torstai 29. toukokuuta 2014

Miksi laihtuminen oikeasti voi olla kamalaa

Höh innostuin jo TÄSTÄ blogi kirjoituksenta "Miksi laihtuminen on kamalaa", sillä ajattelin, että VIHDOIN joku uskaltaa kertoa myös niistä laihtumisen huonoista puolista. No joo, kiroitus on kirjoitettu sarkastisesti siitä, miten kauheaa onkaan kun kaikki vaatteet suurenee ja tekee mieli katsoa koko ajan peiliin. Mutta laihtumisessa on oikeasti myös huonoja puolia monille ihmisille, etenkin jos pudottaa paljon painoa kerralla. Harmi vain, että näistä asioista ei puhuta, koska onhan se epäeettistä kertoa, ettei se laihduttaminen aina ole oikotie onneen, koska on AINA terveellisempää laihduttaa (Vaikka olisi normaalipainoinen) kuin lihota tai olla ylipainoinen.

Omalla tekstilläni en halua lannistaa ketää laihduttamasta, koska oikeasti jos on lihava (BMI yli 35) niin ylipainosta on terveydellistä haittaa ja laihduttaminen on hyvästä, vaikka se toisikin mukanaan erilaisia ongelmia. En siis mitenkään halua sanoa, että ei pitäisi laihduttaa, tai että ylipaino on hyvä juttu tai, että siihen pitäisi pyrkiä (jännästi jos joku sanoo olevansa onnellinen lihavana, niin jotenkin katsotaan, että hän haluaa yllyttää kaikkia muitakin olemaan lihava...).

Mutta tässä on vain ja ainostaan omia negatiivisia huomioita laihtumisesta. Hyviäkin puolia toki on, mutten ole vielä varma kumpia on enemmän, hyviä vai huonoja... Mutta en silti aio luovuttaa tai ajatella, että laihtumiseni olisi jotenkin huono asia. Ei, olen tyytyävinen, että olen laihtunut MUTTA se ei ole ollut helppoa, kuten ei ole helppoa nähdä itseään sellaisena kuin nyt on.

Roikkuva iho: Mitä vanhempi ja lihavampi, sitä enemmän sitä tulee laihduttajalla. On jotain ihmisiä, jotka väittää, että roikkuvaa ihoa ei jää jos liikkuu tarpeeksi. No nämä ihmiset eivät ole itse koskaan olleet oikeasti lihavia, koska jos on iso maha lihavana niin kyllä se vaikkapa 50kg laihdutuksen jälkeen roikkuu. Se on sitten itsestä kiinni onko se roikkuva iho, vai iso maha pahempi asia. Ja jos pahasti roikkuu, niin siihen on onneksi nykyään leikkaus apua saatavilla. Itselläni roikkuvat allit ja reidet. Allit etenkin todella pahasti, ne ovat lähinnä sen verran kuvottavat, etten  halua kenekään näkevän niitä. Kesäkuumalla pitkähihaisessa kulkeminen ei ole kovin kiva asia. Mutta ei ole vaihtoehtoja.

Kylmyys: En ole koskaan aikaisemmin kärsinyt kylmästä vaan olen nauttinut siitä. Vihaan kesää ja rakastan talvea... Mutta viime talvi oli kaikessa ihanuudessaankin aikamoista kärsimystä, kun  mikään vaate ei tuntunut olevan tarpeeksi. Eikä kyseessä ollut se, että olisin syönyt liian vähän tms. Vaan ihan vain se, ettei ole enää läskikerrosta lämmittämässä, joten tulee kylmä.

Minäkuva: En osaa sanoa, olenko lihava, pullea, pyöreä, läski vai jo suht sopiva. Joka päivä käyn kaikki nämä vaihtoehdot läpi mutta mikään ei pysy. En osaa ostaa vaatteita itselleni, koska en tosiaan tiedä mikä sopii ja mikä ei. En tiedä vaatekokoani ja saatan miettiä, että koon 50 paita menisi minulle siinä missä koon 42 paitakin... En vain tiedä. Tämä tekee vaatteiden ostamisesta hyvin tuskallista, ellei mukana ole kaveria joka auliisti kertoo mikä sopii ja mikä ei. Tosin olen varmasti rasittava shoppialukumppani kun kyselen koko ajan olisiko tämä koko hyvä, minulle? Sopiiko tämä? Näytänkö tässä lihavalta? Roikkuuko sieltä tai täältä?!

Tökeröt kohteliaisuudet: "Näytät NIIN paljon terveemmältä ja paremmalta kuin ennen (eli näytin kaamealta ja sairaalta aikaisemmin? Varmasti totta, mutta silti loukkaannun)"! "Kyllä näytät niin paljon nätimmältä hoikempana!", "En ole koskaan tiennytkään, että olet noin nätti kasvoista kun olet aina ollut niin lihava!", "Ei sinua edes huomaa kun viet nyt niin vähän tilaa!". Jep, näistä suurin osa kuultuna sukulaisilta ja perheeltä.

Törröttävät luut: En ole vielä hoikka, tai edes normaalipainoinen mutta jo nyt huomaan nukkuessani, että se on huomattavasti epämukavampaa kuin aikaisemmin. Olen aina nukkunut vatsallani tai puolittain vatsallani, mutta nyt se tuntuu epämukavalta koska lantioluuni painava patjaan ja tunnen sen koko ajan. Jep, en olisi voinut kuvitella, että moisesta asiasta kuin lantioluista voisi tulla ongelma...

Pettymys: Minusta ei tullutkaan onnellista, kaunista ja ihanaa ihmistä kuin laihduin! Eihän kukaan OIKEASTI näin ajattelekaan, mutta ajattelee osittain silti. Ja kun sitä onnea ei olekaan tullut, olen ehkä vielä onnettomampi ja pettynyt. Toisille laihtuminen ON todellakin tie onneen ja itsetunto nousee kohisten jne. Mutta kaikille niin ei käy. Ehkä kun saan vielä sen 10 kg pois? Sen jälkeen vielä toiset 10kg? Siitä vielä ainakin 5kg? Ja vielä toiset 5kg? ja sitten painankin jo 55kg mikä ei minulla näyttäisi nätiltä.

Muuttuneet kasvot: Jep, en aina tunnista itseäni peilistä. Kuka on tuo nainen jolla on isot silmät, tummat silmänaluset, jättimäinen nenä, olematon suu ja roikkuvat posket? Näyttääkö se oikeasti terveemmältä kuin se pöyreä poskinen suppusuu joka piiloutui kätevästi kaksoileukansa alle? Eikä sen posketkaan roikkuneet vaikka paksut olivatkin... Ja huom, en ole vielä edes normaalipainoinen. En halua edes tietää, miltä kasvoni näyttävät 10 kg jälkeen!

Ikäkriisi: Koska siitä pulleasta tytöstä tulikin nainen?!?! Ja miten lihavuus edes liittyy siihen, että näen itseni nyt enemmän naisena kuin tyttönä? Sinänsä hyvä asia, mutta myös ahdistava...

Fyysinen kunto, keveys jne: Tästä monesti kuulen puhuttavan, että AH kuinka sitä onkaan kevyempi ja parempi ja terveempi ja ihanampi ja niin edelleen olo. En ole havainnut kunnossani eroa, ainakaan sellaista joka liittyisi painoon. Ei ole kevyempi olo, vaikka mahdun istumaan paremmin jne. Eli en huomaa laihtumista millään tasolla fyysisessä olemuksessani.

Terveys: En ole huomannut terveydessä pahemmin eroa. Närästys on jäänyt pois, mutta liittyikö mokoma lihavuuteen vai huonoon ruokavalioon on sitten eri asia. Kolesteroliarvoni ovat hieman nousseet. Ennen laihdutusta ne olivat 4.7 nyt 5.2. Ei nyt mikään hirveän paha vielä, mutta nousua kuitenkin. Muutoin olen ollut terve lihavana ja hoikempana. Joskin toki hoikempana voi odottaa terveempää tulevaisuutta todennäköisemmin.

Hyviäkin puolia löytyy paljon, mutta halusin tässä tuoda esiin nyt niitä huonoja puolia. Ensi kerralla sitten hyvät puolet ;) Koska täytyyhän nekin listata, ettei mene valittamiseksi koko homma!

2 kommenttia:

  1. No se roikkuva iho ei todellakaan aina kiinteydy, vaikka jotkut niin väittääkin. Mun laihtumisesta on aikaa 16 vuotta ja edelleen mulla on löysää ihoa käsivarsissa ja etureisissä, varsinkin sisäreisissä. Ja näin on ollut silloinkin kun oon harrastanut aktiivisesti liikuntaa ja lihasmassaa on ollut enemmän kun nykyään. Vaikka lihakset on kasvanu, löysä iho on pysynyt, samoin etureisien muhkurat.

    VastaaPoista
  2. Hei, vastaan tähän blogiin, vaikka kirjoituksesta on kulunutkin jo näin pitkä aika, mutta törmäsin tähän tänään pohdiskellessani itse samansuuntaisia ajatuksia. Itse olen vasta oman urakkani alkumetreillä, mutta kirjoituksessasi nostit esiin hyvin paljon samoja asioita, jotka ovat omassa mielessäni olleet.

    Iltapäivälehtien verkkosivuilla nostetaan toisinaan esiin laihdutuksessa onnistuneita, joille ei rehellisesti ja aidosti voi muuta kuin antaa aplodit suorituksesta, onnitella hienosta urakasta ja tsempata eteenpäin, mutta toisinaan vastaan tulee hyvinkin hätkähdyttäviä kuvia, joista ei aivan tiedä mitä pitäisi ajatella. Viimeisin tällainen oli kuva naisesta, joka lähtötilanteessaan vaikutti hyvin nätiltä, pirtsakalta pyöreäposkiselta ja nuorekkaalta noin 23-vuotiaalta tytöltä/naiselta, josta vuoden kestäneen projektin aikana oli kuitenkin tullut sirosäärinen 45-vuotias väsähtäneen oloinen nainen. Edelleen, kaikki kunnia ja arvostus hänelle, eikä missään nimessä ole tarkoitus keskittyä hänen ulkonäkönsä ruotimiseen tämän enempää, mutta mitä ihmettä... Vuodessa voi toki tapahtua kaikkea, joka ei kuvien kautta välity ja kaikilla on huonot päivänsä, mutta kun itseään yrittää saada eteenpäin sen illuusion ja optimismin varassa, että kaikki hikipisarat ja sokerinhimosta kieltäytyminen ovat sen arvoisia, jotta Sitten Kun minä olen laiha, olen myös jollain tasolla ajatellen kaunis. En pidä itseäni pahannäköisenä nytkään, mutta toki tämä kropan ympärillä oleva vararengas on useimmille vastaantulijoille ehdoton ja automaattinen rumentava tekijä.

    Terveys on ehdottomasti tärkeä tekijä painonpudotuksessa. Terveydenkin kannalta omat arvoni pysyvät annettujen rajojen sisällä, en sairasta diabetesta jne, mutta ymmärrän toki, että nämä riskit ovat olemassa mikäli painoni ei laske. Siltikin nämä faktat tietäen olisi valehtelua väittää, etteikö ulkonäöllinen aspekti olisi yksi motivoivimmista tekijöistä, jotka ajavat eteenpäin. Punaisen nauhani taisin jo hetki sitten kadottaa, mutta joka tapauksessa, mitä jos peilistä joku päivä katsookin joku väsähtänyt luisevan puiseva rouva, eikä se mielikuvien pirtsakka sporttityttö. Sitä on turha murehtia nyt, mutta mitäs sitten, olikohan se kaikki sitten sen arvoista...?

    VastaaPoista