sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Työttömyysturva, ansiosidonnainen... Hulluus

Joo.. Tutkiskelin tuossa näitä ansiosidonnaistyöttömyys juttuja kun ihmettelen, että mitä sitä oikein maksetaan, kuka maksaa ja mistä se raha koostuu. Aluksi käsitin, että kun kuulun liittoon, että saisin Kelalta perusosan eli palttiarallaa 500€ ja siihen lisäksi ansiosidonnaisen joka olisi n. 1000€, jolloin rahaa tulisi verojen jälkeen n. 400€ vähemmän kuin mitä palkkani olisi ollut. Noh tajusinkin, että saan vain ansiosidonnaista (jos edes saan sitä, varmasti työttömyyskassa keksii jonkin syyn olla maksamatta) joka tekee n. 950€/kk eli 200€ vähemmän kuin mitä olen saanut nyt eläkkeellä ollessani. Huoh. Eihän tuo 200€ nyt kuulosta isolta pienennykseltä rahoihini, mutta jos ajatellaan, että minulle on eläkkeestä jäänyt velkojen ja vuokran jälkeen käyttöön n. 250€/kk niin huomaatte nyt miksi tulen olemaan aikalailla pahasti kusessa. Käteen tulee jäämään siis n. 50€ ja jo pelkästään lääkkeisiin menee kuukaudessa enemmän kuin tuo summa. Tosin lääkkeitä nyt en olekaan ostellut varmaan 6kk aikana melkein ollenkaan (paitsi halvinta mahdollista särkylääkettä). Paskinta tilanteessa on se, että vaikka rahaa ei jää elämiseen käytännöllisesti katsoen ollenkaan, en saa kuitenkaan sosiaalitoimistosta tukea, koska ansiosidonnaiseni on siihen aivan liian suuri.

Mietin jo, että ehdottaisin miehelle, että muutetaan erikseen asumaan, jotta minä saisin sossusta tukea ja saisin jopa ruokaa ostettua. Pienen tutkimisen jälkeen totean, että sossusta ei sitä tukea silti tulisi, koska jos vuokarni olisi vaikka sen 500€ niin "käteen" jää vielä se 450€ jolla pitäisi sitten elää. Tosin se menee kokonaisuudessa laskuihin ja opintolainan maksuun, mutta sitä sosiaalitoimisto ei ota huomioon. Noh, voinhan toki peruuttaa puhelimeni, nettiyhteyden, ja jättää opintolainan sekä Visa kortin maksamatta. Näinollen menettäisin luottotietoni, mutta mitäs sitä köyhä luottotiedoillaan. Oma moka tietysti, että olen töissä ollessani luottokortin ottanut ja opiskellessa lainan mennyt tyhmänä ottamaan... Nyt täytyy vain elää moisten päätösten kanssa, ei sitä ehkä kuitenkaan aina ensimmäisenä ajattele, että en nyt teekään samoja asioita mitä jokainen ikäiseni ihminen tekee, koska minä saatan joutua työttömyystuelle jossain vaiheessa...

Nyt ihmettelen suuresti niitä jotka valittavat, että ihmiset ovat vain työttömyystuella ja elelevät herroiksi valtion rahoilla... Hyvät ihmiset, voin kertoa, että työttömyystuki on niin pieni raha, että sillä ei paljoa pk. Seudulla elä, saatikka, että eläisi edes jotenkuten mukavasti. Ei vain ole mahdollista. Enpä siis todellakaan voi uskoa, että kovin moni ihminen olisi niin laiska ja tyhmä, että valitsisi työttömänä olemisen työllisyyden sijaan jos vain töissä käyminen on millään tavoin mahdollista. Ja jos näin tekee, niin on ihmisessä pakko olla jotain pahasti vialla, ja ehkä hänen silloin kannattaisikin jo hakea sairaseläkettä tms.

Nyt ainoa toivo minulle on siis se, että saan nopeasti päätöksen Varmalta missä valitukseni on otettu huomioon ja alan saada taas tuota määräaikaista eläkettä. Suuri summa sekään ei ole, mutta ainakin sillä saa ruoat ostettua. Varmaltahan tulee sitten kyllä takautuvasti sitä rahaa, eli jos hylätty päätös pyörretään niin saan ison köntän rahaa josta pitää tietysti maksaa ensin takaisin tuo ansiosidonnainen. Saan siis sitä kautta takautuvasti tuon saman summan kuin ennenkin, mutta sepä ei tietysti auta minua sinä aikana kun olen valituksen menoa odotellut ansiosidonnaisella.

Huoh, odotan kovasti maailman täydellistä romahtamista, jolloin koko yhteiskunta tuhoutuu ja jokainen joutuu pitämään huolen itse itsestään miten taitaa. Metsästäjä-keräilijänä elo olisi varmasti inhimillisempää vaikka joutuisikin taistelemaan eloonjäämisestään.
Mutta sitä odotellessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti