Mietin tässä (kyllä, mietin nyt kovasti :D), että miksi minusta avanne on jotenkin ällö tai inhottava tms. Se ei siis sellaisenaan ole minusta ällöttävä, jos minun ei tarvitse sitä itse kantaa ja itse siihen olla koskemassa. Eli se oma avanne ällöttää, ei siis muiden missään tapauksessa. Mutta siis mietin, että miksi se on minusta inhaa, että minun ulosteeni tulee pussiin ja vatsan kohdalta? Kaikilta meiltä tulee paskaa, sitä ei kukaan voi kieltää. Kaikkien uloste haisee, kaikilta tulee joskus äänekkäitäkin paukkuja ja jokaisella ihmisellä on silloin tällöin hajuhaittoja. Joten miksi nuo kaikki olisivat mitenkään ällöttävämpiä vain siksi, että ne tulevat eri paikasta? Tulin siihen tulokseen että avanne ei ole minusta oikeastaan ällöttävä, vaan pelottava koska se tekee minusta erilaisen. Ja tunnetusti ihmisten on vaikeaa hyväksyä toisten erilaisuutta, saati sitten omaa erilaisuuttaan.
Voisiko sen erilasuuden sitten kääntää jotenkin positiiviseksi asiaksi? Olen nähnyt ystäväpiirissä mainioita erimerkkejä tällaisesta käyttäytymisestä. Hyvällä ystävälläni on toisessa jalassa proteesi ja hän kantaa sen ylpeänä näkyvillä ja miksei kantaisi? Jalasta on tullut luonnollinen osa häntä, enkä sitä nykyään edes huomaa muuta kuin silloin kun ihailen kyborgitassua. Voisiko avanteesta tulla luonnollinen osa minua, jota ihmiset eivät edes huomaisi? Ja jos huomaisivat, eivät välittäisi. Osaisinko kantaa pussini ylpeydellä sen sijaan, että häpeäisin erilaisuuttani.
Tällaisia asioita siis mietin. Mutta silti koko ajan se ilkeä pieni ääni minussa huutaa kimeällä äänellä HYI OLET ÄLLÖ ÄLLÖ ÄLLÖ!!! Olen ällö jo ennen avannetta, joten miten voisin kuvitellakaan olevani ei ällö sen kanssa?! Minulla on vielä niin paljon töitä edessä itseni kanssa. Pelottavaa.
En halua vaipua itsesääliin. En halua ajatella, että elämäni on nyt murskana. En halua ajatella, että tämä on loppu. En halua ajatella, että minusta tulee erilainen, halveksittu, kummajainen tms. Enkä usko, että kovin moni ulkopuolinenkaan ajattelee tilanteestani näin. Mutta juuri nyt kaipaan itsesääliä. Haluan velloa kaikessa surkeudessani tämän hetken. Ajatella asiat pahimman kautta ja vihata itseäni, tilannettani, sairauttani, tulevaa avannettani, j-pussiani joka petti minut ja elämän yleistä epäreiluutta. Uskon kuitenkin, että tämä on vain vaihe, josta nousen vielä ihan uudelle tasolle. Pahatkin ajatukset täytyy saada käydä läpi, jotta voi alkaa nähdä ne hyvät asiat myös.
Joten hyvät ystävät, kestäkää vielä hetki :) Antakaa minulle aikaa, sillä olen vielä täällä jossain nukkumassa, odottamassa, kasvamassa. Tulen varmasti takaisin. Ei minulla ole vaihtoehtoja :)
Tää on iso juttu sulle ja sulla on niin paljon kaikenlaista sisäistettävää ja opeteltavaa itsesi kanssa että on sulla oikeuskin velloa oikein kunnolla pohjamudat läpi ja me ystävät ollaan joka hetkessä mukana aivan varmasti :) Mikään mitä olet, teet tai sanot ei saisi ainakaan mua millään tasolla hylkäämään. Erilaisuus on aina sellainen asia, että sitä ajattelee muiden suhtautuvan itseen aina jotenkin vinoutuneesti, mutta oikeesti ihmiset mun suhteen ja monen muunkin suhteen, on todennäköisesti vain kiinnostuneita siitä erilaisuudesta eikä ne ajattele mitään pahaa. Se tuntuu siltä itsestä monesti, mutta ne pahan ajattelijat on ihan murto-osa eikä niistä pidä välittää koska ne nyt vaan on, tyhmiä. On hyvä että sulla on nyt syyskuulle aikaa käsitellä asiaa :)
VastaaPoista<3 muru
PoistaMulle sä ainakin olet ihan sama ihminen tulevan avanteen kanssa, kuin ilman avannetta. Ei se muuta sua "ällöksi". :-) Tiedän kyllä miltä tuntuu kärsiä toisinaan sairauden aiheuttamista ulkonäkökomplekseista ynnä muista. Tää reuma oon nyysinyt mun oikeasta kädestä kaks sormenpäätä, joissa kasvaa käppyrät kynnet ja myös ne sormet menee käppyrään. :-D Ja kämmenien iho on kasvanut kiinni ihokudokseen, joten kädet muistuttaa luurangon kämmeniä. En silti kauheesti mieti, mitä mun käsistä ajatellaan, oon niin tottunut niihin. Ne on kuitenkin vielä toimintakykyset ja se on tärkeintä. :-)
VastaaPoistaNiinhän se taitaa olla, että harvemmin ystäviä häiritsee se minun erilaisuuteni, ja harvemmin sitä edes huomaavat/huomaisivat. Mutta oman pään sisällä kun keksii kaiken maailman skenaarioita ja kauhukuvia, niin on vaikeaa olla uskomatta niitä :)
PoistaOlen lueskellut blogiasi jo pitemmän aikaa. Aluksi ihmettelin, että mitä ihmettä sinä oikein mariset tuon avanteen kanssa. Elämäsi nyt kuulostaa aika ajoin todella raskaalta, joten ajattelin että ota se avanne ja ala elää! Vähitellen on omatkin silmät avautuneet sille, että kuinka rankasta asiasta on kyse ja mitähän tuumisin jos sattuisi omalle kohdalle. Tsemppiä sinulle ja ainakin minun silmiäni olet avannut.
VastaaPoistaEt usko miten moni on minulle sanonut noin avanteesta :D Se on aina helppoa ajatella, että tottakai tämän ihmisen nyt pitäisi tehdä tietyllä tavalla, mutta jos moinen tuleekin omalle kohdalle niin sitä ajatteleekin hyvin eri tavalla. Ja harva varmaan tajuaa (ilman asiaa tutkimatta) miten paljon ja mihin kaikkeen se avanne oikeasti voi vaikuttaa, sekä sisäisesti, että ulkoisesti.
PoistaHienoa, jos olen onnistunut saamaan jonkun näkemään asiaa enemmän minun kannaltani, se onkin ollut näiden kirjoitusteni suurin pointti :) Ja kiitos muutenkin viestistäsi, tsemppaukset otan aina ilolla vastaan!
Voi sua, elät nyt todella raskaita hetkiä tuon asian kanssa! Tämä on varmaan turhaa sanoa, mutta itselläni hyväksyntää helpotti, kun huomasin edut leikkauksen jälkeen. Ongelmia oli pitkään ja paljon. Mutta tapasin puolisonikin vasta saatuani avanteen. Itse kammoksuin avannetta todella kauan ja inhotukseni avannetta kohtaan pidensi jopa sairaalassa olo aikaa. Tuntui niin kovin luonnottomalta ja likaiselta koko värkki. Omaa tilannettani pahensi vielä sekin, että heräsin avanne tehtynä heräämössä,eli en edes etukäteen tiennyt että avanne pysyväksi jää. Siinä olet aivan oikeassa,että itse pelkää muuttuvansa erilaiseksi ja jotenkin iljettäväksi. Minulla onneksi ystävät osasivat olla huomaamatta koko pirun pussia alkuun. Mutta edelleen tiettyjä sosiaalisia tilanteita välttelen, vaikka avannetta olen kantanut 6 vuotta.Voimia ja tsemppiä sinulle.
VastaaPoistaJoo ei se elämä avanteen kanssa helppoa kyllä ole, vaikka siihen tottuisikin. Toki monet viettävät suhteellisen normaalia elämää, mutta toiset taas eivät oikein totu siihen koskaan. Itsellänikin on avanne ollut aikoinaan, niin tiedän tasan tarkkaan mihin olen joutumassa. Mutta toisaalta, avannetta harvoin tehdään, ellei olla varmoja, että se parantaa ihmisen elämänlaatua. Pitää vain yrittää ajatella kaikkea sitä mitä sellaisia ovia avanteen kanssa ehkä (toivottavasti) avautuu. Voi toki olla, että joudun ojasta allikkoon... Mutta vaihtoehtoja ei tasa pahemmin olla.
VastaaPoistaUskon kyllä, että avanne yllätyksenä on varmasti vielä vaikeampia asia kuin se, että tietää sen tulevan. Toisaalta taas ei ole sitä kuukausien odottelu stressiä jolloin kerkeää luoda itselleen vaikka mitä kauhukuvia kun tietää mitä on tulossa. Mutta näillä nyt mennään ja toivotaan parasta :)
Täällä yksi suolisairas myös. Mä muistan kun kuulin lapsena, että mummollani oli olltu avanne. Mä olin, että "Siis mikä? Joku pussi kyljessä, ja sinne meni kakat?". Olin ihan hämilläni ja muistan, että äänenpainossani ja ajatuksissani oli vähän sellaista ällötys-elementtiä.
VastaaPoistaNyt suolistosairautta sairastaneena ja avanneasiaankin perehtyneenä olen muuttanut mielipiteeni täysin. Avanne kuulostaa tosi arkipäiväiseltä, ihan tavalliselta eikä tosiaankaan ällötä. Siinähän vaan ne eritteet tulevat eri paikasta. Ja avanne, sehän ei monesti ole sellainen valinta, että haluaako vai ei. Karkeimmillaan se on näin: haluatko elää vai et?
Edelleen törmään ihmisiin, jotka kuvittelevat avanteen olevan jotenkin ällöttävä. Mietin usein silloin, että niillä ihmisillä on varmaan melko helppo elämä. Eivät he tosiaan ymmärrä, että aina ei ole vaihtoehtoa. Itselläni ei ole avannetta ollut tai ole, mutta uhka siihen on suuri. Siksi usein vähän ärähdänkin niille tutuilleni, joiden huomaan ajattelevan, että avanne tekee ihmisestä likaisen tms. Melkein suutun.
Vaikka oma ajatusmaailmani avanteen suhteen on muuttunut, huomaan ettei kaikki ihmiset ole yhtä ymmärtäväisiä vielä. Varmasti, koska heillä ei ole kokemusta asiasta. Tämän vuoksi kuvittelisin itsekin, etten avanteesta "huutelisi" kaikille, vaikka suolistosairaudesta olenkin huudellut :). Mutta tärkeintähän on, että se kenelle avanne tulee, oppii elämään sen kanssa. Se vaatii varmasti aikaa eikä ole ongelmatonta. Mutta ne ketkä katsovat avannetta kieroon ulkopuolisena, he eivät ymmärrä ettei avanne ole aina valinta.
Ei tästä nyt varmaan ollut apua, mutta mietteitäni vaan :).
Tarkoitan vaan, että ainakin näin minun, ulkopuolisen silmissä sinä olet ihana ihminen avnateen kanssa tai ilman, ja toivon sinulle vain kaikkea hyvää <3.