Juhannuksen kunniaksi liikaa mietteitä.

Ai mitä? Onko se taas juhannuksen aika? Minä en näitä juhlapyhiä huomaa yleensä muutoin kuin silloin kun tajuaa, että kaupat on kaikki kiinni :D Eli samaa normi scheissea täällä kuin ennenkin. Harmittaa ihan viivana, etten ole vieläkään saanut aikaiseksi soitettua Varmalla enkä kuntoutuspoliklinilalle. Varmalle siksi, että haluan varmistaa jotta rahat tulevat tililleni 1 pv. kun kerran ovat itselleen asettaneet tuon yhden kuukauden ajaksi jossa mukamas mielestään saavat päätöksen tehtyä. Pitäisi siis sinne soittaa sellainen vihainen puhelu ja olla valmis väittämään vastaan vittumaiselle päätöksentekijälle joka kohtelee ihmisiä kuin paskaa kengässään. Ja kuntoutuspoliklinikalle siksi, että lupasivat viimeisen B-todistuksen laittaa minulle kaksin kappalein jotta saan toisen Kelalle vammaistukea varten. Saa nyt nähdä miten senkin käy kun on nämä juhannukset ja kesät sun muut. Silloin yleensä sairaalat hiljenee melkein täysin ja vain aivan välttämättömät jutut saadaan tehtyä.

Enkä ole muuten syönyt masennuslääkkeitä tässä taas pariin viikkoon... Niinkin mukavasti asiat, että ei ole reseptiä eikä rahaa :D Onneksi ensi kuussa tulee molemmat. Mutta huomaan taas aivan selvästi, ettei ole tabuja tullut otettua. Ahdistus ja agressiivisuus nostavat taas päätään. Kaikki vituttaa, mies, koira ihan kaikki. Ja kaikki suututtaa myös. Joku ihan pieni täysin mitätön asia saa minut niin raivoisaksi, että tekisi mieli hajottaa koko kämppä. Onneksi pystyn hallitsemaan näitä tunteita paremmin nyt kun tiedän, että johtuvat masennuksesta. Eli hengitän syvään ja lasken kymmeneen ennenkuin avaan suutani tms. Etenkin koiralle yritän olla suuttumatta, joskus silloin pentuaikoina kun raukka sai aina välillä kokea sen ylitsepursuavan pahan oloni ja agressioni nahoissaan :( Onneksi osaan hillitä itseäni sen verran, että mitään oikeasti pahaa en ole koskaan tehnyt kenellekään. Huutamista kyllä, mutta se onneksi unohtuu nopeasti, etenkin koiralta. Ja nyt tämän pari vuotta mitä olen noita tabuja napsinut, ei koirakaan ole saanut osakseen muuta kuin sen lempeän rakastavan mamman joka tiedän olevani... Vaikka aina välillä päässä savuaakin (kun ei hullu syö lääkkeitään!!!). Ainakin tiedän, että pillerit toimii.

Sitä tullut kyllä mietittyä, että minulle on nyt tuon masennuksen tiimoilta se parisen vuotta lupailtu, että kyllä siitä eroon pääsen, että minulla on sellaisia voimavaroja ja olen juuri sellainen ihminen joka pääsee masennuksesta eroon jne. Jos näin on, niin  miten edelleen kahden vuoden jälkeen, kun jää pillerit popsimatta viikon verran, huomaan painuvani taas sinne mustiin aallokkoihin... Enkä ole päässyt edes lähelle sitä olotilaa joka minulla oli vielä vaikkapa viitisen vuotta sitten. Tosin silloin taisin purkaa pahaa oloani lähinnä ryyppäämiseen ja bilettämiseen...

Ketuttaa tämä painokin niin vietävästi. Olen yrittänyt itselleni selittää, ettei tämä jatkuva painonnousu johdu mistään lääkkeistä joita syön... Mutta se harha taitaa olla nyt ohi ja on pakko alkaa kysellä jotain muita pillereitä tuon Triptylin sijaan. Mahtava lääke ja toimii juuri niinkuin pitää eikä tule mitään sivuoireitakaan... Paitsi se, että lihon pikkuhiljaa koko ajan. Joten nyt on pakko päättää haluanko olla lihava jolla on vähemmän kipuja ja saa nukuttua, vaiko kenties ei niin lihava mutta kivulias ja uneton... Sen verran pinnallinen olen (surullista kyllä), että taidan valita kivut ja unettomuuden jos vain saisin edes osan tästä painosta pois, tai edes painon pysymään tässä eikä nousemaan enempää... Olen myös vahvasti sitä mieltä, että lihomiseni vaikuttaa myös masennukseeni, eli mitä enemmän lihon sitä onnettomampi olen henkisesti. Etenkin kun koko ajan tiedostan sen, että lihon vain lisää ja lisää ja lisää... Kunnes kenties havahdun 300 kiloisena sängystä siihen, etten enää pääse ylös... No uskon kyllä, että ystäväni kiikuttavat minut vaikka jonnekin läskileirille jos alkaa näyttää siltä, etten pääse läskieni takia enää liikkumaan :D

Mutta tällaista taas tänään...