tässä koettua, nimittäin Hartsilapsien kera miitissä. Ihan suht mukavaa oli, on vain aina orpo olo kun ei tunne ketään eikä oikein pääse piireihin mukaan vaikka tunkeutumisyrityksiäkin on ollut :D Mutta ainakin näki monia ihania nukkeja ja pääsi vähän juttelemaan muiden nukkeihin hurahtaneiden kanssa. Ja saipa ystävä yhden nuken myytyäkin miitissä, joten ei ollut hukkaan vietettyä aikaa.

Yllä kuva pienestä pöytäystävästäni :P
Sekä kuvaa jumpsuitista jonka sain avokilta syntymäpäivälahjaksi. Heitetään sekään vielä kelttikoru Haltia prinsessa Etain - Mielihalujen ja Rakkauden sydän sekä vielä yksi joulukalentereistani! Kyllä minulla on niitä kolme joista yhden olen jo syönyt... Onneksi tätä Lego kalenteria ei voi syödä :P

perjantaipuntari ja muuta asiatonta ja asiallista höpinää.

Sunnuntaina olisi synttärit (32v) ja sitä varten pitäisi tässä nyt vähän siivoskella (eikä ihan vähääkään) ja käydä kaupassa ostelemassa tarvikkeita. Kuten aina olen päättänyt tehdä jos jonkinmoista sotkua joihin ei rahat riitä, mutta katsotaan mitä saan aikaiseksi :D Mutta tässä sitä kirjoitellaan taas, vaikka pitäisi tehdä jotain ihan muuta.

Tänään on perjantaipuntarikin ja pakko sanoa, että nyt alkaa jo vähän kytemään tuo, ettei paino tahdo tippua taas vaikka kaloreissa ei pitäisi olla vikaa. Viikon saldo on siis -200g eli paino on nyt 85.3kg. Ongelma pudotukselle on varmaan se, että en ole koskaan ollut aikuisiällä tämän painoinen joten elimistö taistelee kaikin tavoin, ettei se paino enempää tippuisi. Mutta ei muuta kuin räminällä eteenpäin, kunhan ei homma mene taas ihan pakkomielteisen hulluksi. No ehkä ei mene, kun paino on jo sellaisissa kestettävissä lukemissa. Olisi kyllä kiva saada se painoindeksi sinne 30 tai alle, nyt se on 31.3. Eli ei enää kovin paljoa matkaa.
 Tavoite painona tällä hetkellä on 75kg mutta ei ole kuolemaksi, vaikken sinne koskaan yltäisi, joskin olisi se ihan mukavaa. 80kg on se mihin on vähintään tarkoitus päästä. mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu. Tässä kun on joulukin ja kaikkea vielä. En siis aio antaa itseni lihota, mutta jos nyt herkutteluiden takia ei paino tuosta tipu, niin ei ole paha juttu. Aion kuitenkin nauttia joulusta normaalisti kuten aina.

Ainoa hirveä stressi on tässä nyt sen valituksen tekeminen kuntoutustuesta eteenpäin. En ole ihan varma, että mitä sen pitäisi taas sisältää ja onhan se nyt tyhmää laittaa ihan samanlainen valitus eteenpäin kuin mitä olen jo kertaalleen laittanut, mutta kait se on pakko. Samat asiat moneen kertaan sitten kun kerran niin haluavat niitä lukea. Pitää varmaan varata yksityislääkärille aika, joka voi sitten tuosta suolistoasiasta kirjoittaa vähän pidemmät ja paremmat sepustukset kuin yleisellä puolella (samat lääkärithän ne on kyseessä kuitenkin). Viimeksi kun tuli Gastrolta lähinnä "joo tällä on suolistosairaus ja tällainen leikkaus on tehty. Nyt on taas tulehdusta viitaten kaikkiin edellisiin kirjoituksiin joita muut on tehneet". Jep, tuosta oli hirveästi apua joskin sen 33€ jouduin siitä silti maksamaan. Yksityinen tulee kalliiksi, mutta perhe on lupautunut avustamaan maksuissa.

Sen ainakin opin, että Crohn- ja Colitis liittoon en enää ota yhteyttä sairauteen ja leikkauksiin liittyvissä asioissa, sen verran epäasiallista ja töykeää kohtelua sieltä tuli niskaan. Aina jaksaa ihmetyttää miten epäammattimaisia jotkin ihmiset osaavat olla vaikka on ihan aikuisista ihmisistä kyse. Ja toki aina pitäisi muistaa, että töissä ollessa ne omat mielipiteet pitäisi jättää oman päänsä sisälle ellei niitä kysytä.

Ei tässä muuta, joulua odotellessa ai niin ja synttäreitä :D Nämä synttäri aina vähän unohtuvat tuonen joulutouhujen alle :P Mutta ei se mitään, juhlat on aina kivoja juttuja :)

Flow toimii ja ei toimi, sekä Italian tuliaisia

Nyt on tuota Flown palashampoota käytetty sitten jo neljään otteeseen. Edelleen ei lähmäisyyttä tms. Hiukset tuntuvat ihan samalta kuin jos pesisin ne aiemmin käyttämilläni shampoilla, ei siis paremmalta tai millään tavalla huonommalta. Olen miettinyt, että ehkä tämä johtuu vain siitä, että olen jo pitkään käyttänyt "aineettomia" hiustenhoitotuotteita ja muotoilen hiuksiani tosi harvoin, eli en siihenkään ole käyttänyt paljoa aineita. Minulla ei siis ole hiuspohjassa sellaista shampoista tulevaa "kerrosta" joka useimmilla on se joka hiukset latistaa. Eli palasaippua ei sinänsä kohota sen kummoisemmin minun hiuksiani, eikä se lähmäkään ole tarttunut :D
Tuoksu on edelleen vallan mainio, puhdas ja raikas. Päänahka vähän kutisee, mutta sitä se on tehnyt aina, joten tuskin johtuu palashampoosta. Noh käytän nyt ainakin tuon loppuun ihan mielelläni. Palashampoon vaahtoavuus on muuten ihan eritasoa kuin normishampoon :D Se on ihana vaahtokasa päässä, eikä tarvitse edes paljoa laittaa XD

Tässä muuten hieno systeemi jonka kehitin tuon shampoon vuoksi, se kun ei saa olla märässä käytön jälkeen kun muutoin se muuttuu mössöksi (siitä todisteena pientä rusekaa liejua tuossa saippuapidikkeellä). Topsitikuista on yllättävän moneksi :D

 Avokki tuli myös eilen kotiin Italiasta jossa oli veljensä ja isänsä kanssa ollut muutaman päivän. Sain tuliaisiksi koruja (ressukka ei okein osaa muutakaan ostaa). Ainakin minun värisiäni selkeästi ja kilpikonnat koruissa on aina hyvä juttu XD Kuinkakohan monta kilpikonnakorua minulla on... Pitäisi tehdä niistä kaikista oma postauksensa, ja lisääkin saa tulla!!! :D

Kaikki päättyy angstiin

Oli aika mahtava fiilis kun kävin sunnuntaina ostamassa uudet farkut itselleni Kappahlista ja huomasin, että siellä isojentyttöjen puolelta pienimmätkin farkut olivat minulle liian isot :D Oli siis "pakko" ostaa ihan normipuolelta farkkuja. Ja paidatkin meni kokoa M mikä on aika jees :P Toki koot vaihtelee kaupoittain ja malleittain tosi paljon, että vaikka jonkun malliston paitaa meneekin koko M niin välttis toisen malliston paita ei menekään samalla koolla. Mutta on se silti hienoa ostaa M koon paita sen XL sijasta :P

Alan myös kyllästyä itseeni ja aivoihini. Olin menossa maanantaina muutamaa opiskeluaikaista ystävää tapaamaan ja sain hirveän ahdistuksen itselleni siitä, että minulle tuli makkara vatsan kohdalle kun laitoin uudet farkut päälle. Piti ottaa kuvia kameralla ja videokuvaa ja tuijottaa varmaan puoli tuntia omaa kuvaansa, että kehtaako sitä nyt mennä vai ei... Ja oikeasti, kukaan ei olisi huomannut tuota makkaraa ja vaikka olisi huomannutkin, niin ei ketään olisi kiinnostanut. Vaihdoin sitten kuitenkin uudet farkut vanhoihin, että sain tuon "makkaran" eliminoitua. Ihan hullua, en ole koskaan ennen ollut näin kiinnostunut makkaroistani.

Äh hehkutin jo tänne jotain laihdutus paino juttuja enemmänkin, mutta pyyhin pois kun alkoi vituttamaan. Perseestä koko läski, paino, kroppa, pää, laihdutus, ruoka, ja kaikki mahdollinen muukin. Screw you!