perjantai 19. huhtikuuta 2013

Perjantaipuntari

Perjantaipuntaria taas. En olekaan edellisen jälkeen paljoa mitään tänne postaillut.

Eli paino tippunut -200g, lantio leventynyt pari senttiä ja rinnat pienentyneet sentillä. Tuo vyötärö minua ketuttaa, että miksi se ei pienen samaa tahtia kuin lantio... Alunperin eroa lantion ja vyötärön välissä oli 31cm mutta nyt se onkin kuroutunut 22cm :( Not nice!
RY: 107 (-1cm)
VY: 88 (+-0)
LY 120 (+2cm)

Tällä viikolla liikuntaa harrastettu sellaiset 7.5h ja paikat on aika paskana. Koko ajan ollut sellaista pientä lihasten kipeyttä, mutta nyt alkaa jo kipua olla vähän syvemmälläkin kuin vain lihaksissa. Selkä, niska ja jalat on ihan juntturassa koko ajan. Liikunta jota harrastan sisältää; uintia, kävelyä, juoksemista, venyttelyä ja lihasharjoitteita. Ja aina välillä pistän myös tanssiksi ihan täällä kotona :D
Mutta niinhän se menee, että liikunta ei laihduta vaikka sitä kuinka harrastaisi. Enkä ole kyllä huomannut mitään kiinteytymistä tai muutakaan vaikka olen tässä viimeisen 5kk aikana liikkunut selkeästi enemmän kuin koskaan elämässäni. Ja viimeisen kuukauden tainnut olla todella runsasta tuo liikkuminen eli vähintään sen 6h viikossa. Harmittaa sekin, että vatsa on alkanut löystyä... Teen vatsalihaksia joka päivä ja toki kaiken liikunnan pitäisi siihenkin vaikuttaa. Vatsani ei koskaan ole ollut mitään iso, joten mitään roikkupussia ei tällä kertaa tule jäämään, mutta eipä tuo kovin timmiltäkään vaikuta, pehmeä lörttönen lähinnä. Miten sitä saisi vähän kiinteytettyä? Faktahan on, että koskaan siitä ei mitään pyykkilautavatsaa tule arpien ja leikkausten takia, mutta jos nyt ei kuitenkaan ihan roikkumaan alkaisi.

Se on ollut jännä huomata, että vaikka rinnat pienenee, niin niiden muoto ei muutu, eli eivät ole alkaneet roikkua sen enempää kuin aikaisemminkaan. Mutta tuo maha sitten ei timmiinny millään :D Olisi luullut, että menee toisin päin. Takamus on se paikka minulla joka muovautuu varmaan kaikkein eniten. Myös olen huomannut, että mitä hoikemmaksi tulen, sitä enemmän koko kropan muoto muuttuu päärynästä enemmän sinne tiimalasiin päin. Tämän perhekin oli huomannut kun viimeksi heitä viime viikonloppuna tapasin, että lantion ja yläkropan välinen ero pienenee koko ajan enkä näytä niin epäsopusuhtaiselta enää. Ihan kiva juttu, mutta tuo vyötärö voisi nyt alkaa sulamaan myös XD

Mutta tällaisiin mietteisiin tällä kertaa. Tiedän, että blogi keskittyy nyt aika paljon tähän laihduttamiseen ja liikuntaan jne, mutta siitä sitä kait kirjoittaa mistä itse on eniten kiinnostunut kullakin hetkellä :P Jossain vaiheessa pitäisi niitä -20kg kuviakin ottaa... En vain tiedä uskallanko, jos olen sittenkin ihan yhtä lihavan näköinen kuin ennenkin ja pyörryn kauhusta? Huoh... Miksi MINÄ en voi olla sellainen kaunis lihava nainen joita minulla on lähipiirissä ja joita näkee melkein joka päivä tuolla kaduillakin...

3 kommenttia:

  1. Olethan kaunis nainen, ja ihan oikein, että kirjoitat siitä, mistä haluat. Tärkeintä on tuntea olevansa oma itsensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se toki on, että omaan blogiin saa kyllä kirjoitella ihan mitä mieleen tulee :P Vaikka niitä ihan turhiakin päivityksiä mitkä ei ketään kiinnosta :D

      Poista
    2. Kiinnostaa ne ;) Helpottaisi muuten tosi paljon kommentointia jos ottaisit tuon sanavahvistuksen pois. Sen saa sieltä blogin perusasetuksista kommentointi-kohdasta.

      Poista