Lapsuus, lihavuus ja miten kaikki tapahtui

Yritin muistella sitä aikaa milloin ensimmäistä kertaa tajusin olevani lihava... Muistan kuinka kouluun mennessäni, pienenä ekaluokkalaisena olin vielä hyvinkin hoikka tyttö, hieman alipainoinenkin. Kuitenkin kolmannella luokalla äitini jo kutsuttiin koululle keskustelemaan siitä, että olin lihonnut lyhyessä ajassa ja olinkin nyt hivenen painorajojen yläpuolella, eli pullea lapsi. Terveydenhoitaja ihmetteli kovasti sitä, että miten äitini oli ihan normaalipainoinen, samoin kuin kaikki muutkin perheessämme. Enhän minä voi olla lihava, jos ei perheessä ole muitakaan lihavia? Koska tottakai syy on siinä ruoassa mitä kotona minulle syötetään. No valitettavasti lihomiseni voi kyllä laskea aika hyvin koulun piikkiin. Koulustressi oli se, joka minut lihotti jo hyvin nuorena ja kouluruoka oli mitä ilmeisemmin myös yksi osasyyllinen, sillä kotona meillä syötiin edelleen ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin, eri peruskotiruokaa. Äiti oli myös aina hyvin tarkka siitä., että ruoka oli suht vähärasvaista ja pöydässä oli aina salaattia.

Koulussa kukaan ei koskaan sanonut mitään painostani, ei ollut kiusaamista tai muutakaan vaan kaikki olivat keskenään kavereita ja luokkahenki oli erinomainen kunnes muutimme Siuntioon ollessani 10-vuotias. Silloin sain ensimmäisen kerran tietää olevani lihava. Minua alettiin haukkua läskiksi koulussa mikä oli suuri järkytys minulle, olinhan aina ollut hyvinkin suosittu koulukavereiden keskuudessa ja aina kaikkien kaveri. En kuitenkaan koskaan ottanut mitään sen kummoisempia pultteja tuosta haukkumisesta, minulla oli oma kaveripiiri ympärilläni ja haukkumiset jätettiin ihan omaan arvoonsa.

Painoni pysyi kuitenkin koko koulu-urani hieman rajonen yläpuolelle. En siis ollut varsinaisesti lihava, mutta hieman pyöreä. Ylä-asteella pääsin nykyiseen pituuteeni ja kokooni ja painoin suurin piirtein 70kg. Valitettavasti yläasteella tytöille alkaa tulla naisellisia muotoja ja minuun iski sukumme pahin kauheus, eli suuri ja pyöreä takamus. Siitäkös pojat jaksoivat minua kiusata. Tunsin itseni ensimmäistä kertaa todella rumaksi ja lihavaksi. Nykyään kun katson koulukuviani noilta ajoilta, olen oikeasti ihan saman kokoinen kuin kaikki luokan muutkin tytöt, enkä lähellekään se suurin tai lihavin, vaan täysin kultaista keskitietä. Vaikka olen ollut aina suht sirokokoinen olen myös omannut aika isot lihakset. Tästä syystä, en ehkä näyttänyt edes niin painavalta, kuin mitä oikeasti olinkaan.

Yläasteella minua siis kiusattiin aika rankastikin. Kiusaajina olivat kourallinen koulun poikia. Jälleen minulla oli oma posseeni ystäviä, joten en koskaan joutunut olemaan yksin tuon kiusaamisen kanssa. Meitä oli iso tyttöryhmä joka taisteli kiusaajia vastaan joka päivä. Silti kiusaaminen sattui, aina. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos minulla ei tuota kaveriporukkaa olisi ollut, usein kiusatut jäävät täysin yksin. En voi edes kuvitella, miten hirveältä sellainen tuntuisi. Minua kiusattiin, mutta olin silti pidetty ja suosittu koko koulu-urani ajan.

Ensimmäinen varsinainen lihominen tapahtui yläasteen yhdeksännellä luokalla sairauteni takia. Jouduin syömään vuoden verran suurella annoksella kortisonia, ja lihosin 3kk 30kg. Ennen 70kg ja nyt painoinkin jo 100kg. Päätin jättäytyä vapaaehtoisesti pois koulusta lihottuani ensimmäiset 10 kg koska kiusaaminen olisi ollut kestämätöntä, etenkin sairaalle tytölle. Yhdeksännen kouluvuoteni vietin siis kotona ja sairaalassa, turvonneena, lihonneenna, suoraan sanottuna hirviönä. Tuosta hirviö tunteesta, en sitten enää koskaan päässytkään eroon vaikka laihduinkin ennen lukiota melkein samoihin mittoihin kuin ennen lihomistani. Kun uusin yhdeksännen luokan jouduin luokalle jossa oli entisten jo valmistuneiden kiusaajieni pari kaveria, jotka jatkoivat samaa linjaa. Tällä kertaa tosin kukaan ei haukkunut minua, mutta katseet, eleet, käytävän toiselle laidalle vaihtaminen aina kun tulin vastaan jne. Satuttivat minua vielä enemmän. Etenkin kun olin vielä kuitenkin reilusti ylipainoinen ja juuri kortisonista eroon päässeenä jokseenkin turvonnut, hirviö. Pukeuduin liian suurin gollege vaatteisiin ja kuljin pitkin seiniä, ettei kukaan huomaisi minua.

Lukioon pääsin vasta vuotta myöhemmin kuin muut ystäväni. Siitä seurasi se, että olin hieman ulalla siitä mitä tehdä. Olin aina tottunut siihen, että minulla oli ystäviä ympärillä ja minua pelotti jo valmiiksi se, kiusattaisiinko minua, etenkin kun en tuntenut luokaltani ketään. Itsetuntoni oli täysin murskattu ja olo oli kuin kalalla kuivalla maalla. Entinen minä, joka oli hyvinkin avoin, räiskähteleväinen, pisti kiusaajille vastaan jne. Olikin muuttunut ujoksi nössykäksi, joka ei uskaltanut suutaan avata, ettei kukaan vain sanoisi mitään ulkonäkööni liittyvää. Ei minun olisi tarvinnut pelätä. Lukiossa ei tainnut olla ketään (ainakaan niin, että olisi minun näköpiiriini tai korviini kantautunut) jota olisi varsinaisesti kiusattu. Toki kaikki eivät tulleet toimeen keskenään, mutta mitään nimittelyä, huutelua tai nyrpistelyä ei kuitenkaan esiintynyt. Minäkin sain heti uusia ystäviä omalta luokaltani. Silti muistan aina odottaneeni jotain ilkeää kommenttia tms. Kävellessäni koulun käytävillä. Sellaista ei kuitenkaan enää koskaan tullut. Lukiossa sain taas takaisin jonkin verran itsetuntoani ja rohkeuttani. Mutta koskaan en kuitenkaan tule olemaan se sama tyttö kuin ennen sairauttani ja lihomistani. On eri asia tulla kiusatuksi jostain, mitä ei oikeasti ole kuin tulla kiusatuksi jostain mitä oikeasti on.

Vaikka lukioon mentäessä olinkin laihtunut huimasti ja olin melkein entisissä mitoissani alkoi lihominen uudestaan lukion viimeisellä luokalla. Selkeästi aikuisuuden stressi astui esiin. Tuo jälkeen en olekaan koskaan painanut enää alle 90kg paitsi pienen hetken vuonna 2007. Paino on vaihdellut väliä 88-117kg. Eli vaihtelu on ollut aika hurjaakin. Nyt olisi tietysti toiveissa, että kun siihen omaan hyvänolon painoonsa pääsee, niin se paino myös pysyisi siinä samassa (+- 5kg). Kaloreita joudun laskemaan koko elämäni ajan, koskaan en voi enää rentoutua ruoan suhteen ja syödä mitä haluan, koska minun kroppani ei vain kerro minulle onko se saanut ruokaa tarpeeksi, liikaa vai liian vähän. Monella lihavalla on varmaan ongelmana juuri se, että kun on laihtunut niin se paino kuitenkin taas hiipii päälle, koska eihän sitä hoikempana enää jaksa olla niin tarkkana kaloreistaan ja syömisistään. Valitettavasti vain, jos on kerran ollut lihava, niin joutuu miettimään niitä syömisiä ihan loppuelämänsä. Ennen ylipainoinen kun lihoo 100 krt helpommin kuin ihminen, joka ei ole ollut aikaisemmin ylipainoinen.