Syksy saa ja masentaa (sehän ihan rimmaa!!!)

Onpahan tässä taas vierähtänyt tovi kun viimeksi olen tänne kirjoitellut. Tosin eipä ole mitään tapahtunutkaan erikoisemmin tänä aikana, ihan sitä samaa paskaa. HUomasin tuossa yksi päivä kun sellainen "ei niin läheinen" ystävä soitteli ja kyseli kuulumisia. Hän tietää kyllä tilanteeni noin suurin piirtein, mutta mitä sitä tuohon voisi vastata. Päin helvettiä menee, mutta hengissä ollaan? Etenkin kun kyse ei ole vain small talkiksi tarkoitetusta heitosta, vaan ihminen oikeasti haluaa kuulla mitä kuuluu. Usein alan sitten jutella kaverin omasta elämästä ja tilanteesta tai jostain ihan random asiasta. Itsestä puhuminen on niin ahdistavaa kun tuntuu, ettei löydä mitään sanottavaa eikä kukaan tykkää valittajasta.

Muutenkin tuntuu siltä, että tämä masennus vain pahenee taas. Jotenkin se alun "paraneminen" on täysin tyssännyt ja osittain palannut takaisin alkuperäiseen. Vaikka psykologini sanoikin, että olenko samaa mieltä jos hän sanoisi, että masennukseni on jo aikalailla hanskassa. Tuli hieman hiljainen hetki. Mitä tuohon nyt voi sanoa, ettei ihan täysin toisen ammattitaitoa puske kuoppaan. "sori, nyt olet kyllä todella pahasti erehtynyt, edelleen taivallan samassa paskassa kuin ennenkin. Ehkä touhu mennyt pahemmaksikin". Minä en vain pysty sellaiseen. Olen alkanut sitäkin miettiä, että kumpi näistä sairauksista oikeastaan onkaan se pahempi, tämä fyysinen vaiko mentaalinen. Tällä hetkellä ainakin tuntuu vahvasti siltä, että masennus on se pahempi  mörkö juuri nyt.

Jos saisi itseensä edes vähän jotain puhtia. Pahinta on se, että edellisenä päivänä suunittelee jotain mukavaa niin aamulla ei enää jaksakaan yhtään. Ei voisi vähempää kiinnostaa, paitsi se sohvalla makaaminen. Suihkussa käyminen, hampaiden harjaaminen, kaupassa käyminen, kaikki tuo tuntuu ihan työltä. Eilen meinasi melkein tulla itku kun ajattelin, että pakko käydä kaupassa ja suihkussa eikä millään jaksaisi. Täysin normaaleja asioita joita muut ihmiset tekevät edes sen kummemmin ajattelematta. Minulle ne ovat kuitenkin täyttä työtä. En enää yhtään ihmettele jotain yksin asuvia hamstraajia jotka asuvat paskan keskellä eivätkä edes jaksa suihkussa käydä tai vaihtaa vaatteita. Kuinka paljon helpompaa on vain jäädä siihen omaan paskaansa makaamaan, ikuisesti. ONNEKSI olen parisuhteessa, joten on pakko pitää omasta hygieniasta ja kodistakin huolta, ainakin joten kuten. Työltä se tuntuu, mutta mielummin teen sen työn kuin elän yksin ja annan kaiken vain mennä, alamäkeen. Sentään jotain mikä pitää pinnalla sen aikaa kunnes pääsee itse sinne asti (toivottavasti taas jossain vaiheessa).

Ei tässä muuta, olen puhunut. Tässä teille hauva puussa