Ainoa mikä ahdistaa nyt on syömishäiriöni sekä ruoka sen kaikissa muodoissa. Syön varmaan epäterveellisemmin kuin koskaan (ja kyllä silti on mahdollista laihtua). Nyt on vielä kaiken lisäksi ollut kokonaisen kuukauden niin, etten ole käynyt liikkumassa missään, yhtään enkä tipan tippaa. Ainoastaan tehnyt pari pientä lenkkiä koiruuden kanssa joka päivä, mutta siinäpä se. Sekin ahdistaa ihan pirusti. Olen taas mennyt siihen matotilaani, jossa ei tee mieli tehdä mitään tai mennä minnekään, eikä saa pakotettua itseään liikkumaan vaikka kuinka yrittäisi.
Yritin tänään ottaa jotain kuvia itsestäni (on muuten hiton vaikeaa ottaa kuvia itsestään enkä halua antaa avokin tehdä moista, kun jotenkin se on tosi noloa). Ajattelin olla rohkea, ja jakaa ottamani kuvat myös blogilla, ihan vain koska haluan :D Minua häiritsee kroppani epämuotoisuus (joka todennäköisesti johtuu ainakin osittain vatsanalueen leikkauksista joita minulle on tehty todella monia). Kuvissa tuo epämuotoisuus näkyy nyt hyvin joten saatte tekin nähdä millainen mursu täällä oikeasti taapertaa. Sekin on erikoista, että olen aina ajatellut olevani hamaan hautaan asti todella isoperäinen ja leveälanteinen nainen. Noh, eipä se persus nyt niin kovin isolta kuvissa näytä, eikä se lantiokaan ole mikään Kim Kardashianiin verrattava seksi-ilmestys. Ei toki tarvitsekaan olla, mutta olisi silti mukavaa kerran elämässään näyttää edes suhteellisen kivalta omiin silmiinsä.Ehkä näistä kuvista nyt saa jotain selvää...
Mutta miten se itsensä hyväksyminen voikaan olla niin vaikeaa? Eikä siihen auta edes tämä painon pudottaminen. Paskaa sanon minä, HALUAN oppia hyväksymään itseni vikoineni kaikkineni, oudon lantiomakkaran ja surkean persuksen kera :D Arpineen kaikkineen. Siinä on kyllä työtä varmasti yhdelle jos toisellekin. Mutta yritystä ainakin on, se on kait se tärkein. Nyt vain pitäisi vielä alkaa hyväksymään myös sitä roikkuvaa ihoa joka seuraa väistämättä tämän laihdutuksen vuoksi. Olen hoikempi nyt kuin koskaan aikuisena, ja kuitenkin muistan, että esim. selkämakkarani olivat melko olemattomat nykyiseen verrattuna vielä tuossa 6-vuotta sitten. Mutta minkäs teet, ikäkin muuttaa sitä kroppaa. On ihan turha haikailla sitä vartaloa jonka omasi 25-vuotiaana kun sitä ei koskaan voi takaisin saada.
Itsensä hyväksyminen etenkin tässä kulttuurissa jossa elämme, on hyvin hankalaa kun annetaan ymmärtää ettei itseään saisi hyväksyä ellei näytä photoshopatulta nukelta ja se jos mikä on ihan mahdotonta kun se ei ole todellisuutta. Mikään fyysinen asia mitä tekee, ei taida sen kummemmin edesauttaa jos ei siellä pään sisällä ole kuitenkaan sitä omaa hyväksyntää. Pitkä tie on edessä ja se on ainakin hyvä suunta että tiedostaa ettei hyväksy itseään joten sille voi tehdä jotain. Tsemppiä!
VastaaPoistaJoo. Usein kuulee, että mitä vanhemmaksi tulee sitä helpompi on hyväksyä itsensä ja vajavaisuutensa. Ei ainakaan minun kohdallani toimi :D Olin huomattavasti tyytyväisempi nuorempana, tosin en koskaan ole varsinaisesti tyytyväinen omaan kroppaani ja olemukseeni ollut.
PoistaSe on totta, että kroppa muuttuu iän myötä ja kokoajan vaikka paino pysyiskin samana. Mä oon todennu, että antaa muuttua, kun ei sille mitään kuitenkaan voi. :-D
VastaaPoistaMinulle se muutos tulee taas aina jonkinlaisena shokkina. Olen teiniaikoina joutunut kokemaan sen kropan totaalimuuttumisen niin pienessä ajassa, niin se on jättänyt traumoja jotka sitten pulpahtaa aina pintaan kun huomaa vähänkin jotain muutosta itsessään, etenkin jos se näkee pahana muutoksena. Sekin pitäisi oppia, että muutos ei ola aina pahasta ;)
Poista