Tänään taas oli tilille tullut rahaa. Varman päätöstä ei ole vielä tullut, joten en tiedä onko tuo eläke nyt sitten annettu vuodeksi eteenpäin vaiko vain puoleksivuodeksi. Ne kun siellä tekee aina omia tulkintojaan siitä, miten sairaita ihmiset oikeasti on. No joka tapauksessa rahaa tuli juuri sen verran kuin aina ennenkin. Ja tällä on pärjätty tähänkin asti, ei nyt kovin kummoisesti, mutta pärjätty kuitenkin. Ajattelin, että voisin käydä vähän ostamassa vaikkapa muutamat pikkuhousut tässä kuussa. Mutta ei onnistu ei. Muutama harhaostos parilla kymmenellä eurolla ja haave uusista vaatteista saa taas jäädä odottamaan ensi kuukautta. No joo, oma vika mitäs tuhlasin. Löysin ihania kirjepaperi juttuja kirjeenvaihtoa varten, joten oli vaan pakko vähän tuhlata.
Yleensä olen ollut ihan ok tuon rahasumman kanssa joka minulle jää kuukausittain käteen. Se ei ole suuri, mutta vähemmälläkin kait ihmisiä toimeen tulee. Paskinta tässä on tietysti se, että varsinainen eläkkeeni ei ole pöllömpi kyllä sillä toimeen tulee MUTTA luottokorttilasku ja opintolaina sekä yksikin ylimääräinen lasku vievät nuo rahat sen verran hyvin, että käteen ei jää kovin paljoa. Luottokorttilasku on luonnollisesti ihan omaa syytä. Tosin se on syntynyt jo silloin kun opiskellessa ostin sillä suurimmaksi osaksi ruokaa. Älkää hyvät opiskelijat hankkiko luottokortteja, ne on vaivana sitten koko himputin loppuelämän. Opintolaina meni suurimmaksi osaksi lääkkeisiin, sairaalakuluihin ja terveydenhoitoon. Se oli silloin se kun vielä viitsi yrittää. Ja olinhan opiskeluaikoina aika hiton sairas, näin jälkikäteen vasta senkin kunnolla tajuaa.
Pitäisi tietysti olla tyytyväinen, että saa laskut maksettua ja ruoan pöytään. Ja olenhan minä, erittäin tyytyväinen. Mutta on vain vaikeaa aina kieltäytyä kaikesta ja repiä aina jostain edes pikkaisen, jotta pääsisi vaikkapa kaverin luokse käymään joka sattuu asumaan seutulipun päässä. Ei kuulosta isolta ongelmalta, mutta rahattomana se sitä on. On paskamaista, että pitää koko ajan tehdä valintoja ihan pienien ja ns. mitättömienkin asioiden kanssa. No joo, mutta on ihmisiä joilla menee rahallisesti minuakin huonommin, joten ei pitäisi valittaa. Ainakaan liikaa.
Ehkä tämä rahallinen ahdistukseni kumpuaa siitä, että töissä ollessani totuin siihen, ettei pahemmin tarvitse elinkuluja laskea. Sen takia tuli sitten vingutettua korttiakin siihen malliin, ettei paljoa edes miettinyt sen takaisin maksua, se kun ei ollut mikään ongelma. Minusta oli ihanaa olla se, joka saattoi tarvittaessa heittää vähän kaverillekin rahaa, viedä syömään taikka ostaa vaikka vaatetta. Ei siksi, että tunsin olevani jotenkin ylivertainen tms. vaan ihan vain siksi, että minusta on ihanaa antaa toisille, oli se sitten rahaa, lahjoja, elämyksiä, mitä vain. Nyt en siihen enää pysty ja tunnen olevani täysin riittämätön ja paska ihminen. Ihan kuin arvoni ystävänä ja ihmisenä riippuisi täysin siitä, mitä olen kykeneväinen maksamaan tai ostamaan. Eivätkä ne rakkaimmat ystävätkään ole vielä kaikonneet, vaikka useimmiten olenkin ihan persaukinen. Mutta niille omille tunteilleen ei silti voi mitään.
No joo, mutta olisikohan tässä nyt tarpeeksi taas valittamista. Seuraavaan postaukseen keksin jotain vähän mukavempaa kirjoitettavaa :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti