maanantai 9. tammikuuta 2012

Tervetuloa!

Ensimmäinen postaukseni uuteen blogiini! Aloitan aivan alusta tämän blogin kanssa ja edellinen blogini saa jäädä jonnekin bittiavaruuteen. Olen jo vuoden verran kirjoittanut elämästäni nettiin lähinnä vain oman itseni vuoksi. Asioiden purkaminen on helpompaa kun kaiken voi kirjoittaa ylös ja ruotia ihan kaiken kansan näkyvillä. Tosin pysyttelen nimettömänä blogini takana sillä teksi sisältää varsin henkilökohtaisia asioita.

Yksi tavoitteistani on luoda jonkinlaista vertaistukea ihmisille jotka sairastavat samaa tautia kuin minä. Meitä on suomessa monta ja jokaisella on oma tarinansa. Meidät erottaa toisistamme kuitenkin se, että kyseinen sairaus voi olla joillain nukkumatilassa vuosiakausia, eikä heidän koskaan tarvitse sairastella sen kummemmin. Toiset taas ovat niinkin onnekkaita, että sairaus vaikuttaa aivan kaikkeen elämässä. Itse kuulun valitettavasti tähän toiseen kategoriaan. Sairauteni takia olen tällä hetkellä kuntotustuella joka tulee tulevaisuudessa varmaankin jatkumaan sairaseläkkeenä.

Ja nyt kaikille asiasta kiinnostuneille, sairastan siis tulehduksellista suolistosairautta nimeltä Colitis Ulcerosa (paksunsuolen haavainen tulehdus). Olen käynyt ainakin kymmenen kertaa erinäisissä leikkauksissa sairauteni takia enkä enää omista paksusuolta ollenkaan. Tällä hetkellä elän siis vain ohutsuolen turvin joka sekin on valitettavasti onnistunut tulehtumaan osittain. Voinkin siis sanoa, että pierut, kakka, ripuli sun muut eritteet ovat olennainen osa elämääni ihan joka päivä.
Mutta blogini ei toki ole vain sairauteni vatvomista vaan myös suhteellisen normaalia nuoren naisen elämää hieman erilaisella tavalla.
Joten tervetuloa :)

4 kommenttia:

  1. Mukavaa että sait blogin kasaan, tervetuloa Bloggeriin :)

    VastaaPoista
  2. Pidempään olen jo blogiasi seuraillut, kiitos hyvistä kirjoituksista! Mukava, että jatkat bloggailua :)

    Tulikin nyt tästä mieleeni, että kun sulla on paksusuoli poistettu ja tulehdusta myös ohutsuolessa.. Niin eikö koliitissa tulehdus ole vain paksusuolessa eli onko sulla sitten crohn? Vai voiko koliittikin olla ohutsuolessa myös? J-pussihan sulla ilmeisesti on nyt.. miten se pelittää?

    Itsekin sairasta CU:ta ja kovasti yritän imeä tietoa sairaudesta :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Haihattelija!

    Kaisa: hienoa kuulla että pidät blogistani! Ja tosiaan minulla on tuo paksusuoli poistettu ja rakennettu j-pussi tilalle. Nykyinen tulehdushan ei varsinaisesti ole ohutsuolessa vaan juurikin tuossa j-pussissa. Kovasti minulle yritetään avannetta suositella, mutta olen päättänyt, että näillä eväillä mennään toistaiseksi.
    Onneksi tästä CU:sta löytyy nykyään hyvin tietoa netistä ja keskustelupalstoilta. Hyviä vointeja sinulle!

    VastaaPoista
  4. Hei,olen blogisi uusi lukija ja jään mielenkiinnolla odottamaan lisää juttuja,vanhaa blogiasi hiukan vilkaisin ja sieltä löysin tänne... :)
    Ymmärsin että pidät joulusta,pidän jouluista blogia jossa on paljon muutakin juttua,tervetuloa vilkaisemaan jos kiinnostaa... ;) http://rakkaudestajouluun.blogspot.com/

    VastaaPoista